Σάββατο 28 Απριλίου 2012
Κυριακή 22 Απριλίου 2012
Παρασκευή 20 Απριλίου 2012
whats that white colour in the snow. it stays on clothes, too. is it paint?
reijo ruokanen sanoo talouselamassa etta lahjuksia on pakko maksaa Taloussosiologia tarkastelee erilaisten taloudellisten ilmiöiden yhteiskunnallisia syitä ja vaikutuksia. Tieteenala voidaan jakaa klassiseen ja nykyaikaiseen kauteen: klassisella kaudella keskityttiin erityisestimoderniin ja sen osatekijöihin, kuten rationalisaatioon, maallistumiseen, kaupungistumiseen jastratifikaatioon. Koska sosiologia kehittyi pitkälti reaktiona kapitalistiseen moderniin, taloustieteellä on merkittävä rooli suuressa osassa klassista sosiologista tutkimusta. Max Weberin työ koskien taloustieteen ja uskonnon suhdetta sekä länsimaiden lumouksen haihtumisen tematiikkaa on ehkä merkittävin taloussosiologian klassisen kauden lähestymistavoista.
Taloussosiologian nykyinen kausi sai alkunsa vuonna 1985, kun Mark Granovetter julkaisi teoksensa "Economic Action and Social Structure: The Problem of Embeddedness". Teoksessa Granovetter kehittää uppoutuneisuuden käsitettä, jonka mukaan yksilöiden tai yritysten väliset taloudelliset suhteet taahtuvat olemassaolevien sosiaalisten suhteiden sisällä ja ovat siten näiden suhteiden jäsentämiä.
[muokkaa]Klassinen taloussosiologia
Taloussosiologia syntyi uutena lähestymistapana taloudellisiin ilmiöihin; se korosti erityisesti talouden rakenteiden ja instituutioiden roolia suhteessa yhteiskuntaan, ja yhteiskunnan vaikutuksia talouden rakenteisiin ja instituutioihin. Kapitalismin ja modernin suhde on klassisen taloussosiologian keskeinen kysymys, jota käsittelevät esimerkiksi Max Weber teoksessaan Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki (1905) ja Georg Simmel kirjassaan The Philosophy of Money (1900). Marxin historiallinen materialismi voidaan nähdä pyrkimyksenä osoittaa, kuinka talouden voimat vaikuttavat yhteiskunnan rakenteeseen perustavalla tasolla. Émile Durkheimin The Division of Labour in Society Weberin Economy and Society julkaistiin molemmat vuonna 1922.
[muokkaa]Uusi taloussosiologia
Nykyisin taloussosiologia keskittyy erityisesti taloudellisen vaihdon sosiaalisiin seurauksiin ja merkityksiin sekä sosiaalisiin vuorovaikutuksiin, joita taloudellinen vaihto helpottaa tai haittaa. Modernin taloussosiologian tärkeitä hahmoja ovat esimerkiksi Fred L. Block, James S. Coleman,Mark Granovetter, Harrison White, Paul DiMaggio, Joel M. Podolny, Richard Swedberg ja Viviana Zelizer Yhdysvalloissa, sekä Euroopassa Luc Boltanski, Laurent Thévenot ja Jens Beckert. Näihin voidaan lisätä Amitai Etzioni, joka on kehittänyt sosiaalitaloustieteen ideaa, sekä Chuck Sabel, Wolfgang Streeck ja Michael Mousseau, jotka toimivat poliittisen taloustieteen ja sosiologian tieteenaloilla.
Keskittyminen matemaattiseen analyysiin ja hyödyn maksimointiin 1900-luvulla on johtanut siihen, että taloustieteen on nähty liikkuvan pois juuriltaan yhteiskuntatieteissä. Useat taloustieteen tai talouspolitiikan kriitikot ovat tuoneet esille näkökannan, jonka mukaan talouden abstraktissa mallinnuksessa ei huomioida keskeisiä yhteiskunnallisia ilmiöitä.
Taloussosiologia pyrkii määrittämään perinteisesti taloustieteilijöiden tutkimia kysymyksiä uudelleen sosiologisin käsittein. Se on siten vastaus myös taloustieteilijöiden (kuten Gary Becker) pyrkimyksiin tuoda talouden lähestymistavat - erityisesti hyödyn maksimointi ja peliteoria - sellaisten sosiaalisten tilanteiden analyysiin, jotka eivät selvästi ole luonteeltaan tuotantoa tai kauppaa. Karl Polanyi oli ensimmäinen teoreetikko, joka toi esille idean uppoutuneisuudesta, jolla hän tarkoitti, että taloudella on kiinteä suhde yhteiskunnallisiin instituutioihin.
[muokkaa]Aiheesta muualla
vieraskynä hesarissa tänää
EU ei voi pitkään pakoilla demokratiaa
Lauri Tähtinen Kirjoittaja on historiantutkija Euroopan yliopistoinstituutissa Firenzessä.
Ei ole sattumaa, että Euroopan instituutiot saattavat tuntua kaukaisilta. Estääkseen toisen maailmansodan kauhujen toistumisen Euroopan hiili- ja teräsyhteisön luojat hakivat vastapainoa kansanvallalle ja siihen liittyvälle tunteiden palolle asiantuntijavetoisesta integraatiosta.
Nyt eurokriisi on tuonut keskusteluun tätä paloa. Se on osoittanut, miten EU-asiat ja esimerkiksi Kreikan sisäpolitiikka vaikuttavat koko mantereen tulevaisuuteen. Siksi Eurooppaa ei voi enää jättää vain ammatillisesti asemoituneiden asiantuntijoiden murheeksi.
Kriisin seurauksena EU:n päätökset ovat keskittyneet pienelle joukolle, joka on entistäkin kauempana parlamentaarisesta kansanvallasta. Aiemmin Brysselin byrokraatteja oli vain unionin tasolla. Nyt kansallisvaltioitakin on päätynyt teknokraattien hallintaan.
Taloudelliset kysymykset eivät koskaan ole puhtaan teknisiä, vaan ne vaativat poliittista ja parhaimmillaan demokraattista ohjausta. Jokaisen valuuttaliittoon lähteneen maan olisi tietysti pitänyt nähdä teknisen lähestymistavan riskit jo liittymisen hetkellä. Ehkä osittain tästä syystä syvän parlamentaariset Ruotsi, Tanska ja Britannia jättäytyivät euron ulkopuolelle.
Viimeaikaisen teknokraattisen vallankaappauksen kärjessä on ollut Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy. Helmikuun lopulla hän kutsui kansallisia kansanedustuslaitoksia "EU-instituutioiksi". Jo viime syksynä hän oli käynyt Firenzessä läksyttämässä italialaisia: "Tämä maa tarvitsee uudistuksia, ei vaaleja."
Sanoma oli Brysselistä kannettuna kärjekäs, mutta italialaiset vaikuttavat olleen yhtä mieltä. Entinen komissaari, nykyinen Italian pääministeri Mario Monti on selvästi maan suosituin nykypoliitikko. Pitääkö meidän siksi pelätä demokratian puolesta?
Kansanvaltaa kriisiaikoina tutkiva Cambridgen yliopiston David Runciman on esittänyt, että toisin kuin itsevaltaisissa järjestelmissä, demokratioissa voidaan hetkellisesti kokeilla erilaisia hallintotapoja, sillä lopulta kansan paine palauttaa hallintomuodon kohdalleen. Esimerkiksi Kiinan kommunistisen puolueen olisi huomattavasti vaikeampi kokeilla demokratiaa vaihtoehtoisena hallintomuotona.
Asiantuntijavallan – teknokratian – ei tarvitse siten tietää kansanvallan loppua. Valppaana on silti oltava. Oleellista on, miten teknokratiaan vastataan. Tämä on pidettävä mielessä myös Suomessa, kun poliittiset johtajat vakuuttavat kotimaisen perustuslain joka tapauksessa taipuvan unionin tarpeisiin.
Tilanne ei ole uusi, sillä EU:n suhde kansanvaltaan on jo pitkään ollut kaksipiippuinen ja jopa paradoksaalinen. Mahdollinen jäsenyys on houkutellut Euroopan maita demokratisoitumaan. Toisaalta unioniin liittymisen jälkeen lainsäädäntötyö on siirtynyt suurelta osin ylikansalliseksi, kauemmaksi parlamentaarisesta hallinnasta.
Nyt edessä on entistä vaikeampia aikoja. Kun suvereniteettia siirretään tasolta toiselle, poliittiset vaikutukset muistuttavat samanaikaisia kuolonkouristuksia ja synnyinkipuja. Brysselin ylilyönneille voi olettaa tulevan vahvan nationalistisia vastavoimia.
Tosiasia kuitenkin on, että eurooppalainen yhteistyö on nyt välttämättömyys valtioille, jotka aikoinaan päättivät lähteä rahaliittoon. Siksi demokraattisen prosessin on myös seurattava poliittisesti välttämättömiä kehityskulkuja.
Kriisi on muistuttanut, miksi mantereen laajuista demokratiaa ei ole. Van Rompuyn tekemiset on lopulta helpompi sulattaa juuri sen vuoksi, että hänen demokraattinen mandaattinsa puuttua Kreikan asioihin on heikko. Saksalaisten ja kreikkalaisten välinen sanailu on antanut esimakua siitä, mitä tuleman pitäisi, jos Angela Merkel olisi koko unionin demokraattisesti valittu johtaja.
Euroopassa demokraattinen legitimiteetti on edelleen sidoksissa kansallisvaltioon, sillä mantereen laajuista yhteenkuuluvien yksikköä, demosta, ei ole olemassa. Kansallisvaltio on polis, politiikan areena, jossa demos päättää asioistaan.
Suorilla vaaleilla valittava Euroopan parlamenttikaan ei ole ylikansallisen demoksen ilmentymä vaan kokoelma kansallisia edustajia, joita äänestää alle puolet äänioikeutetuista. Se on kaukana demokraattisesti suvereenista toimijasta.
Ei tarvitse olla nationalisti puolustaakseen kansallisvaltiota, sillä sen synty uuden ajan alussa oli kovin etäällä 1800- ja 1900-luvun vaihteen nationalismista. Vastaus Brysselistä leviävään teknokratiaan ei ole nationalismin vaan demokratian korostaminen.
Eurooppa tarvitsee demokraattisia liikkeitä, jotka ylittävät rajoja mutta kunnioittavat kansallisvaltioiden kansanvaltaisia perinteitä ja tarjoavat syvän demokraattisen peilipinnan alati yhdentyvälle Euroopalle. Asiantuntijavalta, joka kävi 1950-luvun eurooppalaiselle liikkeelle, ei enää ratkaise vaan vaikeuttaa ongelmia.
Yksi historiallinen esimerkki Euroopalle voisi olla Intian kansalliskongressi, joka loi monimuotoiseen Britannian siirtomaahan keskustelutilan ja poliittisen vaikutuskanavan kauan ennen kuin se hallitsi luomaansa itsenäistä Intiaa. Uuden eurooppalaisen liikkeen ensisijaisena päämääränä olisi demokraattinen prosessi eikä liittovaltio, vaikka demokratia voisi johtaa liittovaltioonkin.
Nykyinen unioni on perinnöltään teknokraattinen hanke, jonka sisäsyntyisesti vaikea suhde demokratiaan on tullut ilmeiseksi kriisin jatkuessa. Eurooppa kaipaa kipeästi lisää demokratiaa, mutta teknokraateista ei ole luomaan demosta.
Τετάρτη 18 Απριλίου 2012
13.49 (5 tuntia sitten)
 | | |||
Beyond BKT – Mistä uudet hyvinvointimittarit?
Aika: Lauantai 21.4. klo 12.00-13.45
Paikka: Arbis, Dagmarinkatu 3 (luokka 13)
Vapaa pääsy
Yhteiskunnan hyvinvointia ei voida mitata enää yksin bruttokansantuotteella. Nykyisin menestyksen avaimiksi on talouskasvun rinnalle nostettu yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvointi. Miksi kuitenkin jatkamme yhteiskuntiemme kehityksen mittaamista talouden indikaattori BKT:lla
Tule kuulemaan asiantuntijoiden näkemyksiä ja keskustelemaan aiheesta Kehys ry:n ja Suomen World Visionin Suomen Sosiaalifoorumin yhteydessä järjestämään tilaisuuteen Beyond BKT – Mistä uudet hyvinvointimittarit? Tilaisuutta alustaa Jukka Hoffrén tilastokeskuksesta ja mukana keskustelemassa ovat ympäristöneuvos Sauli Rouhinen, Etlan tutkimusjohtajan Mika Maliranta, Siemenpuu-säätiön toiminnanjohtaja Jaana Vormisto ja Intian World Visionista Ronald John.
Uudet tavat mitata kehitystä tulevat olemaan keskeisessä asemassa myös kesäkuussa järjestettävässä YK:n kestävän kehityksen Rio+20–kokouksessa. Myös Suomen yhtenä painopisteenä huippukokouksessa tulee olemaan uudet kehityksen indikaattorit, joilla voidaan mitata kehitystä laajemmin kuin taloudellisesta näkökulmasta. Monet odottavat Rion kokoukselta selkeyttäviä suuntaviivoja asian suhteen. Monenlaisia hyvinvointimittareita on jo kehitetty, mutta mikä näistä tulisi valita?
Tervetuloa!
Lisätietoja allekirjoittaneelta
--
Sanna Pihlajaranta
Assistentti - Assistant
Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry
The Finnish NGDO Platform to the EU Kehys ry
Töölöntorinkatu 2 B (5th floor
Aika: Lauantai 21.4. klo 12.00-13.45
Paikka: Arbis, Dagmarinkatu 3 (luokka 13)
Vapaa pääsy
Yhteiskunnan hyvinvointia ei voida mitata enää yksin bruttokansantuotteella. Nykyisin menestyksen avaimiksi on talouskasvun rinnalle nostettu yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvointi. Miksi kuitenkin jatkamme yhteiskuntiemme kehityksen mittaamista talouden indikaattori BKT:lla
Tule kuulemaan asiantuntijoiden näkemyksiä ja keskustelemaan aiheesta Kehys ry:n ja Suomen World Visionin Suomen Sosiaalifoorumin yhteydessä järjestämään tilaisuuteen Beyond BKT – Mistä uudet hyvinvointimittarit? Tilaisuutta alustaa Jukka Hoffrén tilastokeskuksesta ja mukana keskustelemassa ovat ympäristöneuvos Sauli Rouhinen, Etlan tutkimusjohtajan Mika Maliranta, Siemenpuu-säätiön toiminnanjohtaja Jaana Vormisto ja Intian World Visionista Ronald John.
Uudet tavat mitata kehitystä tulevat olemaan keskeisessä asemassa myös kesäkuussa järjestettävässä YK:n kestävän kehityksen Rio+20–kokouksessa. Myös Suomen yhtenä painopisteenä huippukokouksessa tulee olemaan uudet kehityksen indikaattorit, joilla voidaan mitata kehitystä laajemmin kuin taloudellisesta näkökulmasta. Monet odottavat Rion kokoukselta selkeyttäviä suuntaviivoja asian suhteen. Monenlaisia hyvinvointimittareita on jo kehitetty, mutta mikä näistä tulisi valita?
Tervetuloa!
Lisätietoja allekirjoittaneelta
--
Sanna Pihlajaranta
Assistentti - Assistant
Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry
The Finnish NGDO Platform to the EU Kehys ry
Töölöntorinkatu 2 B (5th floor
Kirsi Pauliina Kallio ja Jani Vuolteenaho (toim.)
Kantaaottava alue- ja ympäristötutkimus, nyt!
Jani Vuolteenaho ja Kirsi Pauliina Kallio
Jani Vuolteenaho ja Kirsi Pauliina Kallio
Kaksikymmentä vuotta Alue ja Ympäristö -lehteä
Kirsi Pauliina Kallio
Kirsi Pauliina Kallio
Alue ja Ympäristö -lehti: talkoita, tutkijakoulutusta ja tapaustutkimuksia
Ari Aukusti Lehtinen
Ari Aukusti Lehtinen
Miten minusta tuli tutkija?
Jouni Häkli
Jouni Häkli
Kommentit
Versus-puheenvuorot eivät ole herättäneet vielä kommentteja.
Lähetä kommentti!
Lähetä kommentti!
