TILAN SOSIAALINEN LAAJENTAMINEN ÄLYPUHELINTEN HELSINGISSÄ
Esitelmäni perustuu työn alla olevaan folkloristiikan pro gradu -tutkielmaani. Yksittäiset kaupunkilaiset muokkaavat kommunikaatiollaan omia ja muiden käsityksiä kaupunkitilasta ja paikoista. Miten check-in-palvelu (kuten FourSquare) saa kaverukset kilpailemaan kaupunkikokemusten määrässä ja kilpailevatko kaikki? Voiko itse musiikin valitsemalla (PlayMySong) tehdä baarista ”oman”? Miksi geocachen löytäminen tuottaa iloa? Kysyn siis, miten älypuhelinpalvelut muuttavat tilakokemusta. Käsittelen älypuhelinten käyttöä performanssina, jota kehystävät sekä ryhmän että palveluiden rajoitteet. Toistaiseksi keskeisimmät huomiot aineistosta ovat älypuhelimilla performoinnin sosiaaliset implikaatiot ja läsnäolon kaksi tasoa.
Teoreettisena pohjana toimii Richard Baumanin performanssiteoria, jota kuitenkin sovitan omaan kulttuurintutkimuksessa poikkeuksellisen yksilökeskeiseen näkökulmaani. Baumanin teorian heikkouksia on, ettei se kykene riittävissä määrin käsittelemään pieniä performansseja ja yksilön vapautta rikkoa kaavaa. Performanssi on taiteellista kommunikaatiota pienissä ryhmissä. Puolistrukturoitujen haastattelujeni pohjalta on nähtävissä, että älypuhelimien paikkapalveluiden käytössä on usein kyse kommunikaatiosta, jolla rakennetaan kuvaa itsestä jollekin rajatulle ryhmälle. Kun fyysisesti muualla sijaitsevat ystävät ovat läsnä tilanteen sosiaalis-virtuaalisella tasolla, virtuaaliset performanssit voimistavat ryhmän sidoksia. Palveluiden kirjo mahdollistaa suhteellisen vapaan itseilmaisun ja paikkatiedon performoinnin muodotkin ovat vielä yhteisöllisesti joustavia ja kiteytymättömiä. Sekä paikallisella että virtuaalisella läsnäolon tasolla on tiloja, joihin toiminta keskittyy.
Simo Raittila
Humanistinen tiedekunta, folkloristiikka &
Valtiotieteellinen tiedekunta,yhteiskuntapolitiikka
Humanistinen tiedekunta, folkloristiikka &
Valtiotieteellinen tiedekunta,yhteiskuntapolitiikka
 |  | ||
VALTION IDEA KUVISSA – HELSINKI 1920-LUVUN MAANTIEDON OPPIKIRJOISSA
Valokuvat ovat olleet olennainen osa maantiedettä yliopistomaantieteen varhaisvuosista alkaen. Tutkimuskäytön ohella niiden avulla on kuvattu maantieteellisten kohteiden ominaispiirteitä ja annettu lukijalle mahdollisuus kokea tutut ja tuntemattomat paikat ”omin silmin”. Samalla valokuvat ovat välittäneet maantieteilijöiden omaa maailmankuvaa, tiedekäsitystä ja yhteiskunnallisia näkemyksiä. Tarkastelen esityksessäni suomalaisissa maantiedon oppikirjoissa 1920-luvulla käytettyjä, Suomen maisemia esittäviä valokuvia paneutuen ennen kaikkea niiden poliittiseen sanomaan. Tutkimani kuvat hahmottuvat osaksi Suomen kansallista identiteettipolitiikkaa ja siihen liittyvää mielikuvaa Suomesta itsenäisenä, modernina ja yhtenäisenä kansallisvaltiona. Valtiollisen koulutuspolitiikan osana kuvat linkittyvät myös niihin tiedollisiin ja poliittisiin käytäntöihin, joissa maantieteilijät ovat määritelleet omaa tieteellistä ja yhteiskunnallista asemaansa.
