Κυριακή 15 Απριλίου 2012


Talouskriisin kolmenkymmenen vuoden historia

Talouskriisin kolmenkymmenen vuoden historia
Talouskriisin pahinta vaihetta on nyt eletty kolme vuotta. Kriisi alkoi kuitenkin kehittyä jo kolmekymmentä vuotta sitten: rahoitusalan sääntelyä purettiin ja johdannaisia rakenneltiin kauan ennen kaaoksen räjähtämistä.
Hannu Sokala
11.9.2011 07:13
Kommentit 40
1980–1985: Sääntelyä puretaan USA:ssa
Yhdysvallat purkaa rahoitusalaa koskevaa sääntelyä. Nykyaikainen johdannaisbisnes alkaa, kun tietokoneyhtiö IBM ja Maailmanpankki vaihtavat päittäin valuuttatulojaan.

Vuosi 1980
1980-luvun alussa Yhdysvalloissa laaditaan useita lakeja vaikeuksiin ajautuneiden säästöpankkien tukemiseksi. Samalla lait muokkaavat maaperää finanssikriisille. Esimerkiksi vuonna 1980 hyväksytty Depository Institutions Deregulation and Monetary Control Act -laki lopettaa korkosääntelyn ja poistaa erottelun asuntolainoihin ja niihin lainoihin, joiden vakuutena asuntoa käytetään. Subprime-lainat alkavat houkuttaa lainanantajia.

Vuosi 1981
Nykyaikainen johdannaisbisnes alkaa, kun yhdysvaltalainen Salomon Brothers -investointipankki julkistaa maailman ensimmäisen valuutta-swap-sopimuksen.

[zoom]
Johdannaissopimuksen osapuolet ovat yhdysvaltalainen tietokonevalmistaja IBM ja Maailmanpankki. IBM:llä on liian vähän dollarituloja mutta liikaa Sveitsin frangeja ja Saksan D-markkoja. Maailmanpankin tilanne on käänteinen.
Swap-sopimuksen mukaisesti IBM saa kymmenen vuoden ajan Maailmanpankin tiettyjen velkakirjojen dollarituotot ja Maailmanpankki puolestaan IBM:n velkakirjojen frangi- ja D-markkatuotot ilman, että itse velkakirjat vaihtavat omistajaa.

Vuosi 1982
Yhdysvalloissa hyväksytty Alternative Mortgage Transaction Parity Act -laki antaa luotonantajille mahdollisuuden ottaa asuntolainavalikoimaansa muitakin kuin kolmenkymmenen vuoden kiinteäkorkoisia lainoja.
Pankit voivat nyt tarjota määräajan jälkeen vaihtuvaksi muuttuvia korkoa (adjustable-rate mortgages), laina-ajan lopuksi jätettävää isoa maksuerää (balloon payment mortgages) ja aluksi pelkkään koronmaksuun perustuvia lainoja (joissa kuukausimaksut nousevat rajusti, kun lyhennykset alkavat).
Laki sallii myös sellaiset asuntolainat, joissa lainanottaja voi ensimmäisinä vuosina jättää haluamansa määrän korkoja ja lyhennyksiä maksamatta – maksamatta jääneet erät kasvattavat sitten lainan pääomaa, joka voi nopeasti kasvaa asunnon arvoa suuremmaksi.

Vuosi 1983
First Boston -pankki luo ensimmäisen asuntolainavakuudellisen cmo-arvopaperin (collateralized mortgage obligation). Se rakentui asuntolainoista ja sisälsi kolmenlaisia sijoittajille tarjottuja siivuja: sijoittajat saattoivat tehdä sijoituksen viideksi, kahdeksitoista tai kolmeksikymmeneksi vuodeksi.

Vuosi 1985

[zoom]
Presidentti Ronald Reagan vahvistaa SMMEA-lain (Secondary Mortgage Market Enhancement Act), joka lisää mahdollisuuksia käyttää asuntolainoja osana erilaisissa finanssituotteissa.
Yhdysvaltalaiset investointipankit kokoontuvat ylelliseen The Breakers -hotelliin Palm Beachiin sopimaan yhteisistä menettelytavoista swap-sopimusten teossa. Kokoontuminen toimii alkuna myös johdannaisyritysten yhteiselle järjestölle ISDA:lle (International Swaps and Derivatives Association). ISDA:sta tulee yrityksille tehokas työkalu, jonka avulla ne onnistuvat torjumaan johdannaiskaupan sääntely-yrityksiä.

Muut vuodet
Vuodet 1986–1988: Greenspanin aika alkaa
∇ MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALEMPANA ∇∇ ARTIKKELI JATKUU ∇
Vuodet 1992–1997: Johdannaisten kehittely kiihtyy
Vuodet 1998–2001: Teknokupla puhkeaa
Vuodet 2002–2005: Oma asunto kaikille
Vuosi 2008: Talous menee rikki

Τετάρτη 11 Απριλίου 2012

voittajia elämässä "Kallio viimeinen pysäkki on hyvin keskiaikainen ssa retro, retro style, tarkoitan tietenkin tärkein pomo ravintola. Täysin Audrey Hepburn tyyliin, että ajan on kahvila OH, katso häiriökäyttäytymistä, Oi Jumala, vaikka hevonen on Kiinan Qing-dynastian ovat ripustaa häkin, mutta siellä on kahvia, keitto-ja Oh - ja salaatti on tärkein pomo esi veneet todella Super herkullinen suklaa pallot, on kuvia ja yksityiskohtaisia ​​miten totuuden ah ~ mutta herkullinen, täysin pysty kuvailemaan OH - ystäviä, jotka on mahdollisuus luottaa heidän ystäviään - maun mukaan Tämä ravintolan hinnat ovat erittäin halpoja OH ~ sanoi aukosta tähän päässä kymmenkunta vuotta, hinnat lähes kaikki puut on Jumala!"

Τετάρτη 4 Απριλίου 2012

aika on ihmisen luoma käsite tapahtumahetken suhteista Pääsiäisliikenne vilkkaimmillaan huomenna – keli taka arvon mitta, omaisuuden muoto


Luovuutta ei voi alistaa mihinkään muottiin, koska luovuus tarvitsee tilaa. Ja koska se tarvitsee tilaa, tarvitsee se kuria. Ilman kuria on vain kaaos, vuotavan korjaaminen, sammutettavat tulipalot. Loputon kiire, joka ei johda mihinkään. Katoava aika, siitä kukaan ei ole valmis maksamaan mitään, mutta siitä maksamme itse. Luovuuteen vetoamalla ei pitäisi saada mitään p*rseilyä anteeksi. Se olisi itsetuhoista.

Eri lähteet viittaavat siihen, että aikakäsitys ja sen muotoutuminen liittyvät ihmisten käyttäytymiseen ja kulttuurihistoriaan. Tyypillisesti voidaan mieltää yön alkavan vuorokauden alussa eli klo 00, aamuyön alkavan klo 05, aamun klo 07 ja aamupäivän klo 10. Päivän voidaan ajatella alkavan klo 12 ja iltapäivän klo 14. Alkuilta alkaa klo 18 ja ilta klo 21 jatkuen vuorokauden loppuun. Nämä ovat kulttuurisidonnaisia sanattomia sopimuksia, jot
eu ei sovi perinteellisen karismaattisen kansanliikkeen kaavaan

Τρίτη 3 Απριλίου 2012


kadulla Strögetillä.
Maailman onnellisin maa on Tanska. Suomi on YK:n onnellisuusraportin mukaan maailman toiseksi onnellisin maa. Hyvänä kolmosena on Norja.
Aloitteen tutkimuksesta ja YK:n onnellisuuskonferenssista teki Bhutan. Pieni Himalajan kuningaskunta pitää ainoana valtiona kansantulonsa lisäksi kirjaa myös "bruttokansanonnellisuudesta", BNH:sta.
YK-raportti koottiin taloustieteen professori Jeffrey Sachsin johdolla arvostetun Columbian yliopiston Earth Institute -tutkimuslaitoksessa. Tiedot keräsi Gallup-yhtiö maailmanlaajuisella kyselyllään 150 maassa.
"Pelkkä vauraus ei tee ihmisiä onnellisiksi. Poliittinen vapaus, vahvat sosiaaliset verkostot ja korruption puuttuminen ovat yhteen laskien maiden tuloeroja tärkeämpiä hyvinvoinnin syitä", tutkijat sanovat.
Terveys, läheiset ihmiset, varma työ ja vakaat perheolot selittävät nekin yksilöiden onnellisuutta paremmin kuin pelkkä vauraus.
Maailman "onnellisimmat maat" ovat raportin mukaan kaikki Pohjois-Euroopassa. Huippumaiden asukkaiden arvio onnellisuudestaan tiivistyy keskiarvoksi 7,6 asteikolla nollasta kymmeneen. Kymmenen kärkivaltion joukkoon kuuluvat myös Hollanti, Kanada, Sveitsi, Ruotsi, Uusi-Seelanti, Australia ja Irlanti. Onnellisemmat maat ovat yleensä myös rikkaampia. Lisäksi kansalaisten onneen vaikuttaa muun muassa henkilökohtaisen vapauden määrä.
Sijainti onnellisten tikapuilla vaihtelee raportissa kysymysten mukaan. Kun kysyttiin "tyytyväisyyttä elämään kokonaisuutena", tyytyväisimpiä ovatkin keskiamerikkalaisen Costa Rican asukkaat.
Elintason nousu ei aina lisää onnellisuutta. Suoraa yhteyttä ei ole esimerkiksi Yhdysvalloissa, joka on onnellisten listan yhdestoista. Kehittyneissä maissa naiset ovat onnellisempia kuin miehet. "Kehitysmaissa tilanne vaihtelee", yhteenvedossa sanotaan.
Koetun onnellisuuden aallonpohja on keski-ikäisillä.
Onnettomimmiksi itsensä kokevat köyhimpien maiden, etenkin Saharan eteläpuolisen Afrikan asukkaat: Togo, Benin, Keski-Afrikan tasavalta, sisällissodista toipuva Sierra Leone. Niissä onnen keskiarvo oli noin 3,4. Onnettomuuden tunne on yleistä ja syvää myös muun muassa Haitissa, Kongossa ja Bulgariassa.
Työttömyys aiheuttaa kaikissa maissa ihmisillä yhtä lohdutonta onnettomuuden tunnetta kuin läheisen kuoleman tai eron aiheuttama suru, tutkijat tiivistävät. Työssäkäyvien onnellisuus ei riipu suuresta palkasta tai sopivista työajoista. Työpaikan varmuus ja hyvät suhteet työtovereihin ovat tärkeämpiä.
Mielenterveys tai sen puute vaikuttaa onnellisuuteen enemmän kuin mikään muu seikka, raportissa sanotaan. Silti kehittyneissäkin maissa vain neljännes mieleltään sairaista saa asianmukaista hoitoa.