Mikko Hietaranta: Huumehoitoyksiköiden aiheuttamat pelot lähiasukkaiden keskuudessa - Tapausesimerkkinä Munkkisaarenkatu 16:n yksiköt, Yhdyskuntasuunnittelu 2009:1, 8-23
Sari Puustinen: Konfliktien hallinta ja kaavoittajan uusi valtuutus, Yhdyskuntasuunnittelu 2008:3, 35-55
Lasse Peltonen, Johanna Tuomisaari & Vesa Kanninen: Kaavavalitukset ja koettu oikeudenmukaisuus, Yhdyskuntasuunnittelu 2008:3, 11-34
Anna-Maija Kohijoki: Päivittäistavarakaupan saavutettavuus Turussa, Yhdyskuntasuunnittelu 2008:2, 6-25
Samuli Alppi & Kimmo Ylä-Anttila: Verkostourbanismi, Yhdyskuntasuunnittelu 2007:2, 10–26
Terttu Pakarinen: Metakkaa metaforista – kaupunkikäsityksen muutos tiedollisena ongelmana, Yhdyskuntasuunnittelu 2007:2, 27–43
Jenni Partanen & Anssi Joutsiniemi: Simulaatio kaupungin kompleksisen kehityksen hallinnassa, Yhdyskuntasuunnittelu 2007:2, 44–63
Markus Laine, Helena Leino & Minna Santaoja: Keskustan rajattu merkitys – tapaus Tampereen keskustan liikenneosayleiskaava. Yhdyskuntasuunnittelu 2007:1, 6–21
Antti Tanskanen, Olli Viljanen & Mikko Hietaranta: Kappeli kauppakeskuksessa – näkökulmia uudenlaiseen uskonnolliseen tilaan. Yhdyskuntasuunnittelu 2006:4, 6–21
Sebastian Roché: Ranskan vuoden 2005 mellakat: syttymissyyt ja leviämisprosessi. Yhdyskuntasuunnittelu 2006:3, 6–24
Aleksi Aaltonen: Rakennushankkeen muotoutuminen moniaineksisena prosessina – esimerkkinä Ilmatieteen laitoksen ja Merentukimuslaitoksen yhteisen toimitalon syntyvaiheet. Yhdyskuntasuunnittelu 2006:2, 24–45
Turo-Kimmo Lehtonen: Kaupungin aineksia. Yhdyskuntasuunnittelu 2006:2, 6–23
Helena Leino: Vallan dynamiikka Vuoreksessa – näkökulma kansalaisosallistumisen määrittelykamppailuun. Yhdyskuntasuunnittelu 2006:1, 6-19
Tuija Aarnio: Aravarakentamista Turussa vuosina 1949-53. Yhdyskuntasuunnittelu 2005:4, 8–22
Markus Laine, Helena Leino & Minna Santaoja: Keskustan rajattu merkitys – tapaus Tampereen keskustan liikenneosayleiskaava. Yhdyskuntasuunnittelu 2007:1, 6–21
Antti Tanskanen, Olli Viljanen & Mikko Hietaranta: Kappeli kauppakeskuksessa – näkökulmia uudenlaiseen uskonnolliseen tilaan. Yhdyskuntasuunnittelu 2006:4, 6–21
Sebastian Roché: Ranskan vuoden 2005 mellakat: syttymissyyt ja leviämisprosessi. Yhdyskuntasuunnittelu 2006:3, 6–24
Aleksi Aaltonen: Rakennushankkeen muotoutuminen moniaineksisena prosessina – esimerkkinä Ilmatieteen laitoksen ja Merentukimuslaitoksen yhteisen toimitalon syntyvaiheet. Yhdyskuntasuunnittelu 2006:2, 24–45
Turo-Kimmo Lehtonen: Kaupungin aineksia. Yhdyskuntasuunnittelu 2006:2, 6–23
Helena Leino: Vallan dynamiikka Vuoreksessa – näkökulma kansalaisosallistumisen määrittelykamppailuun. Yhdyskuntasuunnittelu 2006:1, 6-19
Tuija Aarnio: Aravarakentamista Turussa vuosina 1949-53. Yhdyskuntasuunnittelu 2005:4, 8–22
Timo Kalanti: Maantiellä lentämisen unelma – vapaus, voima ja depressio. Yhdyskuntasuunnittelu 2005:3, 24–45
Johanna Taskinen: Infrastruktuurin tarjonnassa kysynnän hallintaan – Foucault'lainen tulkinta liikennepolitiikan kehityksestä. Yhdyskuntasuunnittelu 2005:3, 8–23
Nina Nygren: Liito-orava kaavoituksessa – Ojalan tapaus Tampereella. Yhdyskuntasuunnittelu 2005:2, 27–46
Sirpa Tani: Ladchester, Madchester, Gaychester: Manchesterin imagot ja mediamielikuvat. Yhdyskuntasuunnittelu 2005:1, 8–27
Seija Ridell: Maankäyttöpeli mediatilassa. Yhdyskuntasuunnittelu 2005:1, 28–48
Auli Harju: Asukkaat ja mediajulkisuus tamperelaisessa postilaatikkokiistassa. Yhdyskuntasuunnittelu 2005:1, 50–60
Tanja Sihvonen: Esikaupunkielämä pelissä: The Sims. Yhdyskuntasuunnittelu 2005:1, 61–77
Jaana Nevalainen: Kaupungista puhumisen tavat vallankäytön välilneinä. Yhdyskuntasuunnittelu2004:3–4. 13–29
Lasse Peltonen: Paikallisen hallintatavan polkuriippuvuus. Yhdyskuntasuunnittelu 2004:3–4. 30–50
Jonna Kangasoja: Taloudellisin ja järkevin ratkaisu. Yhdyskuntasuunnittelu 2004:3–4. 51–69
Mervi Ilmonen & Lasse Peltonen: John Foresterin haastattelu. Yhdyskuntasuunnittelu 2004:3–4, 106–125.
Matti Visanti: Suomalainen kaupunki? Yhdyskuntasuunnittelu 2003:4, 36–43
Hanna Mattila: Vuorovaikutteinen suunnittelu ja kaupunkisuunnittelijan esteettinen asiantuntemus. Yhdyskuntasuunnittelu 2003:2, 55–71
Sampo Villanen & Mervi Ilmonen: Henri Lefebvren keskeisiä käsitteitä. Yhdyskuntasuunnittelu 2002:3–4, 38–39
Anne Haila: Patrick Le Galès ja eurooppalainen kaupunki. Yhdyskuntasuunnittelu 2002:1, 28–38
Anneli Juntto: Miksi pääkaupunkiseutua vaivaa toistuva asuntopula? Yhteiskuntasuunnittelu 2001:3, 51–61.
