KAUPUNKI IHMISEN EKOLOGISENA YMPÄRISTÖNÄ

Takaisin edelliselle sivulle

---

Kaupunki ei alun alkaen kiinnostanut ekologeja tutkimuskohteena. He halusivat tutkia organismeja niiden omassa ympäristössä ilman ihmisen aiheuttamia häiriöitä. Tutkimusta ohjasi luonnon tasapainoa korostava paradigma, eikä ihmistä mielletty sellaiseksi biologiseksi olennoksi, joka voisi kuulua tutkimuksen kohteena oleviin ekosysteemeihin. Tutkimuskohteiden valinta kaupungin ulkopuolelta vahvisti kaksijakoista käsitystä, että kaupunki on ihmisen aluetta ja luonto maaseudulla. Tilanne muuttui ratkaisevasti 1900-luvun lopulla. Silloin alkoi kaupunkiekologian kehitys monitieteiseksi tutkimusalaksi, joka hyväksyy lähtökohdaksi epälineaarisuuden ja kompleksisuuden sekä sen, että ihminen on osa tutkittavia systeemejä. Kaupunkiympäristöjen ekologinen – ja yhä useammin sosioekologinen - tutkimus on kovassa vauhdissa ja yhdistyy globaalin ympäristöhuolen aikaansaamiin pyrkimyksiin rakentaa kestäviä kaupunkeja.

Tätä kautta on syntynyt kaksi politisoituvaa termiä: viherrakenne ja maanpinnan päällystäminen. Viherrakenteen avulla halutaan pitää huolta kaupunkiluonnon monimuotoisuudesta, ekosysteemipalveluista ja asukkaiden virkistysmahdollisuuksista. Viherrakenne edistää kaupunkilaisten hyvinvointia muun muassa elvyttävän vaikutuksensa ansiosta. Maanpinnan päällystäminen puolestaan uhkaa näitä tavoitteita. Asfaltti, rakennukset ja muut läpäisemättömät pinnat pahentavat ilmastonmuutoksen seurauksia lisäämällä tulvia ja kaupunkien lämpösaarekeilmiötä. Päällystetyn alan kasvu on kaupungistumisen selvimpiä tunnuksia ja uhkaa myös viheralueita. Kaksi termiä, viherrakenne ja asfaltti, ovat nousseet tutkimuksen vahvoiksi lähtökohdiksi ja rakentavat yksinkertaistettua kuvaa kaupungista. Niiden kautta palataan alkuperäiseen kahtiajakoon, joka nyt toteutuu kaupungin sisällä.

Millaiseksi käsitys kaupungista muuttuu, jos sitä katsotaan kulkemalla pitkin asfaltin ja viherrakenteen välistä rajaa? Otimme tästä selvää Tampereella monitieteisesti toteuttamamme etnografisen kävelyn avulla. Rajaa pitkin kävely murtaa kahtiajakoa ja tuo havainnollisesti esiin sen, kuinka kaupungin rakennetut ja vihreät ainekset sekoittuvat ja lomittuvat eri mittakaavatasoilla eri tavoin ja muodostavat ihmisille monenlaisia toimintamahdollisuuksia. Rakennetun ja vihreän välinen raja muistuttaa fraktaalia. Tätä kautta alkaa nousta kiinnostavia kysymyksiä: Onko kaupungin ja kaupunkiluonnon kehitys hyödyllistä mieltää ilmaantumiseksi, jossa rakennettu ja ekologinen muodostavat erilaisia risteymiä? Mitkä mittakaavat ovat tällöin olennaisia? Mikä on ihmisten aktiivisen toiminnan ja toisaalta ekologisen kasvuvoiman osuus risteymien synnyssä ja kehityksessä? Mitä toimintamahdollisuuksia asukkaille tällöin ilmaantuu ja edistävätkö ne heidän hyvinvointiaan?

KAUPUNKIKESKUSTOJEN KAUPUNKIKUVA JA ESTETIIKKA – RAKENNETUN YMPÄRISTÖN PARISSA TYÖSKENTELEVILLE TEHTY KYSELYTUTKIMUS 16 KESKISUUREN KAUPUNGIN KESKUSTA-ALUEISTA

Takaisin edelliselle sivulle

---

Tarkastelen suomalaisten kaupunkien kaupunkikuvaa ja estetiikkaa vuosina 2009 – 2011 toteutetun kyselytutkimuksen avulla. Tutkimuksessani olen pyrkinyt selvittämään rakennetun ympäristön parissa työskentelevien käsityksiä ja mielikuvia 16 keskisuuren kaupungin keskustasta. Kyselyn kaupungeista asukasmäärältään pienin on Mikkeli (48 676 asukasta) ja suurin Turku (175 582 asukasta). Asiantuntijat ovat koostuneet ELY-keskusten rakennetun ympäristön parissa työskentelevistä, keskisuurten kaupunkien kaavoitustoimessa ja rakennusvalvonnassa työskentelevistä sekä museoalalla työskentelevistä ammattilaisista. Kyselyssä oli kaksi lomakemuotoista osiota sekä mahdollisuus vapaamuotoisille vastauksille. Toteutetun kyselyn avulla tarkastelen sitä, millaisia käsityksiä, mielikuvia ja arvostuksia rakennetun ympäristön asiantuntijoilla on tämän päivän keskisuurten kaupunkien kaupunkikuvasta ja estetiikasta, ja mitä erityistä asiantuntijat korostavat tarkastelukaupunkien ympäristöissä. Asiantuntijavastaukset antavat käsityksen siitä, millaisia kaupunkikulttuuriin liittyviä seikkoja ja kaupunkirakenteellisia elementtejä tämän päivän kaupunkikeskustoissa arvostetaan, onko kaupunkien keskustojen rakennettuun ympäristöön muodostunut omanlaistaan identiteettiä ja onko kaupunkien tunnettavuuksilla eroja toisiinsa nähden.

Lisäksi kyselytutkimuksen avulla voidaan tutkia, voidaanko suomalaisen kaupunkilaitoksen historiasta sekä kaupunkien maantieteellisistä olosuhteista löytää yhteisiä piirteitä niille kaupungeille, joiden kaupunkikuvaa ja estetiikkaa asiantuntijat arvostavat eniten ja toisaalta vähiten. Aineistoni avulla voidaan myös pohtia kaupunkikuva ja estetiikan suhdetta kaupunkien ja kaupunkiseutujen vetovoimaan ja imagotekijöihin.

Pyrin herättämään esitykselläni myös keskustelua siitä, onko tämänkaltaisten kyselytutkimusten laatiminen mielekäs tapa tutkia ja tarkastella kaupunkeja, ja voidaanko kaupunkikeskustoja laittaa perustellusti paremmuusjärjestykseen kaupunkikuvan tai estetiikan käsitteiden avulla.

Pekka Piiparinen
Historia- ja maantieteiden laitos 

Itä-Suomen yliopistoAri Jokinen
Johtamiskorkeakoulu

Minttu Kervinen
Arkkitehtuurin laitos
Tampereen teknillinen yliopisto

Maria Seppälä
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö
Tampereen yliopisto