Σάββατο 31 Μαρτίου 2012


Röyhkeys ja rikkaus ruokkivat toisiaan

 | 17 | 
Jouko Tuomisto Kirjoittaja on ympäristöterveyden emeritusprofessori.
Yhdysvaltojen presidentiksi pyrkivä miljardööri Mitt Romney ja omat bonusmiljonäärimme ovat herättäneet keskustelemaan siitä, mitä on kohtuus. Uusin tutkimus valaisee, miten varallisuus ja korkea asema yhteiskunnassa liittyvät ihmisen eettisiin arvoihin.
Tulokset tukevat monia arkisia havaintoja: bemarien ja jaguaarien omistajat todellakin ajavat liikenteessä muita röyhkeämmin. Toisaalta monet kuvitelmat osoittautuvat vääriksi, kuten se, että erityisesti köyhät varastaisivat. Suomalainen kansanviisaus kiteyttää tilanteen varsin hyvin: pienet varkaat hirtetään, suuret vaunuissa ajavat.
Goldman Sachs -pankkiiriliikkeen paikallisjohtaja Greg Smith erosi maaliskuussa työpaikastaan ja kertoi The New York Times -lehteen kirjoittamassaan artikkelissa, että firmalla ei ollut mitään muuta tavoitetta kuin lypsää asiakkailtaan niin paljon rahaa kuin mahdollista. Hän syytti varsin suoraan Goldman Sachsin johtoa siitä, että se oli hylännyt yrityksen eettisen periaatteen toimia asiakkaan parhaaksi.
Asiakkaan parhaaksi toimiminen on pitkällä aikavälillä myös yrityksen oma elinehto. Miksi älykkäät ihmiset siis käyttäytyvät lyhytnäköisen itsekkäästi?
Kalifornian yliopiston tutkijat kartoittivat ja mittasivat ihmisten käyttäytymistä useissa tilanteissa. Yhdessä osatutkimuksessa seurattiin autoilijoiden liikennekäyttäytymistä risteyksessä, jossa heillä oli väistämisvelvollisuus. Kalleimpien autojen ajajat kiilasivat vastoin sääntöjä muiden autojen eteen neljä kertaa niin todennäköisesti kuin halvempien autojen omistajat. He myös vaaransivat jalankulkijat suojatiellä kolme kertaa niin todennäköisesti kuin muut.
Tutkijat tekivät lisäksi viisi erilaista kokeellista tutkimusta. Eräässä niistä tutkimusryhmälle tarjottiin karkkeja ja kerrottiin, että ne on oikeastaan tarkoitettu viereisessä huoneessa oleville lapsille. Tätä ennen puolet ryhmästä oli saatu tuntemaan itsensä hyväosaisiksi verrattuna hyvin köyhiin ja puolet tuntemaan itsensä vähäosaisiksi verrattuna hyvin rikkaisiin ihmisiin. Ne, jotka tunsivat vertailun perusteella itsensä rikkaiksi, ottivat muita isomman kourallisen karkkeja riippumatta siitä, kuinka köyhiä tai rikkaita he todellisuudessa olivat.
Useiden tutkimusten perusteella näyttää siltä, että epäeettinen käyttäytyminen ei liity suoraan rikkauteen tai hyvään asemaan yhteiskunnassa vaan tunteeseen omasta erinomaisuudesta ja omista etuoikeuksista. Silloin itsekästä käyttäytymistä pidetään hyväksyttävänä ja ahneutta hyveenä eikä paheena. Moni lienee kuullut, että "yrityksellä ei voi olla muita vastuita kuin tuottaa voittoa omistajilleen".
Historiassa tyypillinen esimerkki etuoikeuksien pitämisestä hyväksyttävinä on aatelisten ja säätyläisten asema. Heillä oli mielestään täysi oikeus asemaansa, vaikka he tiesivät hyvin, että ympäristössä oli paljon puutetta ja kärsimystä.
Mistä sitten johtuu, että etuoikeudet nostavat aina uudelleen päätään, vaikka välillä tapahtuu demokraattista kehitystä sekä rauhanomaisesti että vallankumouksellisesti? Miksi uusi aatelisto alkaa kehittyä heti, kun demokratia on pystynyt rajoittamaan edellisen valtaoikeuksia ja asemaa? Voisiko ihmissuvun kehityshistoriasta oppia jotakin?
Isot apinat elävät muutaman kymmenen yksilön laumoissa, joiden hierarkkisuus vaihtelee. Etäisistä sukulaisistamme paviaaneilla on selvä alfauroksen johtama lauma, mutta myös lähisukulaistemme simpanssien laumoissa on selvä hierarkkinen rakenne.
Alfauros johtaa laumaa ja pyrkii alistamaan muut urokset pelottelulla, uhkailuilla ja voimankäytöllä. Se pyrkii etuoikeuteen myös parittelussa, joskaan simpanssit eivät paviaanien tapaan muodosta haaremia. Johtajuus voidaan tulkita eduksi lajin menestymiselle, koska yhtenäinen lauma on tehokkaampi ja turvallisempi ulkoisia vaaroja vastaan kuin hajanainen joukko, yksinäisistä eläimistä puhumattakaan.
Siten on aihetta olettaa, että meillä on geeneissämme samantapainen taipumus laumaan selvine nokkimisjärjestyksineen. Voi hyvin perustein väittää, että johtajien hyöty koituu samalla koko lauman ja mikseipä koko lajinkin menestymisen turvaksi.
Ongelma on se, että geenimme ovat kehittyneet muutaman kymmenen yksilön laumaa varten eivätkä nykyiseen yhteiskuntaan. Nopea liikkuminen, kaupalliset yhteydet ja valtioiden synty ovat johtaneet siihen, että yksi ihminen pystyy vaikuttamaan miljooniin muihin, yksi ihminen pystyy liikuttelemaan miljardien omaisuuksia ja yksi ihminen pystyy ääritapauksessa tappamaan miljoonia lajikumppaneitaan.
Tällöin ei riitä, että tyydymme geeniemme sanelemiin taipumuksiin, vaan meidän on otettava avuksi myös järkemme ja pyrittävä rakentamaan sellaista yhteiskuntaa, jossa otetaan huomioon kaikkien ihmisten hyöty. Tätä kutsutaan etiikaksi.
Kyse ei ole vain resursseista, omaisuudesta ja tuloista. On osoitettu vakuuttavasti, että yhteiskunnallinen asema vaikuttaa myös ihmisten terveyteen ja elinikään. Elintavat, kuten tupakointi, alkoholinkäyttö ja ruokatottumukset, eivät selitä kaikkea, sillä sama ilmiö nähdään myös eläimillä: alistetut eläimet kuolevat nuorempina kuin johtajayksilöt. Syytä ei tarkkaan tiedetä, mutta tietynlainen pysyvä stressi lienee tärkeä tekijä.
Tätäkin voi ajatella darvinistiseksi hyötypolitiikaksi: paremmin menestyvät pääsevät jatkamaan sukuaan tehokkaammin, ja laji kehittyy suotuisaan suuntaan.
Tämä on kuitenkin iso eettinen kysymys. Meidän pitää kysyä itseltämme, onko jokaisella samanlainen ihmisarvo vai alistummeko siihen, että geenimme pyrkivät täyttämään maan tuottamalla lajin säilymisen kannalta mahdollisimman tehokkaita ja röyhkeitä jälkeläisiä.

Παρασκευή 30 Μαρτίου 2012

kun seisot telkä tuuleen päin, matalapaine sijaitsee aina vasemmalla puolellasi


Kun seisot selkä tuuleen päin, matalapaine sijaitsee aina vasemmalla puolellasi. Sääntö  jää ehkä paremmin mieleen, jos nouset nyt seisomaan ja kuvittelet tuulen puhaltavan selkääsi. Nosta vasen käsi vaakatasoon. Tällöin kätesi osoittaa kohti matalapainetta. Nostamalla oikean kätesi vaakatasoon kätesi osoittaa kohti korkeapainetta.




Mikäli sinun on samalla mahdollista nähdä taivaalla hentorakenteisia kuitumaisia yläpilviä, pystyt päättelemään, minne päin matalapaine ja korkeapaine ovat liikkeellä => Ne liikkuvat samaan suuntaan kuin nämä kuitumaiset yläpilven juovatkin.
- Matalapaine on tulossa, jos yläpilven ”koukut”, ”reenjalakset”, ”kalanruodot” ja ”rastaanrinnat” saapuvat vasemmalta puolelta sinua kohti.
- Korkeapaine on puolestaan tulossa ja matalapaine väistymässä, mikäli yläpilvet lähestyvät oikealta puolelta sinua kohti.


