De arte metrican ensisijainen tarkastelukohde on heksametrirunous ja ne ongelmat, jotka liittyivät sen kirjoittamiseen aikana, jolloin klassisen latinan tavunkestojärjestelmä oli hävinnyt puhutusta latinasta. Teos eroaa varhaisemmasta grammaattisesta traditiosta mm. siten, että se esittää tavunkestot osana runomittojen, ensisijaisesti heksametrin käsittelyään; tämä didaktinen ratkaisu oli välttämätön anglosaksisen Englannin kielioloissa. Samalla Beda pyrki luomaan yhdenmukaisen kristillisen metrisen käytännön: sen sijaan, että hän nojaisi antiikin klassikoiden esimerkkeihin, hän pyrkii perustamaan metriset sääntöönsä myöhäisantiikin kristilliseen runouteen, ennen kaikkea Seduliuksen teoksiin, mikä heijastuu niin tavunkestojen kuin laajempien metristen rakenteiden kuvauksessa. Samalla Beda antaa ymmärtää pakanallisten kirjailijoiden olleen myös metrisesti kristittyjä kehittymättömämpiä. Bedan näkemyksiin on vaikuttanut hänen uskonsa runomittojen raamatulliseen alkuperään: tämä käsitys on peräisin myöhäisantiikin kristillisten apologeettien kuten Hieronymuksen teoksista. Muiden kuin heksametrin ja elegisen mitan käsittely rajoittuu Bedalla lähinnä mittoihin, jotka esiintyvät kristillisessä hymnirunoudessa, ja niiden yksinkertaiset analyysit vastaavat kristillisten runoilijoiden menettelytapoja. Beda on myös ensimmäinen kirjailija, joka esittää selkeän kuvauksen rytmisestä (tavunkestoihin perustumattomasta) runoudesta, mikä ennakoi myöhemmän keskiajan runouden käytäntöjä.