Δευτέρα 30 Μαρτίου 2020

alkanut tulla puheluita ihmisiltä, jotka ovat kodeissaan, joissa on tunnelma alkanut kiristyä, mutta pois ei pääse. On myös vanhempia, joille on jäänyt huoli Uudellamaalla asuvista aikuisista lapsistaan, jotka ovat saattaneet kohdata lähisuhdeväkivaltaa,

Pääministerin vastaus tasavallan presidentin kirjeeseen 26.3.2020 Valtioneuvoston viestintäosasto 30.3.2020 17.37 UUTINEN Esitettyjen tietopyyntöjen johdosta julkaisemme pääministeri Sanna Marinin vastauksen tasavallan presidentti Sauli Niinistön torstaina 26. maaliskuuta 2020 lähettämään viestiin. Viisikko on keskustellut asiasta, jonka jälkeen siitä on keskustellut koko hallitus tänään. Erillistä nykyisen hallinnon ulkopuolista kriisijohtoryhmää ei perusteta. Sen sijaan nykyistä johtamismallia vahvistetaan paremmin poikkeuksellista tilannetta vastaavaksi. *** Arvoisa Tasavallan presidentti, Kiitän teitä viestistänne ja tähän mennessä tehdystä yhteistyöstä korona-virusepidemian hillitsemiseksi. Kiitän teitä myös siitä, että olette omalla toiminnallanne ja puheenvuoroillanne kansalaisten suuntaan tukenut työtä kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Olette oikeassa siinä, että tarvitsemme ennakoivaa valmistelua. Päätösten on tärkeä perustua virkavastuulla valmistelluille esityksille, joiden tukena on kattava tilannekuva ja operatiivinen ennakointikyky. Samalla vastuusuhteiden tulee säilyä selkeinä, niin valtioneuvoston vastuun kuin yksittäisen valmistelijan virkavastuunkin. Vastuiden selkeys on oleellista myös ulospäin kun kriisi korostaa tarvetta viestiä suomalaisille tilanteesta. Otan hallituksen puolesta harkintaani tekemänne ehdotuksen kriisiryhmästä. Keskustelemme asiasta valtioneuvoston jäsenten kesken. Sanna Marin Pääministeri * Uutiseen lisätty 30.3. klo 17.50 toinen kappale, jossa kerrotaan hallituksen keskustelusta.

1 σχόλιο: