Τετάρτη 18 Απριλίου 2012


ihlajaranta sanna.pihlajaranta@helsinki.fi
13.49 (5 tuntia sitten)
-> mao-lista
Beyond BKT – Mistä uudet hyvinvointimittarit?

Aika: Lauantai 21.4. klo 12.00-13.45
Paikka: Arbis, Dagmarinkatu 3 (luokka 13)
Vapaa pääsy

Yhteiskunnan hyvinvointia ei voida mitata enää yksin bruttokansantuotteella. Nykyisin menestyksen avaimiksi on talouskasvun rinnalle nostettu yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvointi. Miksi kuitenkin jatkamme yhteiskuntiemme kehityksen mittaamista talouden indikaattori BKT:lla

Tule kuulemaan asiantuntijoiden näkemyksiä ja keskustelemaan aiheesta Kehys ry:n ja Suomen World Visionin Suomen Sosiaalifoorumin yhteydessä järjestämään tilaisuuteen Beyond BKT – Mistä uudet hyvinvointimittarit? Tilaisuutta alustaa Jukka Hoffrén tilastokeskuksesta ja mukana keskustelemassa ovat ympäristöneuvos Sauli Rouhinen, Etlan tutkimusjohtajan Mika Maliranta, Siemenpuu-säätiön toiminnanjohtaja Jaana Vormisto ja Intian World Visionista Ronald John.

Uudet tavat mitata kehitystä tulevat olemaan keskeisessä asemassa myös kesäkuussa järjestettävässä YK:n kestävän kehityksen Rio+20–kokouksessa. Myös Suomen yhtenä painopisteenä huippukokouksessa tulee olemaan uudet kehityksen indikaattorit, joilla voidaan mitata kehitystä laajemmin kuin taloudellisesta näkökulmasta. Monet odottavat Rion kokoukselta selkeyttäviä suuntaviivoja asian suhteen. Monenlaisia hyvinvointimittareita on jo kehitetty, mutta mikä näistä tulisi valita?

Tervetuloa!

Lisätietoja allekirjoittaneelta

--
Sanna Pihlajaranta
Assistentti - Assistant

Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry
The Finnish NGDO Platform to the EU Kehys ry

Töölöntorinkatu 2 B (5th floor

Kirsi Pauliina Kallio ja Jani Vuolteenaho (toim.)
Kantaaottava alue- ja ympäristötutkimus, nyt!
Jani Vuolteenaho ja Kirsi Pauliina Kallio
Kaksikymmentä vuotta Alue ja Ympäristö -lehteä
Kirsi Pauliina Kallio
Alue ja Ympäristö -lehti: talkoita, tutkijakoulutusta ja tapaustutkimuksia
Ari Aukusti Lehtinen
Miten minusta tuli tutkija?
Jouni Häkli
Maantieteellinen aluetutkimus ja poliittinen valta
Sami Moisio

Kommentit

Versus-puheenvuorot eivät ole herättäneet vielä kommentteja.
Lähetä kommentti!
Αναρτήθηκε από στις 1 σχόλιο:

Mikko Hietaranta: Huumehoitoyksiköiden aiheuttamat pelot lähiasukkaiden keskuudessa - Tapausesimerkkinä Munkkisaarenkatu 16:n yksiköt, Yhdyskuntasuunnittelu 2009:1, 8-23 
Sari Puustinen: Konfliktien hallinta ja kaavoittajan uusi valtuutus, Yhdyskuntasuunnittelu 2008:3, 35-55
Lasse Peltonen, Johanna Tuomisaari & Vesa Kanninen: Kaavavalitukset ja koettu oikeudenmukaisuus, Yhdyskuntasuunnittelu 2008:3, 11-34
Anna-Maija Kohijoki: Päivittäistavarakaupan saavutettavuus Turussa, Yhdyskuntasuunnittelu 2008:2, 6-25
Jukka Jormola: Vesisuhteiden hallinta kaupunkisuunnittelussa, Yhdyskuntasuunnittelu 2008:1, 40-54
Kimmo Lapintie: Ilmastonmuutos ja elämän virta, Yhdyskuntasuunnittelu 2008:1, 24-39
Haila Yrjö: Kaupunki luonnonmuodostumana, Yhdyskuntasuunnittelu 2008:1, 6-23
Samuli Alppi & Kimmo Ylä-Anttila: Verkostourbanismi, Yhdyskuntasuunnittelu 2007:2, 10–26
Jenni Partanen & Anssi Joutsiniemi: Simulaatio kaupungin kompleksisen kehityksen hallinnassa, Yhdyskuntasuunnittelu 2007:2, 44–63
Markus Laine, Helena Leino & Minna Santaoja: Keskustan rajattu merkitys – tapaus Tampereen keskustan liikenneosayleiskaava. Yhdyskuntasuunnittelu 2007:1, 6–21 
Antti Tanskanen, Olli Viljanen & Mikko Hietaranta: Kappeli kauppakeskuksessa – näkökulmia uudenlaiseen uskonnolliseen tilaan. Yhdyskuntasuunnittelu 2006:4, 6–21 
Sebastian Roché: Ranskan vuoden 2005 mellakat: syttymissyyt ja leviämisprosessi. Yhdyskuntasuunnittelu 2006:3, 6–24
Aleksi Aaltonen: Rakennushankkeen muotoutuminen moniaineksisena prosessina – esimerkkinä Ilmatieteen laitoksen ja Merentukimuslaitoksen yhteisen toimitalon syntyvaiheet. Yhdyskuntasuunnittelu 2006:2, 24–45 
Turo-Kimmo Lehtonen: Kaupungin aineksia. Yhdyskuntasuunnittelu 2006:2, 6–23 
Helena Leino: Vallan dynamiikka Vuoreksessa – näkökulma kansalaisosallistumisen määrittelykamppailuun. Yhdyskuntasuunnittelu 2006:1, 6-19
Tuija Aarnio: Aravarakentamista Turussa vuosina 1949-53. Yhdyskuntasuunnittelu 2005:4, 8–22
Sirpa Tani: Ladchester, Madchester, Gaychester: Manchesterin imagot ja mediamielikuvat. Yhdyskuntasuunnittelu 2005:1, 8–27 
Seija Ridell: Maankäyttöpeli mediatilassa. Yhdyskuntasuunnittelu 2005:1, 28–48
Auli Harju: Asukkaat ja mediajulkisuus tamperelaisessa postilaatikkokiistassa. Yhdyskuntasuunnittelu 2005:1, 50–60
Tanja Sihvonen: Esikaupunkielämä pelissä: The Sims. Yhdyskuntasuunnittelu 2005:1, 61–77
Jaana Nevalainen: Kaupungista puhumisen tavat vallankäytön välilneinä. Yhdyskuntasuunnittelu2004:3–4. 13–29
Lasse Peltonen: Paikallisen hallintatavan polkuriippuvuus. Yhdyskuntasuunnittelu 2004:3–4. 30–50
Jonna Kangasoja: Taloudellisin ja järkevin ratkaisu. Yhdyskuntasuunnittelu 2004:3–4. 51–69
Mervi Ilmonen & Lasse Peltonen: John Foresterin haastattelu. Yhdyskuntasuunnittelu 2004:3–4, 106–125.
Matti Visanti: Suomalainen kaupunki? Yhdyskuntasuunnittelu 2003:4, 36–43

Hanna Mattila: Vuorovaikutteinen suunnittelu ja kaupunkisuunnittelijan esteettinen asiantuntemus. Yhdyskuntasuunnittelu 2003:2, 55–71

Sampo Villanen & Mervi Ilmonen: Henri Lefebvren keskeisiä käsitteitä. Yhdyskuntasuunnittelu 2002:3–4, 38–39

Anne Haila: Patrick Le Galès ja eurooppalainen kaupunki. Yhdyskuntasuunnittelu 2002:1, 28–38

Anneli Juntto: Miksi pääkaupunkiseutua vaivaa toistuva asuntopula? Yhteiskuntasuunnittelu 2001:3, 51–61.

Kimmo Lapintie: Suunnitteluargumentaation analyysi ja arviointi. Yhteiskuntasuunnittelu 2001:1, 4–25

Katarina Nylund: Place and cultural identity in the segregated city. Yhteiskuntasuunnittelu 2000:3, 8–27

Kaj Nyman: Maankäyttö– ja rakennuslaki: henki vai kirjain? Yhteiskuntasuunnittelu 2000:2, 6–16

Mervi Ilmonen: Fortelainen kaupunki. Yhteiskuntasuunnittelu 1998:1, 4–9

Hille Koskela: Sähköinen silmä on ystäväsi. Yhteiskuntasuunnittelu 1995:3, 4–15

Kimmo Lapintie, Briitta Koskiaho & Terttu Pakarinen: Kaupunkitutkimuksellisia haasteita 1990–luvulla. Yhteiskuntasuunnittelu 1994:3, 34–44

Terttu Pakarinen: Jäähyväiset tieteelliselle suunnittelulle. Yhteiskuntasuunnittelu 1993:4, 4–15.
Anja Kervanto Nevanlinna: Arkkitehti katsoo amerikkalaista kaupunkia. Yhteiskuntasuunnittelu 1990:3–4.

Kari Silfverberg: Yhdyskunnat ja ilmastonmuutos – suunnittelun lähtökohdat muuttuvat rajusti. Yhteiskuntasuunnittelu 1989:3, 26–32

Christer Bengs, Sini Ellilä & Sauli Rouhinen: Kamppi-Töölönlahti – arvioivia pohdintoja. Yhteiskuntasuunnittelu 1986:3, 2-8

Jussi Rautsi, J.-P. Roos, Sauli Rouhinen, Mikael Sundman & Paavo Uusitalo: Arkkitehdit; käsityöläismestareista tohtoreiksi (osa II). Yhteiskuntasuunnittelu 1986:1, 4–13

Reima Pietilän haastattelu. Haastattelu on tehty uutistoimisto TASS:lle neuvostoliittolaista arkkitehtikuntaa varten. Yhteiskuntasuunnittelu 1979:1, 14–17 
Αναρτήθηκε από στις Δεν υπάρχουν σχόλια:

Mielikuvien, urbaanien toimintojen sekä arjen elämisen ja kohtaamisten kaupunkitila on nykyisin enenevässä määrin sähköistä. Kaupunkiin liittyvissä sähköisissä järjestelmissä syntyy ja synnytetään jatkuvasti dataa, jonka avulla voidaan tulkita kaupunkia dynaamisena kokonaisuutena. Data on laajasti käsitettynä digitaalista raaka-ainetta, kuten tilastoja, julkaisuja, simulaatiomalleja, videotallenteita, kuvia, karttoja, paikkatietoa, 3d-malleja. Datan avulla voi tutkia mennyttä, visualisoida nykyisyyttä tai ennakoida tulevaa. Avoimella datalla tarkoitetaan aineistoja, joita kuka tahansa voi luvallisesti käyttää ja jakaa edelleen ilman juridisia, teknisiä tai taloudellisia esteitä. Maailmalla, kuten Suomessakin on nähtävillä alati voimistuva pyrkimys siihen, että erityisesti julkinen sektori, mutta myös yritykset, tutkimuslaitokset ja muut yhteisöt tarjoaisivat hallussaan olevia datavarantojaan avoimesti kaikkien käytettäväksi. Esimerkiksi Helsingin seudulla Helsinki Region Infoshare (HRI, www.hri.fi ) hankkeen puitteissa on tehty näkyviä seututiedon avauksia. Joulukuussa 2011 tehtiin merkittävä päätös, jonka mukaan Maanmittauslaitoksen tuottamien kiintopiste-, ilmakuva- ja laserkeilaus- sekä maastotietoaineistojen käyttö muuttuu maksuttomaksi.
Julkishallinnon datan avautuminen yhdessä sosiaalisen median, paikkatietosovellusten sekä erilaisten sensori- ja tunnistamisteknologioiden kehittymisen ja arkipäiväistymisen kanssa tuo uusia mahdollisuuksia kaupunkitutkimukseen. Kiinnostus kaupunkiin liittyvän datan keräämiseen, jalostamiseen ja käyttämiseen tutkimuksessa kasvaa. Tähän kiinnostukseen vastaaminen edellyttää monitieteistä otetta sekä soveltavan tutkimuksen ja kehittämisen elävää yhteyttä.
Sessioon pyydetään lähettämään esityksiä, jotka liittyvät:
- Avoimen datan kaupunkitutkimuksessa käyttämisen mahdollisuuksiin, kuten: Millaista dataa kaupungista löytyy? Miten kaupunkia voi mitata ja kuvata erilaisia tietoaineistoja yhdistämällä? Miten eri kaupunkeja voi vertailla olemassa olevan datan pohjalta? Mitä on saatavilla olevan datan anti kaupunkitutkimukselle?
- Avoimen datan saatavuuteen, käyttöehtoihin, laatuun sekä sen tulkintaan ja rikastamiseen liittyviin haasteisiin, kuten: Ovatko yhdistettäväksi suunnitellut aineistot yhteensovitettavissa? Minkälaisia sisäänkirjoitettuja taustatietoja dataan liittyy? Tämä näkökohta on kriittinen nimenomaan silloin, kun avointa dataa käytetään tutkimuksen ensisijaisena lähteenä.
Sessiossa on mahdollista esittää sekä tutkimustyötään että kehittämäänsä sovellusta, joka hyödyntää kaupunkitiedon keräämistä ja/tai sen käyttöä.Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä HSY tarjoaa pääkaupunkiseudun (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen) kattavia seudullisesti yhtenäisiä avoimia paikkatietoaineistoja maksuttomasti kenen tahansa hyödynnettäväksi.
HSY:n avoin data (www.hsy.fi/avoindata) kattaa tällä hetkellä kolme vuosittain päivittyvää aineistoa. Aineistot on linkitetty pääkaupunkiseudun kuntien avointa dataa kokoavaan Helsinki Region Infoshare (HRI) -verkkoportaaliin (www.hri.fi).
Aineistot ovat
1) rakennustietoruudukko,
2) väestötietoruudukko ja
3) seudullinen rakennusmaavarantotieto (SeutuRAMAVA).
Aineistot pohjautuvat HSY:n Seudullisen perusrekisterin (SePe) paikkatietoihin. SePe:n tiedot kootaan kuntarekistereistä sekä muista luotettavista lähteistä ja harmonisoidaan seudullisesti yhtenäiseksi tietovarastoksi. SePe:stä johdettujen tietoaineistojen tuottamisessa on tiedon laatuun kiinnitetty erityistä huomiota.
SePe:ssä tiedot ovat yksikkötasoisia, mutta tietosuojasyistä avoimet aineistot on yleistetty ruutu- ja kaupunginosatasoille. 500 x 500 m kokoiset ruudut ovat väestö- ja rakennusaineistojen osalta yhteneviä ja indeksoituja, mikä mahdollistaa niiden helpon yhdistelyn. SeutuRAMAVA-aineisto on yleistetty kaupunginosatasolle.
Avoimen datan käyttöä halutaan rajoittaa mahdollisimman vähän. Ainoa edellytys aineistojen käytölle on se, että niitä käsitellään HRI-tietoaineistojen nimeä -lisenssin edellyttämällä tavalla.
HSY:n avoin data tarjoaa tutkijoille maksutonta, helposti käyttöönotettavaa ja hyvin kuvattua sekä luotettavaa paikkatietoa erilaisiin tutkimuksiin ja selvityksiin. HSY avaa kevään 2012 aikana paikkatietoaineistoja aikasarjoina, jolloin tutkijoille tarjoutuu mahdollisuus tarkastella muutoksia esimerkiksi pääkaupunkiseudun väestörakenteessa pidemmällä aikavälillä.
HSY:n tavoitteena on avata seudullisia tietoja jatkossa laajemminkin, mutta tämä edellyttää vielä tietosuojaan ja sopimuksiin liittyviä lisäselvityksiä.
Αναρτήθηκε από στις Δεν υπάρχουν σχόλια:

KAHDEN KUUKAUDEN KAUPUNKIKUVA


Alkuvuodesta minulla oli mahdollisuus tehdä kaksi kuukautta kaupunkikuvatutkimusta New Yorkissa. Tutkimussuunnitelmana oli perehtyä valokuvaten ja muuten observoiden erityisesti kaupunkikuvassa esiintulevaan kulttuuriseen monikerroksisuuteen.
Kaupunkisuunnittelija ajattelee kaupunkikuvaa paitsi analyysi- ja suunnittelukohteena, myös koettavana ja aistittavana. Suhtauduin kohteeseeni suunnittelijana hiukan skeptisesti, koska New York on niin monimuotoinen, sekava ja ilmeisen kiinteistökehittämisen tulos, ettei sitä millään hallituilla suunnitelmilla olisi koskaan voinut synnyttääkään.
Matkaoppaiden ja elokuvien luoma mielikuva New Yorkista on Manhattan ja välkkyvien mainosvalojen, korkeiden rakennusten ja monien kansallisuuksien yhdistelmä. Mutta minun kaupunkikuvani alkoi rakentua East Riverin itäpuolelta Brooklynistä, josta matkaoppaat eivät paljon kerro.
Kohdekaupungin monikulttuurisuus oli kiehtova lähtökohta kaupunkikuvaobservoinnille. Kulttuurinen diversiteetti näkyy paikkojen, katujen ja liikkeiden nimissä, mutta täyteläisimmin se näkyy ja kuuluu ihmisissä, joita ei kuitenkaan voi tuijottaa ja valokuvata samalla intensiteetillä kuin muuta kaupunkia. Haastattelujen sijasta otin oppaakseni brooklyniläisiin tässä kaupunkikuvatutkimuksessa paikallisen kirjallisuuden. Amerikkalaisista nykykirjailijoista suosikkejani ovat jo monen vuoden ajan olleet Paul Auster ja Sini Hustvedt, tuo Brooklynin Park Slopessa asuva ja usein omaa elämäänsä materiaalina käyttävä kirjailijapari. Lisäksi minulla oli ollut matkalukemisena Jean Kwokin (2011) “Girl in Translation”, joka kertoo maahanmuuttajan ja lapsen silmin muutaman vuosikymmenen takaisesta Brooklynista. Lisäaineistoa kertyi mukaan paikallisesta kirjakaupasta, mutta siitä kerron enemmän (mahdollisessa) esityksessäni.
Osallistuva suunnittelukulttuurimme olettaa, että asukkaalla on paitsi oikeus omaan kokemukselliseen kaupunkikuvaansa myös oikeutus yrittää vaikuttaa siihen. Satunnaisella asukkaalla (matkailijalla on oikeus omaan kokemukseen kaupunkikuvasta, vaikkei juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa siihen muuten kuin omalla näkymisellään, mikä sekin useimmiten haihtuu suurkaupungin vilinään.

Helena Teräväinen% PROSENTTI TAITEELLE – TAITEILIJA JA ESIKAUPUNKITILA


Kaupunkitilan visuaalinen infrastruktuuri on murroksessa, mutta samalla se nojaa menneisyyteen ja muistoihin (1). Monet suomalaiskaupungit ovat käynnistäneet rakennushankkeita prosentti taiteelle periaatteella. Prosenttiperiaate tarkoittaa sitä, että prosentti rakennuskustannuksista käytetään taiteeseen. Prosenttiperiaate tuo taiteilijat esikaupunkikuvaa elävöittämään. Suurin tällä hetkellä toteutettava prosenttiperiaatteen rakennushanke on Joensuun vanha saha-alue Penttilänranta. Hankkeessa on haluttu nostaa esiin taide luontoarvojen ja muistojen välittäjänä. Monet prosenttiperiaatteen taidehankkeet kohdistuvat esikaupunkialueeseen. Prosenttiperiaatteen idea on kiinnostava osa muuttuvaa esikaupunkikuvaa. Toinen kiinnostava asia on prosenttiperiaatteen merkitys ammattitaiteilijoiden kannalta. Teen tutkimusta Itä-Suomen yliopistossa ammattitaiteilijan paikasta yhteisössä. Tutkimukseni tavoite on hahmottaa taiteilijan asemaa visuaalisten ideoiden välittäjänä esikaupunkitilassa. Tarkastelen taiteilijan asemaa osana yhteisöllisten arvojen kenttää.
Esikaupunkikuva on poliittisen päätöksenteon ja taloudellisen toiminnan kohteena ja toisaalta kaupunki on kaupunkilaisten oman osallistumisen kenttää. Kaupunkilaisten osallistamisen näkökulmasta koulut, taideoppilaitokset ja museot voivat toimia kaupunkilaisten aktivoijina kaupunkitilan visuaalisen ilmeen määrittämisessä. Toimin vuosina 2010–2011 Porvoon kansallisen kaupunkipuistohankkeen ohjaajana. Osallistuimme Albert Edelfeltin lähiökoulun kuudesluokkalaisten kanssa Porvoon kansalliseen kaupunkipuistohankkeeseen laatien taideteoksia, joilla otimme kantaa roskaantumiseen, esikaupunkikuvan muutokseen ja kaupunkimuistoihin. Sekä prosentti taiteelle periaate, että kaupunkipuistohanke ovat esimerkkejä pyrkimyksestä kaupunkiympäristön haltuunottoon. Tutkimuksessani tarkastelen uusia tapoja tuottaa esikaupunkitilan visuaalisia arvoja. Kuvataiteilijat toimivat kaupunkitilan muutoksessa välittäjinä julkisten toimijoiden ja kaupunkiyhteisön välillä.
(1) Esim. Kervanto Nevanlinna, Anja 2005. Näköaloja kadunkulmalta. 97–107.
Αναρτήθηκε από στις Δεν υπάρχουν σχόλια:

RBAN METAMORPHOSIS WITH OR WITHOUT GENTRIFICATION - THE TRANSFORMATION OF PALOSAARI FROM COTTON TO KNOWLEDGE-INDUSTRY

RBAN METAMORPHOSIS WITH OR WITHOUT GENTRIFICATION - THE TRANSFORMATION OF PALOSAARI FROM COTTON TO KNOWLEDGE-INDUSTRY

Kaupunkia, kaupunkien historiaa ja kaupunkien olemuksesta kumpuavia erityiskysymyksiä tutkitaan monilla tieteenaloilla ja useista lähtökohdista. Kaupunki voi olla tutkimuksessa läsnä myös taustatoimijana, olosuhteena ja ympäristönä. Yhteistä kaupunkiin liittyville tutkimuksille on se, että ne tuottavat paitsi kaupunkia käsittelevää tietoa myös kuvia, käsityksiä ja mielikuvia kaupungista. Työryhmässämme nostetaan esiin nämä kuvat ja mielikuvat sekä niiden taustalla vaikuttavat sitoumukset ja valtasuhteet. Pohdimme, miten tutkimuksen tavat kuvata kaupunkeja tilallistuvat ja vaikuttavat siihen, millaisiksi kaupungit mielletään. Samalla keskustelemme siitä, miten tieteen tulkinnat kaupungeista muokkaavat kaupunkien, kaupunkilaisten ja kaupunkitoimijoiden identiteettejä.
Toivomme avointa ja kriittistä keskustelua kaupunkitutkimuksen roolista ja toimijuudesta kaupungissa sekä kaupunkitutkijoiden yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Historian, yhteiskuntatieteiden ja maantieteen lähtökohtia yhdistävässä työryhmässä ydinkysymyksiä ovat:
- Millainen on ollut ja on tieteen kaupunki?
- Missä määrin tiede pystyy tavoittamaan kaupunkien todellisuuden ja mitä jää sen ulkopuolelle?
- Miten kaupunkitutkimuksessa käytettävät kuvaamisen tavat, käsitteet ja kategoriat vaikuttavat kuvailemiinsa ilmiöihin ja niiden toteutumiseen?
Tahdomme myös avata vuoropuhelun tieteen ja muiden kaupunkikuvaa rakentavien toimijoiden välille. Onko tieteen tehtävänä toimia kaupunkien imagoprojektien kriittisenä ja analyyttisenä sivustaseuraajana, vai tulisiko tieteen osallistua aktiivisemmin kaupunkien imagon luomiseen? Mitä annettavaa kaupunkitutkijoilla voisi olla kaupunkien julkisuuskuvalle ja julkisille identiteeteille? Kenen kaupunkia tiede rakentaisi ja kuvaisi osallistuessaan kaupunkien imagopolitiikkaan?
The long-term urban metamorphosis process, over one or more leading carrier-type economic and societal waves, is usually speeded up by a gentrification phase. Localities may complete a metamorphosis process with (mild, strict or super) gentrification or without gentrification. Typically the metamorphosis process is brought to a conclusion by a phase of mild or strict gentrification. Metamorphosis with supergentrification or without gentrification only occurs under quite extreme conditions.
The Palosaari district in Vaasa has gone through a remarkable restructuration process, from an industrial and working-class district to a knowledge district. The opinions and valuation of Palosaari as a district has also changed dramatically over time.
Place naming in the knowledge district has clearly recognised the former industrial and harbour eras while the landmark buildings of earlier eras have been restructured for knowledge-based activities or demolished. Picture material clearly shows which impact a metamorphosis process has on the urban landscape.
Following the change to a knowledge-based district, Palosaari has experienced more media coverage and stronger academic interest, which in turn has had a positive impact on the district’s profile.
Early findings suggested that Palosaari had not gone through a typical gentrification phase, but a triangulation study of perceived and experienced change (interviews), socio-economic statistics and political statistics (election results) showed that the locality indeed has experienced a mild form of gentrification.
In the near future, the transformation of the valuable Mansikkasaari and the Strait of Palosaari is thought to further boost the shift to a knowledge-based district.
This in turn triggers the question if this also might result in a shift from mild to stricter gentrification and if mild gentrification therefore might be a preliminary stage for stricter gentrification.
Peter Ehrström