Tukeudun esityksessäni banaalin nationalismin tutkimuksessa esitettyihin ajatuksiin kansallisesti latautuneiden visuaalisten representaatioiden taustalla vaikuttavista sosiaalisia ja yhteiskunnallisista käytännöistä. Tästä näkökulmasta tarkasteluina kuvat esittävät ja konkretisoivat paitsi Suomen spatiaalista ”hahmoa” myös kuvastoa tuottaneiden maantieteilijöiden ”valtion ideaa” (state idea). Kuvastoa luodessaan maantieteilijät ovat tukeneet ja luonnollistaneet sitä yhteiskunnallista järjestelmää, joka on taannut heille alueellisen tiedon auktoriteettiaseman. Kuvat myötäilevät hegemonisten ryhmien tarkasteluperspektiiviä ja tukevat siten kansallisen eliitin pyrkimystä hallita kansallista tilaa.
Valtion idealla onkin vahva tilallinen ulottuvuus. Tutkimani kuvat esittävät Suomen alueellisesti monitasoisena kokonaisuutena, jonka maisemat kuvastavat sekä kansakunnan myyttiä että valtion spatiaalista rakennetta. Helsingillä on pääkaupunkina ja vallan keskuksena erityinen symbolinen rooli kuvastossa. Kaupunki kuvataan hallinnon ”paternaalisena” ytimenä, josta käsin henkiset, poliittiset ja toiminnalliset verkostot levittyvät koko valtioterritorion alueelle. Samalla kaupunki on sekä liikenteellinen että mentaalinen portti Suomen valtiorajojen ja sisämaan välillä. Kuvasto rakentaa visuaalisia spatiaalisia ja ajallisia jatkumoita, jotka korostavat muun Suomen alisteista asemaa pääkaupunkiin ja sen edustamaan valtajärjestelmään nähden. Samalla kuvasto vaikenee monista teemoista. Esimerkiksi yhtenäisen ”valkoisen” kansallisvaltion ideaan sopimattomat teemat, kuten työväen Helsinki, on rajattu koulukirjojen ulkopuolelle.
Hannu Linkola
| |||
Helsingin yliopistoKÄVELY JA PYÖRÄILY ARJEN JA KAUPUNGIN KUVISSA
Liikkumisessa ja sen rakentamisessa kaupunkiin on kyse paljon muustakin kuin etäisyyksistä ja saavutettavuudesta – liikkuminen on aina ollut kaupunkimuotoa sekä siellä elettävää arkea ja niiden kokemuksia välittävä tekijä. Kävelijöiden ja pyöräilijöiden elävöittämät kadut, lähipalvelut ja viihtyisät lähiliikkumisympäristöt ovat tyypillistä hyvän kaupungin ja laadukkaan ”urbaanin arjen” kuvastoa. Ovatko nämä kuvat kuitenkin enimmälti akateemista kaupunkiromantiikkaa tai tyhjää kestävän kehityksen puhetta irrallaan asukkaiden arjen realiteeteista ja kokemuksista?
Esityksessäni pyrin konkreettisten tapausten analyysin kautta raaputtamaan tämän kuvaston pintaa ja purkamaan yleisluonteisia käsitteitä “hyvä arki”, ”kestävyys” tai ”elämälaatu”. Tarkastelen kävelyä ja pyöräilyä arjen käytäntöinä, joilla voi olla potentiaalia parantaa elämänlaatua kaupungeissa – kestävällä tavalla. Tarkastelen sitä, kuinka liikkumista kaupungissa on ladattu näillä lupauksilla ja näiden lupausten toteutumista (tai lunastumattomuutta) kaupunkilaisten arjessa. Esitys perustuu meneillään olevan väitöskirjatutkimukseni tapaustutkimuksiin Herttoniemessä, kahden pääkaupunkiseudun kauppakeskuksen ympäristöissä ja Hämeenlinnassa. Esittelen otteita laadullisten aineistojen, mm. kävelyhaastattelujen ja suunnitteludokumenttien analyysista.
Jenni Kuoppa
YTK Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä
Maankäyttötieteiden laitos Aalto-yliopisto
YTK Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä
Maankäyttötieteiden laitos Aalto-yliopisto
Δεν υπάρχουν σχόλια:
Δημοσίευση σχολίου