Πέμπτη 31 Μαΐου 2012

”Sanoin hänelle, että olen pahoillani, että ohitan niin kapteenin kuin majurinkin, mutta haluan varmistua, että asia etenee. Kerroin hänelle itsestäni ja sanoin, että arvioin olevani merkittävä turvallisuusriski niin varusmiehille kuin kouluttajille.”

ei edes lyönyt. Vuosien terapia on auttanut häntä tunnistamaan traumansa ja ominaisuutensa, jota hän nimittää valkoiseksi raivoksi.

”Mutta syvällä sisimmissäni olen tappaja, kuolemaani asti

1 σχόλιο:

  1. Minä ikään kuin jalostan hyvissä ja kunniallisissa ihmisissä heidän pimeää puoltansa, tarjoan kohteen, johon ihmiset pystyvät purkamaan sitä. Se on vuorovaikutusta.”

    ΑπάντησηΔιαγραφή