The long-term urban metamorphosis process, over one or more leading carrier-type economic and societal waves, is usually speeded up by a gentrification phase. Localities may complete a metamorphosis process with (mild, strict or super) gentrification or without gentrification. Typically the metamorphosis process is brought to a conclusion by a phase of mild or strict gentrification. Metamorphosis with supergentrification or without gentrification only occurs under quite extreme conditions.
The Palosaari district in Vaasa has gone through a remarkable restructuration process, from an industrial and working-class district to a knowledge district. The opinions and valuation of Palosaari as a district has also changed dramatically over time.
Place naming in the knowledge district has clearly recognised the former industrial and harbour eras while the landmark buildings of earlier eras have been restructured for knowledge-based activities or demolished. Picture material clearly shows which impact a metamorphosis process has on the urban landscape.
Following the change to a knowledge-based district, Palosaari has experienced more media coverage and stronger academic interest, which in turn has had a positive impact on the district’s profile.
Early findings suggested that Palosaari had not gone through a typical gentrification phase, but a triangulation study of perceived and experienced change (interviews), socio-economic statistics and political statistics (election results) showed that the locality indeed has experienced a mild form of gentrification.
In the near future, the transformation of the valuable Mansikkasaari and the Strait of Palosaari is thought to further boost the shift to a knowledge-based district.
This in turn triggers the question if this also might result in a shift from mild to stricter gentrification and if mild gentrification therefore might be a preliminary stage for stricter gentrification.
Peter Ehrström
Αναρτήθηκε από στις Δεν υπάρχουν σχόλια:

KAUPUNKI IHMISEN EKOLOGISENA YMPÄRISTÖNÄ


Kaupunki ei alun alkaen kiinnostanut ekologeja tutkimuskohteena. He halusivat tutkia organismeja niiden omassa ympäristössä ilman ihmisen aiheuttamia häiriöitä. Tutkimusta ohjasi luonnon tasapainoa korostava paradigma, eikä ihmistä mielletty sellaiseksi biologiseksi olennoksi, joka voisi kuulua tutkimuksen kohteena oleviin ekosysteemeihin. Tutkimuskohteiden valinta kaupungin ulkopuolelta vahvisti kaksijakoista käsitystä, että kaupunki on ihmisen aluetta ja luonto maaseudulla. Tilanne muuttui ratkaisevasti 1900-luvun lopulla. Silloin alkoi kaupunkiekologian kehitys monitieteiseksi tutkimusalaksi, joka hyväksyy lähtökohdaksi epälineaarisuuden ja kompleksisuuden sekä sen, että ihminen on osa tutkittavia systeemejä. Kaupunkiympäristöjen ekologinen – ja yhä useammin sosioekologinen - tutkimus on kovassa vauhdissa ja yhdistyy globaalin ympäristöhuolen aikaansaamiin pyrkimyksiin rakentaa kestäviä kaupunkeja.
Tätä kautta on syntynyt kaksi politisoituvaa termiä: viherrakenne ja maanpinnan päällystäminen. Viherrakenteen avulla halutaan pitää huolta kaupunkiluonnon monimuotoisuudesta, ekosysteemipalveluista ja asukkaiden virkistysmahdollisuuksista. Viherrakenne edistää kaupunkilaisten hyvinvointia muun muassa elvyttävän vaikutuksensa ansiosta. Maanpinnan päällystäminen puolestaan uhkaa näitä tavoitteita. Asfaltti, rakennukset ja muut läpäisemättömät pinnat pahentavat ilmastonmuutoksen seurauksia lisäämällä tulvia ja kaupunkien lämpösaarekeilmiötä. Päällystetyn alan kasvu on kaupungistumisen selvimpiä tunnuksia ja uhkaa myös viheralueita. Kaksi termiä, viherrakenne ja asfaltti, ovat nousseet tutkimuksen vahvoiksi lähtökohdiksi ja rakentavat yksinkertaistettua kuvaa kaupungista. Niiden kautta palataan alkuperäiseen kahtiajakoon, joka nyt toteutuu kaupungin sisällä.
Millaiseksi käsitys kaupungista muuttuu, jos sitä katsotaan kulkemalla pitkin asfaltin ja viherrakenteen välistä rajaa? Otimme tästä selvää Tampereella monitieteisesti toteuttamamme etnografisen kävelyn avulla. Rajaa pitkin kävely murtaa kahtiajakoa ja tuo havainnollisesti esiin sen, kuinka kaupungin rakennetut ja vihreät ainekset sekoittuvat ja lomittuvat eri mittakaavatasoilla eri tavoin ja muodostavat ihmisille monenlaisia toimintamahdollisuuksia. Rakennetun ja vihreän välinen raja muistuttaa fraktaalia. Tätä kautta alkaa nousta kiinnostavia kysymyksiä: Onko kaupungin ja kaupunkiluonnon kehitys hyödyllistä mieltää ilmaantumiseksi, jossa rakennettu ja ekologinen muodostavat erilaisia risteymiä? Mitkä mittakaavat ovat tällöin olennaisia? Mikä on ihmisten aktiivisen toiminnan ja toisaalta ekologisen kasvuvoiman osuus risteymien synnyssä ja kehityksessä? Mitä toimintamahdollisuuksia asukkaille tällöin ilmaantuu ja edistävätkö ne heidän hyvinvointiaan?

