Röyhkeys ja rikkaus ruokkivat toisiaan
Jouko Tuomisto Kirjoittaja on ympäristöterveyden emeritusprofessori.
Yhdysvaltojen presidentiksi pyrkivä miljardööri Mitt Romney ja omat bonusmiljonäärimme ovat herättäneet keskustelemaan siitä, mitä on kohtuus. Uusin tutkimus valaisee, miten varallisuus ja korkea asema yhteiskunnassa liittyvät ihmisen eettisiin arvoihin.
Tulokset tukevat monia arkisia havaintoja: bemarien ja jaguaarien omistajat todellakin ajavat liikenteessä muita röyhkeämmin. Toisaalta monet kuvitelmat osoittautuvat vääriksi, kuten se, että erityisesti köyhät varastaisivat. Suomalainen kansanviisaus kiteyttää tilanteen varsin hyvin: pienet varkaat hirtetään, suuret vaunuissa ajavat.
Goldman Sachs -pankkiiriliikkeen paikallisjohtaja Greg Smith erosi maaliskuussa työpaikastaan ja kertoi The New York Times -lehteen kirjoittamassaan artikkelissa, että firmalla ei ollut mitään muuta tavoitetta kuin lypsää asiakkailtaan niin paljon rahaa kuin mahdollista. Hän syytti varsin suoraan Goldman Sachsin johtoa siitä, että se oli hylännyt yrityksen eettisen periaatteen toimia asiakkaan parhaaksi.
Asiakkaan parhaaksi toimiminen on pitkällä aikavälillä myös yrityksen oma elinehto. Miksi älykkäät ihmiset siis käyttäytyvät lyhytnäköisen itsekkäästi?
Kalifornian yliopiston tutkijat kartoittivat ja mittasivat ihmisten käyttäytymistä useissa tilanteissa. Yhdessä osatutkimuksessa seurattiin autoilijoiden liikennekäyttäytymistä risteyksessä, jossa heillä oli väistämisvelvollisuus. Kalleimpien autojen ajajat kiilasivat vastoin sääntöjä muiden autojen eteen neljä kertaa niin todennäköisesti kuin halvempien autojen omistajat. He myös vaaransivat jalankulkijat suojatiellä kolme kertaa niin todennäköisesti kuin muut.
Tutkijat tekivät lisäksi viisi erilaista kokeellista tutkimusta. Eräässä niistä tutkimusryhmälle tarjottiin karkkeja ja kerrottiin, että ne on oikeastaan tarkoitettu viereisessä huoneessa oleville lapsille. Tätä ennen puolet ryhmästä oli saatu tuntemaan itsensä hyväosaisiksi verrattuna hyvin köyhiin ja puolet tuntemaan itsensä vähäosaisiksi verrattuna hyvin rikkaisiin ihmisiin. Ne, jotka tunsivat vertailun perusteella itsensä rikkaiksi, ottivat muita isomman kourallisen karkkeja riippumatta siitä, kuinka köyhiä tai rikkaita he todellisuudessa olivat.
Useiden tutkimusten perusteella näyttää siltä, että epäeettinen käyttäytyminen ei liity suoraan rikkauteen tai hyvään asemaan yhteiskunnassa vaan tunteeseen omasta erinomaisuudesta ja omista etuoikeuksista. Silloin itsekästä käyttäytymistä pidetään hyväksyttävänä ja ahneutta hyveenä eikä paheena. Moni lienee kuullut, että "yrityksellä ei voi olla muita vastuita kuin tuottaa voittoa omistajilleen".
Historiassa tyypillinen esimerkki etuoikeuksien pitämisestä hyväksyttävinä on aatelisten ja säätyläisten asema. Heillä oli mielestään täysi oikeus asemaansa, vaikka he tiesivät hyvin, että ympäristössä oli paljon puutetta ja kärsimystä.
Mistä sitten johtuu, että etuoikeudet nostavat aina uudelleen päätään, vaikka välillä tapahtuu demokraattista kehitystä sekä rauhanomaisesti että vallankumouksellisesti? Miksi uusi aatelisto alkaa kehittyä heti, kun demokratia on pystynyt rajoittamaan edellisen valtaoikeuksia ja asemaa? Voisiko ihmissuvun kehityshistoriasta oppia jotakin?
Isot apinat elävät muutaman kymmenen yksilön laumoissa, joiden hierarkkisuus vaihtelee. Etäisistä sukulaisistamme paviaaneilla on selvä alfauroksen johtama lauma, mutta myös lähisukulaistemme simpanssien laumoissa on selvä hierarkkinen rakenne.
Alfauros johtaa laumaa ja pyrkii alistamaan muut urokset pelottelulla, uhkailuilla ja voimankäytöllä. Se pyrkii etuoikeuteen myös parittelussa, joskaan simpanssit eivät paviaanien tapaan muodosta haaremia. Johtajuus voidaan tulkita eduksi lajin menestymiselle, koska yhtenäinen lauma on tehokkaampi ja turvallisempi ulkoisia vaaroja vastaan kuin hajanainen joukko, yksinäisistä eläimistä puhumattakaan.
Siten on aihetta olettaa, että meillä on geeneissämme samantapainen taipumus laumaan selvine nokkimisjärjestyksineen. Voi hyvin perustein väittää, että johtajien hyöty koituu samalla koko lauman ja mikseipä koko lajinkin menestymisen turvaksi.
Ongelma on se, että geenimme ovat kehittyneet muutaman kymmenen yksilön laumaa varten eivätkä nykyiseen yhteiskuntaan. Nopea liikkuminen, kaupalliset yhteydet ja valtioiden synty ovat johtaneet siihen, että yksi ihminen pystyy vaikuttamaan miljooniin muihin, yksi ihminen pystyy liikuttelemaan miljardien omaisuuksia ja yksi ihminen pystyy ääritapauksessa tappamaan miljoonia lajikumppaneitaan.
Tällöin ei riitä, että tyydymme geeniemme sanelemiin taipumuksiin, vaan meidän on otettava avuksi myös järkemme ja pyrittävä rakentamaan sellaista yhteiskuntaa, jossa otetaan huomioon kaikkien ihmisten hyöty. Tätä kutsutaan etiikaksi.
Kyse ei ole vain resursseista, omaisuudesta ja tuloista. On osoitettu vakuuttavasti, että yhteiskunnallinen asema vaikuttaa myös ihmisten terveyteen ja elinikään. Elintavat, kuten tupakointi, alkoholinkäyttö ja ruokatottumukset, eivät selitä kaikkea, sillä sama ilmiö nähdään myös eläimillä: alistetut eläimet kuolevat nuorempina kuin johtajayksilöt. Syytä ei tarkkaan tiedetä, mutta tietynlainen pysyvä stressi lienee tärkeä tekijä.
Tätäkin voi ajatella darvinistiseksi hyötypolitiikaksi: paremmin menestyvät pääsevät jatkamaan sukuaan tehokkaammin, ja laji kehittyy suotuisaan suuntaan.
Tämä on kuitenkin iso eettinen kysymys. Meidän pitää kysyä itseltämme, onko jokaisella samanlainen ihmisarvo vai alistummeko siihen, että geenimme pyrkivät täyttämään maan tuottamalla lajin säilymisen kannalta mahdollisimman tehokkaita ja röyhkeitä jälkeläisiä.
