en unelma

8.8.2010 14:04
A A

Tomin viinibaari Brooklynin Williamsburgissa oli täynnä. Sean ja Emily juhlivat syntymäpäiviään, ja paikalle oli kokoontunut sekalainen joukko toimittajia, kirjailijoita, bloggaajia ja muita ammatikseen kirjoittavia. Joukossa oli myös useita entisiä toimittajia, kirjailijoita ja bloggaajia.

Tom itse työskenteli aiemmin vapaana toimittajana. Muutama vuosi sitten hän totesi, ettei oikeastaan pidä työstään, ja päätti ryhtyä baarin pitäjäksi.

Aimee kirjoitti aiemmin oppikirjoja ja juttuja valokuvauksesta, mutta luo nyt uraa kameravalmistajien leivissä. Toinen Emily siirtyi taloustoimituksesta talousjätin palvelukseen. Chris vaihtoi lehtijuttujen teon verkkosivujen suunnitteluun, ja Kyla lähti tiedetoimittajan töistä opiskelemaan geenineuvontaa.

Uusien ammattien suma yksissä juhlissa kertoo paitsi journalismin kriisistä myös amerikkalaisesta ajattelusta. Joukossa oli nimittäin myös lakimies, joka suuntaa syksyllä yliopistoon opiskelemaan runoutta.

Lisäksi lähipiiriimme kuuluu entinen it-nörtti, joka työskentelee nyt vanhan paloveneen konemestarina; maisemasuunnittelija, joka pyörittää perustamaansa maratontapahtumaa; ison automerkin myyntipäällikkö, joka testaa työkseen tietokonepelejä; sekä lääketieteen tutkija, joka etsii uutta uraa vaatesuunnittelussa.

Se ei tarkoita, että kuka vain on hyvä missä vain tai että hänelle maksettaisiin heti siitä, mitä hän haluaa tehdä. Se tarkoittaa, että amerikkalainen ajattelee itsestään eri tavalla kuin eurooppalainen. Amerikkalainen on itselleen tabula rasa. niin

Puhdas taulu tulee usein mieleen, kun seuraa amerikkalaisten elämää, enkä nyt tarkoita täydellistä tietämättömyyttä maailman asioista, vaikka siihenkin maassa joskus törmää.

Eurooppaa suuremmassa maassa ihmiset muuttavat rannikolta toiselle kauas ystävistään ja rakkaistaan niin huolettomasti, että minua hirvittää. Miten he voivat jättää perheensä? Ystävänsä? Lapsuuden maisemansa?

Olen toki tehnyt itsekin niin, mutta vain suurin tuskin. Tunnustettakoon se nyt tässä julkisesti: rakastan Suomea kovasti ja ikävöin kotia vähän väliä.

Amerikkalainen ei etäisyyksiä tai juuria mieti. Kaupunkia ja ammattia vaihdetaan, jos tilanne niin vaatii. Sinne mennään, missä on opiskelupaikkoja, töitä tai edullisia asuntoja. Jos elämä ei yhdessä paikassa lutviudu, on pakko siirtyä muualle.

Paikalleen ei voi jäädä narisemaan, koska marisijaa ei kuuntele kukaan.

Paikkaa ja ammattia vaihdetaan kuitenkin myös uuden elämän toivossa, vaikkei olisi edes pakko.

Amerikkalaisilla kaupungeilla on identiteetti. Los Angeles on auringonpalvojien ja viihdebisneksestä haaveilevien paratiisi. Seattlessa asuu ulkoilmaihminen. Washingtonissa hengitetään politiikkaa, ja Texasin Austin vetoaa liberaaliin musiikin ystävään. New York on uraohjuksen tai taiteilijan koti.

Amerikkalainen valitsee, millainen ihminen hän haluaa olla, ja muuttaa kaupunkiin, jossa hänestä tulee sellainen. Muuttokuormat, Greyhound-bussit ja maantien polte ovat osa amerikkalaista mytologiaa, jonka eurooppalainenkin tuntee elokuvista.

Eurooppalaisena paheksun helposti amerikkalaisten luomisleikkejä. Eihän itseään ja vaikeuksiaan voi jättää taakse paikkaa vaihtamalla! Ei uusi kaupunki tai ammatti tee uutta ihmistä.mutta

Am Ihminen on, mikä hän haluaa olla. Tai ainakin

Kysy vaikka lakimies-runoilijalta.