Kimmo Lapintie: Suunnitteluargumentaation analyysi ja arviointi. Yhteiskuntasuunnittelu 2001:1, 4–25
Katarina Nylund: Place and cultural identity in the segregated city. Yhteiskuntasuunnittelu 2000:3, 8–27
Kaj Nyman: Maankäyttö– ja rakennuslaki: henki vai kirjain? Yhteiskuntasuunnittelu 2000:2, 6–16
Mervi Ilmonen: Fortelainen kaupunki. Yhteiskuntasuunnittelu 1998:1, 4–9
Hille Koskela: Sähköinen silmä on ystäväsi. Yhteiskuntasuunnittelu 1995:3, 4–15
Kimmo Lapintie, Briitta Koskiaho & Terttu Pakarinen: Kaupunkitutkimuksellisia haasteita 1990–luvulla. Yhteiskuntasuunnittelu 1994:3, 34–44
Terttu Pakarinen: Jäähyväiset tieteelliselle suunnittelulle. Yhteiskuntasuunnittelu 1993:4, 4–15.
Anja Kervanto Nevanlinna: Arkkitehti katsoo amerikkalaista kaupunkia. Yhteiskuntasuunnittelu 1990:3–4.Seija Ridell: Maankäyttöpeli mediatilassa. Yhdyskuntasuunnittelu 2005:1, 28–48
Auli Harju: Asukkaat ja mediajulkisuus tamperelaisessa postilaatikkokiistassa. Yhdyskuntasuunnittelu 2005:1, 50–60
Tanja Sihvonen: Esikaupunkielämä pelissä: The Sims. Yhdyskuntasuunnittelu 2005:1, 61–77
Jaana Nevalainen: Kaupungista puhumisen tavat vallankäytön välilneinä. Yhdyskuntasuunnittelu2004:3–4. 13–29
Lasse Peltonen: Paikallisen hallintatavan polkuriippuvuus. Yhdyskuntasuunnittelu 2004:3–4. 30–50
Jonna Kangasoja: Taloudellisin ja järkevin ratkaisu. Yhdyskuntasuunnittelu 2004:3–4. 51–69
Mervi Ilmonen & Lasse Peltonen: John Foresterin haastattelu. Yhdyskuntasuunnittelu 2004:3–4, 106–125.
Matti Visanti: Suomalainen kaupunki? Yhdyskuntasuunnittelu 2003:4, 36–43
Hanna Mattila: Vuorovaikutteinen suunnittelu ja kaupunkisuunnittelijan esteettinen asiantuntemus. Yhdyskuntasuunnittelu 2003:2, 55–71
Sampo Villanen & Mervi Ilmonen: Henri Lefebvren keskeisiä käsitteitä. Yhdyskuntasuunnittelu 2002:3–4, 38–39
Anne Haila: Patrick Le Galès ja eurooppalainen kaupunki. Yhdyskuntasuunnittelu 2002:1, 28–38
Anneli Juntto: Miksi pääkaupunkiseutua vaivaa toistuva asuntopula? Yhteiskuntasuunnittelu 2001:3, 51–61.
Kimmo Lapintie: Suunnitteluargumentaation analyysi ja arviointi. Yhteiskuntasuunnittelu 2001:1, 4–25
Katarina Nylund: Place and cultural identity in the segregated city. Yhteiskuntasuunnittelu 2000:3, 8–27
Kaj Nyman: Maankäyttö– ja rakennuslaki: henki vai kirjain? Yhteiskuntasuunnittelu 2000:2, 6–16
Mervi Ilmonen: Fortelainen kaupunki. Yhteiskuntasuunnittelu 1998:1, 4–9
Hille Koskela: Sähköinen silmä on ystäväsi. Yhteiskuntasuunnittelu 1995:3, 4–15
Kimmo Lapintie, Briitta Koskiaho & Terttu Pakarinen: Kaupunkitutkimuksellisia haasteita 1990–luvulla. Yhteiskuntasuunnittelu 1994:3, 34–44
Terttu Pakarinen: Jäähyväiset tieteelliselle suunnittelulle. Yhteiskuntasuunnittelu 1993:4, 4–15.
Kari Silfverberg: Yhdyskunnat ja ilmastonmuutos – suunnittelun lähtökohdat muuttuvat rajusti. Yhteiskuntasuunnittelu 1989:3, 26–32
Christer Bengs, Sini Ellilä & Sauli Rouhinen: Kamppi-Töölönlahti – arvioivia pohdintoja. Yhteiskuntasuunnittelu 1986:3, 2-8
Jussi Rautsi, J.-P. Roos, Sauli Rouhinen, Mikael Sundman & Paavo Uusitalo: Arkkitehdit; käsityöläismestareista tohtoreiksi (osa II). Yhteiskuntasuunnittelu 1986:1, 4–13
Reima Pietilän haastattelu. Haastattelu on tehty uutistoimisto TASS:lle neuvostoliittolaista arkkitehtikuntaa varten. Yhteiskuntasuunnittelu 1979:1, 14–17
Mielikuvien, urbaanien toimintojen sekä arjen elämisen ja kohtaamisten kaupunkitila on nykyisin enenevässä määrin sähköistä. Kaupunkiin liittyvissä sähköisissä järjestelmissä syntyy ja synnytetään jatkuvasti dataa, jonka avulla voidaan tulkita kaupunkia dynaamisena kokonaisuutena. Data on laajasti käsitettynä digitaalista raaka-ainetta, kuten tilastoja, julkaisuja, simulaatiomalleja, videotallenteita, kuvia, karttoja, paikkatietoa, 3d-malleja. Datan avulla voi tutkia mennyttä, visualisoida nykyisyyttä tai ennakoida tulevaa. Avoimella datalla tarkoitetaan aineistoja, joita kuka tahansa voi luvallisesti käyttää ja jakaa edelleen ilman juridisia, teknisiä tai taloudellisia esteitä. Maailmalla, kuten Suomessakin on nähtävillä alati voimistuva pyrkimys siihen, että erityisesti julkinen sektori, mutta myös yritykset, tutkimuslaitokset ja muut yhteisöt tarjoaisivat hallussaan olevia datavarantojaan avoimesti kaikkien käytettäväksi. Esimerkiksi Helsingin seudulla Helsinki Region Infoshare (HRI, www.hri.fi ) hankkeen puitteissa on tehty näkyviä seututiedon avauksia. Joulukuussa 2011 tehtiin merkittävä päätös, jonka mukaan Maanmittauslaitoksen tuottamien kiintopiste-, ilmakuva- ja laserkeilaus- sekä maastotietoaineistojen käyttö muuttuu maksuttomaksi.