KAUPUNKIKESKUSTOJEN KAUPUNKIKUVA JA ESTETIIKKA – RAKENNETUN YMPÄRISTÖN PARISSA TYÖSKENTELEVILLE TEHTY KYSELYTUTKIMUS 16 KESKISUUREN KAUPUNGIN KESKUSTA-ALUEISTA


Tarkastelen suomalaisten kaupunkien kaupunkikuvaa ja estetiikkaa vuosina 2009 – 2011 toteutetun kyselytutkimuksen avulla. Tutkimuksessani olen pyrkinyt selvittämään rakennetun ympäristön parissa työskentelevien käsityksiä ja mielikuvia 16 keskisuuren kaupungin keskustasta. Kyselyn kaupungeista asukasmäärältään pienin on Mikkeli (48 676 asukasta) ja suurin Turku (175 582 asukasta). Asiantuntijat ovat koostuneet ELY-keskusten rakennetun ympäristön parissa työskentelevistä, keskisuurten kaupunkien kaavoitustoimessa ja rakennusvalvonnassa työskentelevistä sekä museoalalla työskentelevistä ammattilaisista. Kyselyssä oli kaksi lomakemuotoista osiota sekä mahdollisuus vapaamuotoisille vastauksille. Toteutetun kyselyn avulla tarkastelen sitä, millaisia käsityksiä, mielikuvia ja arvostuksia rakennetun ympäristön asiantuntijoilla on tämän päivän keskisuurten kaupunkien kaupunkikuvasta ja estetiikasta, ja mitä erityistä asiantuntijat korostavat tarkastelukaupunkien ympäristöissä. Asiantuntijavastaukset antavat käsityksen siitä, millaisia kaupunkikulttuuriin liittyviä seikkoja ja kaupunkirakenteellisia elementtejä tämän päivän kaupunkikeskustoissa arvostetaan, onko kaupunkien keskustojen rakennettuun ympäristöön muodostunut omanlaistaan identiteettiä ja onko kaupunkien tunnettavuuksilla eroja toisiinsa nähden.
Lisäksi kyselytutkimuksen avulla voidaan tutkia, voidaanko suomalaisen kaupunkilaitoksen historiasta sekä kaupunkien maantieteellisistä olosuhteista löytää yhteisiä piirteitä niille kaupungeille, joiden kaupunkikuvaa ja estetiikkaa asiantuntijat arvostavat eniten ja toisaalta vähiten. Aineistoni avulla voidaan myös pohtia kaupunkikuva ja estetiikan suhdetta kaupunkien ja kaupunkiseutujen vetovoimaan ja imagotekijöihin.
Pyrin herättämään esitykselläni myös keskustelua siitä, onko tämänkaltaisten kyselytutkimusten laatiminen mielekäs tapa tutkia ja tarkastella kaupunkeja, ja voidaanko kaupunkikeskustoja laittaa perustellusti paremmuusjärjestykseen kaupunkikuvan tai estetiikan käsitteiden avulla.
Pekka Piiparinen
Historia- ja maantieteiden laitos 
Itä-Suomen yliopistoAri Jokinen
Johtamiskorkeakoulu
Minttu Kervinen
Arkkitehtuurin laitos
Tampereen teknillinen yliopisto
Maria Seppälä
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö
Tampereen yliopisto
Αναρτήθηκε από στις Δεν υπάρχουν σχόλια:

KAUPUNKILAISUUDEN POLIITTISET KOHDERYHMÄT HELSINGIN, OULUN JA ROVANIEMEN KAUPUNKISEUDUILLA


Työryhmässä tarkastellaan kaupungin kuvaa ja kaupunkitilaa julkisen tilan, marginaalin ja segregaation käsitteiden ja niiden problematisoinnin kautta. Yhtäältä keskeisiä ovat representaation, vallan ja hallinnan näkökulmat. Näiden kautta tarkastellaan, miten kaupunkikuvaa ja kaupunkitilaa tuotetaan esimerkiksi suunnittelun, virkamiespuheen tai julkisen median kautta. Ketkä sitä tuottavat ja kenelle sekä millaiset näkökulmat tai ryhmät jäävät siitä sivuun? Entä miltä kaupunkikuva ja kaupunkitila näyttävät marginaalin silmin?
Toisena näkökulmana on marginaalin käsitteen analyysi. Miten marginaalit suunnittelussa ja kaupungin arjessa tuotetaan, miten niihin suhtaudutaan ja miten niitä mahdollisesti kontrolloidaan. Miten marginaali tuotetaan ongelmaksi? Milloin se sitä on, kenelle ja kenen määrittelemänä? Miten marginaali luodaan ja miten sitä käytetään oman tilan ottamiseen ja oman äänen rakentamiseen julkisen tilan ja diskurssin reunamilla tai niiden ulkopuolella? Miten marginaali työntyy kaupunkitilaan ja kuinka se näkyy katukuvassa?
Työryhmään kuuluvat myös segregaatioon liittyvät teemat. Millaista eriytymistä segregaatiolla tarkoitetaan? Milloin, millä perustein ja kenen näkökulmasta katsottuna eriytyminen on epätoivottavaa? Miten media ja muut toimijat vahvistavat tai ehkäisevät segregaatiota?Helsingin kaupunkisuunnittelijat suuntautuvat tulevaisuuteen rohkeasti (Rajajärvi 2011, 2), samoin Oulun päättäjät, kaupungin laajentuessa yhteistyössä neljän lähikunnan kanssa laajemmaksi kaupunkiseuduksi. Rovaniemen kaupunki vuorostaan verkostoituu Oulun kaupungin kanssa yhteisen biolämpövoimalan rakentamiseksi Rovaniemelle (Rytkönen 28.9.2011). Miten kaupunkilaisuutta hallitaan asiantuntijoiden ja politiikan päätöksentekijöiden toimesta?
Suomen kuntauudistuksesta on syntynyt konflikti hallituksen ja opposition välillä (Katainen 2012), mutta samaan aikaan Helsingin seudun kehityskuvaksi on valittu Rajaton Metropoli 2050” (Helsingin kaupunki, 2011). Oulun ja Rovaniemen tiivistynyt yhteistyö on vastine pääkaupunkiseudulle. Millaisia kaupunkilaisia strategisissa ohjelmissa tavoitellaan, keitä vuorostaan torjutaan?
Matti Leskelä
Valtio-oppi