Aluksi voi tuntua oudolta, miten matalapaine voisi  aina sijaita juuri vasemmalla puolella. Näin kuitenkin on, ellei kyse ole hyvin pienestä tai lyhytaikaisesta ilmiöstä. Maapallon pyöriminen aiheuttaa Coriolis-voiman, jonka ansiosta pohjoisella pallonpuoliskolla tuuli kiertää matalapainetta vastapäivään ja korkeapainetta myötäpäivään. Tästä johtuen asettumalla selkä tuuleen päin on matalampi paine vasemmalla puolella ja korkeampi paine oikealla puolella (eteläisellä pallon puoliskolla tilanne on päinvastoin ja korkeapaine siis sijaitsee vasemmalla puolella).

Παρασκευή 16 Μαρτίου 2012

ystävyys hyve, tule mulle kaveriksi

i always lay down tasapainon kannalta olen päättänyt että jos tarvitse menen töihin. ystävyyttä ja tuttavuutta ajtellen jatkumossa
me olemme suojelleet perheitä suomessa,

onko tunnelmia tarpeeksi
minulla on ollut tunnelmia. ha jos tunnelam on sama kuin hormoni. huomenna on kirkossa pulkkamäki ja makkaraa. varmaan iloisia - lapsia? vNHaYläpilvet sijaitsevat yli 5 km:n korkeudella ja ne koostuvat jääkiteistä. Yläpilven erottaakin helpoiten jääkiteiden aiheuttaman kuitumaisen rakenteensa ansiosta.  Alempana sijaitsevat pilvet, kuten esimerkiksi kumpupilvet,  koostuvat pienistä vesipisaroista ja ovat siten selvärajaisempia ja yläosastaan “kukkakaalimaisia”. Yläpilvet ovat myös muita pilviä läpikuultavampia  ja aurinko näkyy niiden läpi aivan terävärajaisena. Yläpilvet sijaitsevat samalla korkeudella kuin suihkuvirtaukset eli juuri ne tuulet, jotka kuljettavat ja ohjailevat matalapaineita. Niinpä yläpilvien liikesuunta on varsin luotettava arvio siitä,  minne päin lähistöllä sijaitseva matala- tai korkeapaine on seuraavaksi liikkeellä.
anopin mielestä olen hyödytön koska en tee enää laspsia. hän ajoi minut ulos
isä pakottaa kirkkoon ( jo

Πέμπτη 15 Μαρτίου 2012

De arte metrican ensisijainen tarkastelukohde on heksametrirunous ja ne ongelmat, jotka liittyivät sen kirjoittamiseen aikana, jolloin klassisen latinan tavunkestojärjestelmä oli hävinnyt puhutusta latinasta. Teos eroaa varhaisemmasta grammaattisesta traditiosta mm. siten, että se esittää tavunkestot osana runomittojen, ensisijaisesti heksametrin käsittelyään; tämä didaktinen ratkaisu oli välttämätön anglosaksisen Englannin kielioloissa. Samalla Beda pyrki luomaan yhdenmukaisen kristillisen metrisen käytännön: sen sijaan, että hän nojaisi antiikin klassikoiden esimerkkeihin, hän pyrkii perustamaan metriset sääntöönsä myöhäisantiikin kristilliseen runouteen, ennen kaikkea Seduliuksen teoksiin, mikä heijastuu niin tavunkestojen kuin laajempien metristen rakenteiden kuvauksessa. Samalla Beda antaa ymmärtää pakanallisten kirjailijoiden olleen myös metrisesti kristittyjä kehittymättömämpiä. Bedan näkemyksiin on vaikuttanut hänen uskonsa runomittojen raamatulliseen alkuperään: tämä käsitys on peräisin myöhäisantiikin kristillisten apologeettien kuten Hieronymuksen teoksista. Muiden kuin heksametrin ja elegisen mitan käsittely rajoittuu Bedalla lähinnä mittoihin, jotka esiintyvät kristillisessä hymnirunoudessa, ja niiden yksinkertaiset analyysit vastaavat kristillisten runoilijoiden menettelytapoja. Beda on myös ensimmäinen kirjailija, joka esittää selkeän kuvauksen rytmisestä (tavunkestoihin perustumattomasta) runoudesta, mikä ennakoi myöhemmän keskiajan runouden käytäntöjä.