Julkishallinnon datan avautuminen yhdessä sosiaalisen median, paikkatietosovellusten sekä erilaisten sensori- ja tunnistamisteknologioiden kehittymisen ja arkipäiväistymisen kanssa tuo uusia mahdollisuuksia kaupunkitutkimukseen. Kiinnostus kaupunkiin liittyvän datan keräämiseen, jalostamiseen ja käyttämiseen tutkimuksessa kasvaa. Tähän kiinnostukseen vastaaminen edellyttää monitieteistä otetta sekä soveltavan tutkimuksen ja kehittämisen elävää yhteyttä.
Sessioon pyydetään lähettämään esityksiä, jotka liittyvät:
- Avoimen datan kaupunkitutkimuksessa käyttämisen mahdollisuuksiin, kuten: Millaista dataa kaupungista löytyy? Miten kaupunkia voi mitata ja kuvata erilaisia tietoaineistoja yhdistämällä? Miten eri kaupunkeja voi vertailla olemassa olevan datan pohjalta? Mitä on saatavilla olevan datan anti kaupunkitutkimukselle?
- Avoimen datan saatavuuteen, käyttöehtoihin, laatuun sekä sen tulkintaan ja rikastamiseen liittyviin haasteisiin, kuten: Ovatko yhdistettäväksi suunnitellut aineistot yhteensovitettavissa? Minkälaisia sisäänkirjoitettuja taustatietoja dataan liittyy? Tämä näkökohta on kriittinen nimenomaan silloin, kun avointa dataa käytetään tutkimuksen ensisijaisena lähteenä.
Sessiossa on mahdollista esittää sekä tutkimustyötään että kehittämäänsä sovellusta, joka hyödyntää kaupunkitiedon keräämistä ja/tai sen käyttöä.Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä HSY tarjoaa pääkaupunkiseudun (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen) kattavia seudullisesti yhtenäisiä avoimia paikkatietoaineistoja maksuttomasti kenen tahansa hyödynnettäväksi.- Avoimen datan kaupunkitutkimuksessa käyttämisen mahdollisuuksiin, kuten: Millaista dataa kaupungista löytyy? Miten kaupunkia voi mitata ja kuvata erilaisia tietoaineistoja yhdistämällä? Miten eri kaupunkeja voi vertailla olemassa olevan datan pohjalta? Mitä on saatavilla olevan datan anti kaupunkitutkimukselle?
- Avoimen datan saatavuuteen, käyttöehtoihin, laatuun sekä sen tulkintaan ja rikastamiseen liittyviin haasteisiin, kuten: Ovatko yhdistettäväksi suunnitellut aineistot yhteensovitettavissa? Minkälaisia sisäänkirjoitettuja taustatietoja dataan liittyy? Tämä näkökohta on kriittinen nimenomaan silloin, kun avointa dataa käytetään tutkimuksen ensisijaisena lähteenä.
HSY:n avoin data (www.hsy.fi/avoindata) kattaa tällä hetkellä kolme vuosittain päivittyvää aineistoa. Aineistot on linkitetty pääkaupunkiseudun kuntien avointa dataa kokoavaan Helsinki Region Infoshare (HRI) -verkkoportaaliin (www.hri.fi).
Aineistot ovat
1) rakennustietoruudukko,
2) väestötietoruudukko ja
3) seudullinen rakennusmaavarantotieto (SeutuRAMAVA).
1) rakennustietoruudukko,
2) väestötietoruudukko ja
3) seudullinen rakennusmaavarantotieto (SeutuRAMAVA).
Aineistot pohjautuvat HSY:n Seudullisen perusrekisterin (SePe) paikkatietoihin. SePe:n tiedot kootaan kuntarekistereistä sekä muista luotettavista lähteistä ja harmonisoidaan seudullisesti yhtenäiseksi tietovarastoksi. SePe:stä johdettujen tietoaineistojen tuottamisessa on tiedon laatuun kiinnitetty erityistä huomiota.
SePe:ssä tiedot ovat yksikkötasoisia, mutta tietosuojasyistä avoimet aineistot on yleistetty ruutu- ja kaupunginosatasoille. 500 x 500 m kokoiset ruudut ovat väestö- ja rakennusaineistojen osalta yhteneviä ja indeksoituja, mikä mahdollistaa niiden helpon yhdistelyn. SeutuRAMAVA-aineisto on yleistetty kaupunginosatasolle.
Avoimen datan käyttöä halutaan rajoittaa mahdollisimman vähän. Ainoa edellytys aineistojen käytölle on se, että niitä käsitellään HRI-tietoaineistojen nimeä -lisenssin edellyttämällä tavalla.
HSY:n avoin data tarjoaa tutkijoille maksutonta, helposti käyttöönotettavaa ja hyvin kuvattua sekä luotettavaa paikkatietoa erilaisiin tutkimuksiin ja selvityksiin. HSY avaa kevään 2012 aikana paikkatietoaineistoja aikasarjoina, jolloin tutkijoille tarjoutuu mahdollisuus tarkastella muutoksia esimerkiksi pääkaupunkiseudun väestörakenteessa pidemmällä aikavälillä.
HSY:n tavoitteena on avata seudullisia tietoja jatkossa laajemminkin, mutta tämä edellyttää vielä tietosuojaan ja sopimuksiin liittyviä lisäselvityksiä.
