amerikka ja saudit ostaa suomen sähköverkoVoisiko lähiöostarien räkälöitymisen kääntää voitoksi? Tätä mietin, kun HS uutisoi, että vain kaljakuppilat pärjäävät Helsingin lähiöiden vanhoissa ostoskeskuksissa. Kaljakuppilathan ovat lähipalveluiden luontainen voittajakonsepti, jota nettikauppa tai automarketit eivät pysty tappamaan. Kun ongelma on lähipalveluiden häviäminen, kannattaako ruikuttaa siitä ainoasta pärjäävästä lähipalvelusta? Tekisi toki mieli ruikuttaa. Meitä kunnon keskiluokkaisia lähiökansalaisia kulmakuppiloiden meno ei yleensä miellytä. Niistä poistuvat humalaiset aiheuttavat häiriöitä ja ovat ylipäätään vääriä ihmisiä. Kuppilat ovat nuhjuisia eikä niistä saa edes kunnon espressoa. Eikä lapsia voi viedä paikkaan, jossa juodaan kaljaa. Sen sijaan me harrastamme lähiöasukastoimintaa asukastiloissa. Verorahoilla kustannetussa asukastilassa on hyvä juoda omakustannehintaista kahvia muiden koti-isien ja äitien kanssa. Samalla voi olla huolissaan lähipalveluista. Asukastilan tarkoitus on tarjota mahdollisuuksia tavata lähialueen ihmisiä, tutustua ja harrastaa. Kuppilaa noin yleisesti ottaen käytetään samaan tarkoitukseen – tosin ainoat tarjolla olevat harrastukset ovat biljardi, tikanheitto ja visailut. Englanniksi kuppilaa sanotaan pubiksi, public houseksi. Sen voisi kääntää vapaamuotoisesti vaikka asukastilaksi. Kaljan myynti näyttää olevan jotakuinkin ainoa bisnes, joka yhä kannattaa lähiön kivijalassa. Siksi parempaa lähiötä tuskin saa aikaan taistelemalla kuppiloita vastaan. Jos kuppilatkin lähtevät, jäljelle ei jää enää mitään. Mielekkäämpää olisi taistella muutoksen puolesta. Jos kaljakuppiloista ei voi päästä eroon, miten niistä voisi saada parempia? Entä jos neulepiirin kokoontumiset veisi lähiökuppilaan? Voisiko yrittäjä siistiä paikat niin, että päivällä baarissa voisi kontata vauvalauma, vaikka iltaisin pöydissä istuisi setiä parantamassa maailmaa liian monen tuopin äärellä? Voisiko asukasyhdistys kokoustaa kerhotilan sijaan kuppilassa? Suomalaisilla tuntuu olevan nykyään tapana rajata tilat tiukasti asiallisiin ja asiattomiin – asiattomissa ollaan kännissä, asiallisissa hoidetaan asioita ja ollaan siivosti. Samassa tilassa ei voi tehdä molempia. Kunnollinen perheenisä voi vetää tuhdin hiprakan viikon päätteeksi, mutta työlounaalla on sopimatonta nauttia yhtä olutta. Putipuhtaasti asiallisten paikkojen pitämisestä ei taida lähiöissä olla bisnekseksi. Olisiko todellinen lähiön menestyskonsepti kuitenkin paikka, jossa voisi sekä hoitaa asialliset hommat että olla kuin ellun kanat? Kuinka paljon lähiöbaarin pitäisi siistiytyä, että se voisi olla kunniallisen asukasyhdistyksen tukikohta? Ja kuinka paljon asukasyhdistyksen pitäisi löysätä pipoa, että se pystyisi asettumaan alueen asukkaiden suosimaan baariin? Voiko kuppiloiden menestyksen kääntää lähiöiden voitoksi?