Δευτέρα 12 Μαρτίου 2012

laita se lamppu pääll

kuka keksi kovat arvot. mitä kovat arvot ovat. jos kaikista ihmisistä ja eläivmistä ei huolehdita niin kehittyy sairauksia joita ei saada aisoihin. parinvalitsij. onneksi hyvyys aina voittaa olenhan minäkin joissakin asioissa kovempi kuin sinä. onha sinullakin ase jota minulla ei ole luotettavuus voi liittyä sekä pahaan että hyvään olen surullinen sillä keuhkoni ievät rakasta kylmää, mutta kyllä minä pärjään odottaisinko etelä-eurooppaan ei ole menemistä sillä siellä on anoppi
Oh no forgot summer has sex

Δευτέρα 5 Μαρτίου 2012

By developing leadership among members of the homeless community, Picture the Homeless empowers people to impact policies and systems that affect their lives while also creating space for homeless people, and their agenda, within the broader social justice movement.

Πέμπτη 16 Φεβρουαρίου 2012

Παρασκευή 3 Φεβρουαρίου 2012

Kreikka uppoaa sitä mukaa kuin sitä nostetaan 3.2.2012 0:01 | 20 | A A HELSINGIN SANOMAT Kreikan talouden oikaisu-urakka on kestänyt jo muutaman vuoden, eikä loppua näy. Ehkä siksi, että se on sukua savolaiselle urakalle: talousremontti on toteutusta vaille valmis. Alkuvuonna euroalueen ongelmamaiden siivilöinti on jatkunut. Rahamarkkinoilla tilanne on rauhoittunut: Italia ja Espanja ovat jo saaneet lainaa ihan siedettävään hintaan. Näissä kahdessa maassa talouden kurssin korjaus on vielä tekeillä ja ongelmat – esimerkiksi Espanjan suurtyöttömyys ja Italian jättivelat – ovat edelleen vakavia. Suurin kiitos lainakorkojen laskusta menee Euroopan keskuspankille, joka on lappanut halpaa rahaa markkinoille. Irlanti on päässyt ainakin hetkeksi sateensuojaan. Ranskan lainojen korot eivät ole maan luottoluokituksen laskusta hätkähtäneet. Sen sijaan Kreikan tilanne ei ole korjaantunut. Kreikka painaa alhoonsa jälleen kerran Portugalia, jonka korot nousevat. Kreikka on asettanut itselleen kovia tavoitteita. Tarkoitus on säästää, myydä valtion omaisuutta ja lopettaa veronkierto. Arviolta 13 miljardia euroa verotuloja katoaa vuosittain Kreikassa verottajan ulottumattomiin. Tosin "ulottumaton" on suhteellinen käsite ja ostettavissa. Veronkierron lopettamisessa on se ongelma, että maan korruptoituneessa järjestelmässä verottaja on osa veronkiertojärjestelmää eikä veronmaksumoraali ole häävi. Ulkomaailmaa on hätkähdyttänyt kreikkalainen tapa rangaista veronkiertäjiä. Jos kiinni jäänyt on maksanut rangaistuksesta 40 prosenttia verotarkastajalle ja 20 prosenttia valtiolle, hän on saanut 40 prosentin alennuksen maksusta. Korruptoituneisuus on johtanut myös siihen, että julkisia etuuksia on jaettu ihan muilla perusteilla kuin tarveharkinnan pohjalta. Miljoonien arvosta eläkkeitä menee kuolleille ihmisille. Pienellä Zakynthoksen saarella on sokeille tarkoitettujen avustusten nostajien määrästä päätellen näkövammaisia kaksi prosenttia väestöstä. Avustusten nostamiseen tarkoitettuja todistuksia on haettu ja annettu erityisen paljon vaalien alla – silti valtaosa todistuksista kertoo hakijoiden olleen sokeita syntymästään asti. Valtion omaisuuden myynnissä taas on se ongelma, että toisin kuin luvattiin, urakkaa on vasta varovasti aloiteltu. 50 miljardin myyntitavoitteesta on saavutettu murto-osa. Työtä jarruttaa sekin, että valtionyhtiöiden työpaikkoja on aina käytetty palkintoina: poliittisesti aktiivinen on saanut oikean tai nimellisen viran yhtiöstä. Lopputulos on, että valtionyhtiöissä on vahvoja ammattiyhdistysvoimia, jotka uhkaavat pysäyttää koko maan, jos heidän etuuksiinsa kosketaan – kuten yksityistämisten jälkeen varmaan koskettaisiinkin. Säästöjä on siis tehty enemmän paperilla kuin reaalimaailmassa. Ja säästöissäkin on poikkeuksia. Toisin kuin kohtalaisessa taloudellisessa vedossa oleva ja Kreikkaa avustava Suomi, Kreikka jättää puolustusvoimansa säästöjen ulkopuolelle. Saksalainen tutkimuslaitos BICC on tuoreessa selvityksessään arvioinut, mikä taloudellinen paino kussakin maassa on sen sotilaallisella koneistolla. Vuonna 2011 maailman ykkönen oli Israel. Euroopan kärkikolmikko olivat Venäjä, Kypros ja Kreikka. Kreikalla on kaiken lisäksi valmiina pitkä lista ostoksista, joilla se aikoo täydentää puolustusvoimiaan. Tarvittaisiin kuulemma Turkin pelossa hävittäjälentokoneita, partioveneitä ja sotalaivoja. Kreikan neuvottelut yksityisten sijoittajien kanssa heidän sijoitustensa arvon leikkaamisesta ovat olleet pitkiä ja sitkeitä. Vaikka sopu on Kreikalle maksettavan seuraavan apuerän ehto, sijoittajien kanssa saatava yhteisymmärrys ei paljon edistä maan tilannetta – olipa sopu millainen tahansa. Kreikka on kroonisesti kilpailukyvytön ja uppoaa sitä mukaa kuin sitä nostetaan. Maan taloudesta voi kertoa tuhansia tragikoomisia tarinoita. Oleellista on, että nämä tuhannet tarinat kertovat pieninä paloina samasta suuresta asiasta: maan talouden suorituskyky ja talouspolitiikan uskottavuus eivät riitä millään samaan sarjaan, jossa ovat muun muassa Saksa ja Suomi.