KAHDEN KUUKAUDEN KAUPUNKIKUVA
Alkuvuodesta minulla oli mahdollisuus tehdä kaksi kuukautta kaupunkikuvatutkimusta New Yorkissa. Tutkimussuunnitelmana oli perehtyä valokuvaten ja muuten observoiden erityisesti kaupunkikuvassa esiintulevaan kulttuuriseen monikerroksisuuteen.
Kaupunkisuunnittelija ajattelee kaupunkikuvaa paitsi analyysi- ja suunnittelukohteena, myös koettavana ja aistittavana. Suhtauduin kohteeseeni suunnittelijana hiukan skeptisesti, koska New York on niin monimuotoinen, sekava ja ilmeisen kiinteistökehittämisen tulos, ettei sitä millään hallituilla suunnitelmilla olisi koskaan voinut synnyttääkään.
Matkaoppaiden ja elokuvien luoma mielikuva New Yorkista on Manhattan ja välkkyvien mainosvalojen, korkeiden rakennusten ja monien kansallisuuksien yhdistelmä. Mutta minun kaupunkikuvani alkoi rakentua East Riverin itäpuolelta Brooklynistä, josta matkaoppaat eivät paljon kerro.
Kohdekaupungin monikulttuurisuus oli kiehtova lähtökohta kaupunkikuvaobservoinnille. Kulttuurinen diversiteetti näkyy paikkojen, katujen ja liikkeiden nimissä, mutta täyteläisimmin se näkyy ja kuuluu ihmisissä, joita ei kuitenkaan voi tuijottaa ja valokuvata samalla intensiteetillä kuin muuta kaupunkia. Haastattelujen sijasta otin oppaakseni brooklyniläisiin tässä kaupunkikuvatutkimuksessa paikallisen kirjallisuuden. Amerikkalaisista nykykirjailijoista suosikkejani ovat jo monen vuoden ajan olleet Paul Auster ja Sini Hustvedt, tuo Brooklynin Park Slopessa asuva ja usein omaa elämäänsä materiaalina käyttävä kirjailijapari. Lisäksi minulla oli ollut matkalukemisena Jean Kwokin (2011) “Girl in Translation”, joka kertoo maahanmuuttajan ja lapsen silmin muutaman vuosikymmenen takaisesta Brooklynista. Lisäaineistoa kertyi mukaan paikallisesta kirjakaupasta, mutta siitä kerron enemmän (mahdollisessa) esityksessäni.
Osallistuva suunnittelukulttuurimme olettaa, että asukkaalla on paitsi oikeus omaan kokemukselliseen kaupunkikuvaansa myös oikeutus yrittää vaikuttaa siihen. Satunnaisella asukkaalla (matkailijalla on oikeus omaan kokemukseen kaupunkikuvasta, vaikkei juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa siihen muuten kuin omalla näkymisellään, mikä sekin useimmiten haihtuu suurkaupungin vilinään.
Helena Teräväinen% PROSENTTI TAITEELLE – TAITEILIJA JA ESIKAUPUNKITILA
Kaupunkitilan visuaalinen infrastruktuuri on murroksessa, mutta samalla se nojaa menneisyyteen ja muistoihin (1). Monet suomalaiskaupungit ovat käynnistäneet rakennushankkeita prosentti taiteelle periaatteella. Prosenttiperiaate tarkoittaa sitä, että prosentti rakennuskustannuksista käytetään taiteeseen. Prosenttiperiaate tuo taiteilijat esikaupunkikuvaa elävöittämään. Suurin tällä hetkellä toteutettava prosenttiperiaatteen rakennushanke on Joensuun vanha saha-alue Penttilänranta. Hankkeessa on haluttu nostaa esiin taide luontoarvojen ja muistojen välittäjänä. Monet prosenttiperiaatteen taidehankkeet kohdistuvat esikaupunkialueeseen. Prosenttiperiaatteen idea on kiinnostava osa muuttuvaa esikaupunkikuvaa. Toinen kiinnostava asia on prosenttiperiaatteen merkitys ammattitaiteilijoiden kannalta. Teen tutkimusta Itä-Suomen yliopistossa ammattitaiteilijan paikasta yhteisössä. Tutkimukseni tavoite on hahmottaa taiteilijan asemaa visuaalisten ideoiden välittäjänä esikaupunkitilassa. Tarkastelen taiteilijan asemaa osana yhteisöllisten arvojen kenttää.
Esikaupunkikuva on poliittisen päätöksenteon ja taloudellisen toiminnan kohteena ja toisaalta kaupunki on kaupunkilaisten oman osallistumisen kenttää. Kaupunkilaisten osallistamisen näkökulmasta koulut, taideoppilaitokset ja museot voivat toimia kaupunkilaisten aktivoijina kaupunkitilan visuaalisen ilmeen määrittämisessä. Toimin vuosina 2010–2011 Porvoon kansallisen kaupunkipuistohankkeen ohjaajana. Osallistuimme Albert Edelfeltin lähiökoulun kuudesluokkalaisten kanssa Porvoon kansalliseen kaupunkipuistohankkeeseen laatien taideteoksia, joilla otimme kantaa roskaantumiseen, esikaupunkikuvan muutokseen ja kaupunkimuistoihin. Sekä prosentti taiteelle periaate, että kaupunkipuistohanke ovat esimerkkejä pyrkimyksestä kaupunkiympäristön haltuunottoon. Tutkimuksessani tarkastelen uusia tapoja tuottaa esikaupunkitilan visuaalisia arvoja. Kuvataiteilijat toimivat kaupunkitilan muutoksessa välittäjinä julkisten toimijoiden ja kaupunkiyhteisön välillä.
(1) Esim. Kervanto Nevanlinna, Anja 2005. Näköaloja kadunkulmalta. 97–107.
