LEHTIKUVA/ ANGELOS TZORTZINIS

Tallettajat ovat alkaneet nostaa säästöjään Kreikan pankeista.

Vasemmiston Syriza ei halua Kreikkaa ulos eurosta

ARTO HUOVINEN

Vasemmiston Syriza saattaa kesäkuun uusintavaalien jälkeen joutua tosissaan miettimään, ottaako se harteilleen Herakleen urakan Augeiaan tallien siivoamiseksi.

Kreikan hallitusneuvottelut päättyivät odotetusti umpikujaan tiistaina. Koska tämä oli koko ajan todennäköisin vaihtoehto, neuvotteluissa oli kysymys myös asemien hakemisesta uusintavaaleja varten. Kysymys oli myös siitä, kenen kouraan jää Musta Pekka: kenen syyksi voi epäonnistumisen panna?

Vanhat valtapuolueet, konservatiivinen Uusi demokratia (ND) ja sosialidemokraattinen Pasok, saattoivat ehkä aluksi laskea, että uusintavaalit voisivat olla niille eduksi. Kansa olisi ehkä toukokuun vaaleissa purkanut suurimmat protestipaineet ja saattaisi uusissa vaaleissa tehdä paluuta kaksikon turvalliseen isänsyliin.

Tilanne muuttui, kun alkoi tulla tuloksia ensimmäisistä vaalien jälkeen tehdyistä gallupeista. Vaalien yllätyskakkonen, vasemmistolainen Syriza oli noussut selvästi suosituimmaksi puolueeksi.

Nyt vanhalle valtakaksikolle tuli kiire välttää uusintavaalit. Erityisen paljon hävittävää oli ND:llä, joka luultavasti menettäisi suurimmalle puolueelle annettavat 50 bonuspaikkaa.

Pasok ja ND hakivat tukipuolueeksi ennen kaikkea Dimaria, joka puoluekartalla sijoittuu Pasokin ja Syrizan väliin. Ongelmana oli, että Pasok ja Uusi demokratia ovat sitoutuneet Kreikan apupakettien ehtoina oleviin julkisten menojen leikkauksiin, kun taas Dimar oli vaalikampanjassa niitä vastaan.

Dimarin kiusaukset

Dimar tuntui horjuvan kahden vaiheilla. Pasokin ja ND:n kelkkaan lähteminen olisi voinut tuoda sille tilanteen pelastajan ja ”vastuullisen puolueen” sädekehän. Mutta toisaalta täyskäännös tärkeimmässä kysymyksessä olisi hyvä yritys poliittiseksi itsemurhaksi.

Dimar päätyi siihen, ettei se lähde hallitukseen, jos Syriza ei ole mukana.

Syrizalle ei hallituskumppanuus ND:n ja Pasokin ehdoilla ollut missään vaiheessa todellinen vaihtoehto. Se oli voittanut vaalit vastustamalla EU:n ja IMF:n vaatimia leikkauksia. Pyörtämällä kantansa se olisi tuhonnut kaiken uskottavuutensa.

Kaksi kolmasosaa kreikkalaisista äänesti leikkauksia vastustavia puolueita. Voi kysyä, miten olisi vaikuttanut yhteiskuntarauhaan, jos tuolla mielipiteellä olisi heti vaalien jälkeen pyyhitty pöytää.

Syriza ei pane talouskriisiä maahanmuuttajien tai saksalaisten syyksi.

Asian merkitystä äänestäjille havainnollistaa kehitys Kreikan äärioikeistossa. Viime parlamentissa ainoa äärioikeiston puolue oli uskonnollisnationalistinen LAOS. Osana väliaikaishallitusta se sitoutui talvella ND:n ja Pasokin ohella ainoana puolueena leikkausohjelmiin.

Toissa sunnuntain vaaleissa LAOS romahti alle äänikynnyksen. Parlamenttiin sen sijaan nousivat vasta helmikuussa perustettu oikeistopopulistinen Itsenäiset kreikkalaiset sekä ultraäärioikeistolainen Kultainen aamunkoitto.

Hallitusvastuu uhkaa

Tästä eteenpäin panokset uhkapelissä vain kovenevat.

Alexis Tsiprasin johtama Syriza on gallupeissa noussut 25–28 prosentin lukemiin. Vaaleissa tämä toisi suurimman puolueen bonuspaikat mukaan lukien pitkälti yli 120 paikkaa.

Tällaisella vaalituloksella Syrizan olisi lähes pakko ryhtyä kantamaan johtavan hallituspuolueen vastuuta ja löydettävä kumppaneita hallituskoalitioon.

Tosin yksi torstaina julkaistu gallup nosti ND:n jälleen ohi Syrizasta. Jännitys siis säilyy, koska gallupit varmasti heilahtelevat vielä rajusti ennen kesäkuun 17. päivän uusintavaaleja.

Tsipras lähetti viime viikolla kirjeen EU:n komission puheenjohtajalle José Manuel Barrosolle. Hän kirjoitti, että apupaketit eivät ole millään tavalla vaikuttaneet Kreikan talouden rakenteelliseen epätasapainoon. Päinvastoin, ”sisäisen devalvaation” ohjelma on ajanut Kreikan talouden katastrofin tielle ja sosiaaliturvaa romuttamalla se on johtanut humanitaariseen kriisiin.

Syriza ei ole missään vaiheessa ollut EU-vastainen tai eurovastainen puolue, toisin kuin kommunistipuolue KKE, jonka mielestä Kreikan pitäisi erota koko EU:sta.

Syriza ei siis tahdo Kreikan eroa eurosta, mutta se haluaa apupakettien ehtojen kohtuullistamista. Sen mielestä nykyiset ehdot eivät anna Kreikalle mitään mahdollisuuksia nousta jaloilleen, eivätkä kohenna sen velanmaksukykyä.

Syriza näkee taustalla myös tietoista politiikkaa: oikeisto käyttää velkakriisiä hyväkseen yksityistääkseen, leikatakseen sosiaaliturvaa, alentaakseen palkkoja ja romuttaakseen työlakeja.

Kovaa uhkapeliä

Äkkimenestys tuli Syrizalle luultavasti yllätyksenä. Nyt syynätään suurennuslasin kanssa, ovatko sen esittämät vaihtoehdot realistisia.

Syrizan papereissa vaaditaan julkisen vallan kontrollia rahoitusjärjestelmään, tuottavuutta kasvattavia julkisia investointeja, veronkierron kitkemistä, veropohjan laajentamista kirkkoon sekä sotilasmenojen reipasta leikkausta. Eurobondeja halutaan ja Euroopan keskuspankille oikeus suoraan lainanantoon.

Syriza olettanee, että tiukoista puheista huolimatta EU-johtajat eivät sittenkään päästä euroa hajoamaan.

EU on Angela Merkelin johdolla sanonut monta kertaa, ettei pilkkuakaan Kreikalle asetetuista ehdoista muuteta. Siitä on tullut jo arvovaltakysymys, vaikka yhä useammat asiantuntijatkin sanovat, ettei Kreikalle pakotettu malli toimi.

EU:ssa pelätään, että jos Kreikan ehtoja muutetaan, kasvavat paineet myös muiden tukipakettien avaamiseksi.

Pienenkin myönnytyksen Syrizalle pelätään aukaisevan Pandoran lippaan. Mutta ehkä kannattaisi ajatella myös sitä, mitä Syriza ei ole: se ei ole EU-vastainen, ei pane talouskriisiä maahanmuuttajien syyksi, ei ole nationalistinen, vastustaa kriisin kääntämistä saksalaisten syyllistämiseksi, ei lietso konflikteja naapurimaiden kanssa. Toisenlaisiakin vaihtoehtoja Kreikan politiikasta löytyy.