Τετάρτη 1 Φεβρουαρίου 2012

İzmir (kreikkalaiselta nimeltään Smyrna), on Turkin kolmanneksi suurin kaupunki ja maan toiseksi suurin satama. Asukkaita kaupungissa on 2 409 000 (vuonna 2000). İzmir sijaitsee Egeanmeren rannalla İzmirinlahden rannalla. Se on myös İzmirin läänin pääkaupunki. Vanhalta ajalta 1920-luvulle saakka kaupungin asukkaista suuri osa oli kreikkalaisia, jota paitsi siellä oli myös suuri armenialaisväestö. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Sèvres'n rauhansopimuksen mukaan kaupunki ympäristöineen olisi joutunut Kreikalle, ja se olikin jonkin aikaa Kreikan hallinnassa, mutta Turkki ei rauhansopimusta hyväksynyt. Vuonna 1922 Turkin armeija Mustafa Kemalin johdolla syyllistyi Smyrnassa armenialaisten vainoon. Vainon päätteeksi armeija 13. syyskuuta 1922 sytytti kaupungin kreikkalais- ja armenialaiskaupunginosat palamaan. Vainoissa ja tuhopoltossa sai surmansa noin 30 000 kaupunkilaista. Lausannen sopimuksen mukaan Kreikan ja Turkin välillä suoritettiin pakollinen väestönvaihto. Kun kreikkalaisten lisäksi myös tuhopoltosta selvinneet armenialaiset muuttivat pois kaupungista, siitä tuli etnisesti lähes puhtaasti turkkilainen.[1] Smyrnassa sijaitsi alkukristillinen seurakunta, joka oli yksi Ilmestyskirjan seitsemästä seurakunnasta.