RBAN METAMORPHOSIS WITH OR WITHOUT GENTRIFICATION - THE TRANSFORMATION OF PALOSAARI FROM COTTON TO KNOWLEDGE-INDUSTRY
RBAN METAMORPHOSIS WITH OR WITHOUT GENTRIFICATION - THE TRANSFORMATION OF PALOSAARI FROM COTTON TO KNOWLEDGE-INDUSTRY
Kaupunkia, kaupunkien historiaa ja kaupunkien olemuksesta kumpuavia erityiskysymyksiä tutkitaan monilla tieteenaloilla ja useista lähtökohdista. Kaupunki voi olla tutkimuksessa läsnä myös taustatoimijana, olosuhteena ja ympäristönä. Yhteistä kaupunkiin liittyville tutkimuksille on se, että ne tuottavat paitsi kaupunkia käsittelevää tietoa myös kuvia, käsityksiä ja mielikuvia kaupungista. Työryhmässämme nostetaan esiin nämä kuvat ja mielikuvat sekä niiden taustalla vaikuttavat sitoumukset ja valtasuhteet. Pohdimme, miten tutkimuksen tavat kuvata kaupunkeja tilallistuvat ja vaikuttavat siihen, millaisiksi kaupungit mielletään. Samalla keskustelemme siitä, miten tieteen tulkinnat kaupungeista muokkaavat kaupunkien, kaupunkilaisten ja kaupunkitoimijoiden identiteettejä.
Toivomme avointa ja kriittistä keskustelua kaupunkitutkimuksen roolista ja toimijuudesta kaupungissa sekä kaupunkitutkijoiden yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Historian, yhteiskuntatieteiden ja maantieteen lähtökohtia yhdistävässä työryhmässä ydinkysymyksiä ovat:
- Millainen on ollut ja on tieteen kaupunki?
- Missä määrin tiede pystyy tavoittamaan kaupunkien todellisuuden ja mitä jää sen ulkopuolelle?
- Miten kaupunkitutkimuksessa käytettävät kuvaamisen tavat, käsitteet ja kategoriat vaikuttavat kuvailemiinsa ilmiöihin ja niiden toteutumiseen?
- Millainen on ollut ja on tieteen kaupunki?
- Missä määrin tiede pystyy tavoittamaan kaupunkien todellisuuden ja mitä jää sen ulkopuolelle?
- Miten kaupunkitutkimuksessa käytettävät kuvaamisen tavat, käsitteet ja kategoriat vaikuttavat kuvailemiinsa ilmiöihin ja niiden toteutumiseen?
Tahdomme myös avata vuoropuhelun tieteen ja muiden kaupunkikuvaa rakentavien toimijoiden välille. Onko tieteen tehtävänä toimia kaupunkien imagoprojektien kriittisenä ja analyyttisenä sivustaseuraajana, vai tulisiko tieteen osallistua aktiivisemmin kaupunkien imagon luomiseen? Mitä annettavaa kaupunkitutkijoilla voisi olla kaupunkien julkisuuskuvalle ja julkisille identiteeteille? Kenen kaupunkia tiede rakentaisi ja kuvaisi osallistuessaan kaupunkien imagopolitiikkaan?
The long-term urban metamorphosis process, over one or more leading carrier-type economic and societal waves, is usually speeded up by a gentrification phase. Localities may complete a metamorphosis process with (mild, strict or super) gentrification or without gentrification. Typically the metamorphosis process is brought to a conclusion by a phase of mild or strict gentrification. Metamorphosis with supergentrification or without gentrification only occurs under quite extreme conditions.
The Palosaari district in Vaasa has gone through a remarkable restructuration process, from an industrial and working-class district to a knowledge district. The opinions and valuation of Palosaari as a district has also changed dramatically over time.
Place naming in the knowledge district has clearly recognised the former industrial and harbour eras while the landmark buildings of earlier eras have been restructured for knowledge-based activities or demolished. Picture material clearly shows which impact a metamorphosis process has on the urban landscape.
Following the change to a knowledge-based district, Palosaari has experienced more media coverage and stronger academic interest, which in turn has had a positive impact on the district’s profile.
Early findings suggested that Palosaari had not gone through a typical gentrification phase, but a triangulation study of perceived and experienced change (interviews), socio-economic statistics and political statistics (election results) showed that the locality indeed has experienced a mild form of gentrification.
In the near future, the transformation of the valuable Mansikkasaari and the Strait of Palosaari is thought to further boost the shift to a knowledge-based district.
This in turn triggers the question if this also might result in a shift from mild to stricter gentrification and if mild gentrification therefore might be a preliminary stage for stricter gentrification.
Peter Ehrström
The long-term urban metamorphosis process, over one or more leading carrier-type economic and societal waves, is usually speeded up by a gentrification phase. Localities may complete a metamorphosis process with (mild, strict or super) gentrification or without gentrification. Typically the metamorphosis process is brought to a conclusion by a phase of mild or strict gentrification. Metamorphosis with supergentrification or without gentrification only occurs under quite extreme conditions.
The Palosaari district in Vaasa has gone through a remarkable restructuration process, from an industrial and working-class district to a knowledge district. The opinions and valuation of Palosaari as a district has also changed dramatically over time.
Place naming in the knowledge district has clearly recognised the former industrial and harbour eras while the landmark buildings of earlier eras have been restructured for knowledge-based activities or demolished. Picture material clearly shows which impact a metamorphosis process has on the urban landscape.
Following the change to a knowledge-based district, Palosaari has experienced more media coverage and stronger academic interest, which in turn has had a positive impact on the district’s profile.
Early findings suggested that Palosaari had not gone through a typical gentrification phase, but a triangulation study of perceived and experienced change (interviews), socio-economic statistics and political statistics (election results) showed that the locality indeed has experienced a mild form of gentrification.
In the near future, the transformation of the valuable Mansikkasaari and the Strait of Palosaari is thought to further boost the shift to a knowledge-based district.
This in turn triggers the question if this also might result in a shift from mild to stricter gentrification and if mild gentrification therefore might be a preliminary stage for stricter gentrification.
Peter Ehrström
Εγγραφή σε:
Αναρτήσεις (Atom)