Lapin yliopistoARJEN KÄYTÄNNÖT ASUKKAIDEN HYVINVOINNIN RAKENTAJINA


Esityksessäni osoitan, että asukkaiden toiminnallinen hyvinvointi ja suhde omaan lähiympäristöön voi rakentua muun muassa raja- ja joutomaa-alueiden, sisäpihojen sekä luonnontilaisten alueiden kautta. Asukkaiden arjen käytäntöjä sijoittuu näille alueille ja niistä on tullut merkityksellisiä paikkoja kaupunkilaisille. On myös todettu, että rajatilojen ja joutomaiden merkityksellisyys asukkaille on ristiriidassa suunnittelun kanssa. Suunnittelematon maa on suunnittelijoille tilaa, jolla ei ole merkitystä. Kuitenkin asukkaille nämä paikat voivat olla tärkeitä hyvinvoinnin lähteitä.
Olen havainnoinut Urban diversity -projektiryhmän kanssa asuinalueita Tampereella ja pääkaupunkiseudulla sekä lisäksi haastatellut asukkaita Tampereella ja Vantaalla. Esitän aineistoni pohjalta, miten asukkaiden suhde omaan lähiympäristöönsä rakentuu raja- ja joutomaa-alueilla sekä pihoilla. Lisäksi pohdin, miten asukkaille tärkeät arkikokemukset ja erilaiset käytännöt rakentavat heidän hyvinvointiaan. Asukkaiden hyvinvointi muodostuu mahdollisuuksista toteuttaa erilaisia tavoitteita ympäristössä ja mahdollisuudesta säädellä omaa ympäristösuhdetta.
Lähestyn asukkaille merkityksellisiä paikkoja ympäristöpsykologisesta näkökulmasta. Nostan esille yksityisyyden ja stressin hallinnan teemoja sekä turvallisuuden tunteen merkitystä ja asukkaiden mielipaikkoihin liittyviä näkökulmia. Esitän valokuvien avulla kuvauksen siitä, millaisena kaupunkilaisten arki näyttäytyy asuinalueilla ja miten luontoalueet vaikuttavat asukkaiden hyvinvointikokemuksen muodostumiseen. Lisäksi kysyn, millaisia luontopaikkoja asukkaille tulisi tarjota, jotta ne tukisivat heidän hyvinvointiaan paremmin.
Maria Seppälä
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö / psykologia
Tampereen yliopistoPYÖRÄILY OSANA ARJEN MATKAKETJUJA: KAUPUNKIPYÖRÄJÄRJESTELMÄN VAIKUTUS ALUEIDEN SAAVUTETTAVUUTEEN PÄÄKAUPUNKISEUDULLA

KAUPUNKIKESKUSTOJEN KAUPUNKIKUVA JA ESTETIIKKA – RAKENNETUN YMPÄRISTÖN PARISSA TYÖSKENTELEVILLE TEHTY KYSELYTUTKIMUS 16 KESKISUUREN KAUPUNGIN KESKUSTA-ALUEISTA


Tarkastelen suomalaisten kaupunkien kaupunkikuvaa ja estetiikkaa vuosina 2009 – 2011 toteutetun kyselytutkimuksen avulla. Tutkimuksessani olen pyrkinyt selvittämään rakennetun ympäristön parissa työskentelevien käsityksiä ja mielikuvia 16 keskisuuren kaupungin keskustasta. Kyselyn kaupungeista asukasmäärältään pienin on Mikkeli (48 676 asukasta) ja suurin Turku (175 582 asukasta). Asiantuntijat ovat koostuneet ELY-keskusten rakennetun ympäristön parissa työskentelevistä, keskisuurten kaupunkien kaavoitustoimessa ja rakennusvalvonnassa työskentelevistä sekä museoalalla työskentelevistä ammattilaisista. Kyselyssä oli kaksi lomakemuotoista osiota sekä mahdollisuus vapaamuotoisille vastauksille. Toteutetun kyselyn avulla tarkastelen sitä, millaisia käsityksiä, mielikuvia ja arvostuksia rakennetun ympäristön asiantuntijoilla on tämän päivän keskisuurten kaupunkien kaupunkikuvasta ja estetiikasta, ja mitä erityistä asiantuntijat korostavat tarkastelukaupunkien ympäristöissä. Asiantuntijavastaukset antavat käsityksen siitä, millaisia kaupunkikulttuuriin liittyviä seikkoja ja kaupunkirakenteellisia elementtejä tämän päivän kaupunkikeskustoissa arvostetaan, onko kaupunkien keskustojen rakennettuun ympäristöön muodostunut omanlaistaan identiteettiä ja onko kaupunkien tunnettavuuksilla eroja toisiinsa nähden.
Lisäksi kyselytutkimuksen avulla voidaan tutkia, voidaanko suomalaisen kaupunkilaitoksen historiasta sekä kaupunkien maantieteellisistä olosuhteista löytää yhteisiä piirteitä niille kaupungeille, joiden kaupunkikuvaa ja estetiikkaa asiantuntijat arvostavat eniten ja toisaalta vähiten. Aineistoni avulla voidaan myös pohtia kaupunkikuva ja estetiikan suhdetta kaupunkien ja kaupunkiseutujen vetovoimaan ja imagotekijöihin.
Pyrin herättämään esitykselläni myös keskustelua siitä, onko tämänkaltaisten kyselytutkimusten laatiminen mielekäs tapa tutkia ja tarkastella kaupunkeja, ja voidaanko kaupunkikeskustoja laittaa perustellusti paremmuusjärjestykseen kaupunkikuvan tai estetiikan käsitteiden avulla.
Pekka Piiparinen
Historia- ja maantieteiden laitos
Itä-Suomen yliopisto

Pyöräilyn edut liikennemuotona nousevat esiin etenkin kaupunkiliikenteessä. Se on kulkumuotona hiljainen, nopea, vähän tilaa vievä eikä sen käytöstä aiheudu haitallisia päästöjä. Lisäksi sen käytöstä koituu niin terveydellisiä kuin taloudellisiakin hyötyjä. Suurissa kaupungeissa kuljettavat matkat muodostuvat kuitenkin usein liian pitkiksi pyöräilyyn. Toisaalta pyöräilyn yhdistäminen matkaketjuun on usein haastavaa, etenkin matkan loppupäässä. Kaupunkipyörät mahdollistavat pyörän joustavan käytön myös yksisuuntaisilla matkoilla sekä matkaketjujen osana. Ne tarjoavat asukkaiden käyttöön puolijulkisen liikennevälineen, jonka liittyminen osaksi joukkoliikennejärjestelmää voi laajentaa julkisen liikenteen tehokkaita saavutettavuusalueita ja tukea kestävää liikkumista kaupunkiseuduilla.
Tutkimuksessani (osana MetropAccess-hanketta) olen mallintanut kaupunkipyöräjärjestelmän vaikutusta saavutettavuuteen pääkaupunkiseudulla hyödyntämällä Helsingin Seudun Liikenteen (HSL) avaamia reittihakupalvelu Reittioppaan tietokantoja. Aineistojen avulla olen tarkastellut kaupunkipyöristä asukkaille koituvia hyötyjä sekä kaupunkipyöräjärjestelmän alueellisen rakenteen muodostumista. Tarkastelun kohteena on ollut muun muassa kaupunkipyöräasemien sijoittuminen, pyöräiltävien matkojen pituudet, joukkoliikenteen matka-aikamuutoksien alueellinen kohdentuminen sekä tavoitetun väestömäärän muutokset.
Tulokset osoittavat että kaupunkipyörien kaltaisesta puolijulkisesta liikenteestä koituisi merkittäviä hyötyjä pääkaupunkiseudun asukkaille. Kaupunkipyörien tiivis liittyminen osaksi joukkoliikennejärjestelmää voisi lyhentää kantakaupunkiin suuntautuvien joukkoliikennematkojen matka-aikoja jopa yli 10 %. Paikoittain joukkoliikenteen matka-ajat voisivat pienentyä jopa yli 40 %. Matkan päätepisteen sijainnilla suhteessa olemassa olevaan joukkoliikenneverkostoon on suuri vaikutus kaupunkipyöristä koituviin hyötyihin. Lähellä joukkoliikenteen solmukohtia sijaitsevien kohteiden saavutettavuus parantuisi vain hieman, saavutettavuusmuutosten ollessa suuria kantakaupungin syrjäisemmillä alueilla.
Sakari Jäppinen
Geotieteiden ja maantieteen laitos
Helsingin yliopisto
Αναρτήθηκε από στις Δεν υπάρχουν σχόλια:

TILAN SOSIAALINEN LAAJENTAMINEN ÄLYPUHELINTEN HELSINGISSÄ


Esitelmäni perustuu työn alla olevaan folkloristiikan pro gradu -tutkielmaani. Yksittäiset kaupunkilaiset muokkaavat kommunikaatiollaan omia ja muiden käsityksiä kaupunkitilasta ja paikoista. Miten check-in-palvelu (kuten FourSquare) saa kaverukset kilpailemaan kaupunkikokemusten määrässä ja kilpailevatko kaikki? Voiko itse musiikin valitsemalla (PlayMySong) tehdä baarista ”oman”? Miksi geocachen löytäminen tuottaa iloa? Kysyn siis, miten älypuhelinpalvelut muuttavat tilakokemusta. Käsittelen älypuhelinten käyttöä performanssina, jota kehystävät sekä ryhmän että palveluiden rajoitteet. Toistaiseksi keskeisimmät huomiot aineistosta ovat älypuhelimilla performoinnin sosiaaliset implikaatiot ja läsnäolon kaksi tasoa.
Teoreettisena pohjana toimii Richard Baumanin performanssiteoria, jota kuitenkin sovitan omaan kulttuurintutkimuksessa poikkeuksellisen yksilökeskeiseen näkökulmaani. Baumanin teorian heikkouksia on, ettei se kykene riittävissä määrin käsittelemään pieniä performansseja ja yksilön vapautta rikkoa kaavaa. Performanssi on taiteellista kommunikaatiota pienissä ryhmissä. Puolistrukturoitujen haastattelujeni pohjalta on nähtävissä, että älypuhelimien paikkapalveluiden käytössä on usein kyse kommunikaatiosta, jolla rakennetaan kuvaa itsestä jollekin rajatulle ryhmälle. Kun fyysisesti muualla sijaitsevat ystävät ovat läsnä tilanteen sosiaalis-virtuaalisella tasolla, virtuaaliset performanssit voimistavat ryhmän sidoksia. Palveluiden kirjo mahdollistaa suhteellisen vapaan itseilmaisun ja paikkatiedon performoinnin muodotkin ovat vielä yhteisöllisesti joustavia ja kiteytymättömiä. Sekä paikallisella että virtuaalisella läsnäolon tasolla on tiloja, joihin toiminta keskittyy.
Simo Raittila
Humanistinen tiedekunta, folkloristiikka &
Valtiotieteellinen tiedekunta,yhteiskuntapolitiikka
ESITTELY

OHJELMA

ILMOITTAUTUMINEN

JÄRJESTÖT

ARKISTO





VALTION IDEA KUVISSA – HELSINKI 1920-LUVUN MAANTIEDON OPPIKIRJOISSA


Valokuvat ovat olleet olennainen osa maantiedettä yliopistomaantieteen varhaisvuosista alkaen. Tutkimuskäytön ohella niiden avulla on kuvattu maantieteellisten kohteiden ominaispiirteitä ja annettu lukijalle mahdollisuus kokea tutut ja tuntemattomat paikat ”omin silmin”. Samalla valokuvat ovat välittäneet maantieteilijöiden omaa maailmankuvaa, tiedekäsitystä ja yhteiskunnallisia näkemyksiä. Tarkastelen esityksessäni suomalaisissa maantiedon oppikirjoissa 1920-luvulla käytettyjä, Suomen maisemia esittäviä valokuvia paneutuen ennen kaikkea niiden poliittiseen sanomaan. Tutkimani kuvat hahmottuvat osaksi Suomen kansallista identiteettipolitiikkaa ja siihen liittyvää mielikuvaa Suomesta itsenäisenä, modernina ja yhtenäisenä kansallisvaltiona. Valtiollisen koulutuspolitiikan osana kuvat linkittyvät myös niihin tiedollisiin ja poliittisiin käytäntöihin, joissa maantieteilijät ovat määritelleet omaa tieteellistä ja yhteiskunnallista asemaansa.
Tukeudun esityksessäni banaalin nationalismin tutkimuksessa esitettyihin ajatuksiin kansallisesti latautuneiden visuaalisten representaatioiden taustalla vaikuttavista sosiaalisia ja yhteiskunnallisista käytännöistä. Tästä näkökulmasta tarkasteluina kuvat esittävät ja konkretisoivat paitsi Suomen spatiaalista ”hahmoa” myös kuvastoa tuottaneiden maantieteilijöiden ”valtion ideaa” (state idea). Kuvastoa luodessaan maantieteilijät ovat tukeneet ja luonnollistaneet sitä yhteiskunnallista järjestelmää, joka on taannut heille alueellisen tiedon auktoriteettiaseman. Kuvat myötäilevät hegemonisten ryhmien tarkasteluperspektiiviä ja tukevat siten kansallisen eliitin pyrkimystä hallita kansallista tilaa.
Valtion idealla onkin vahva tilallinen ulottuvuus. Tutkimani kuvat esittävät Suomen alueellisesti monitasoisena kokonaisuutena, jonka maisemat kuvastavat sekä kansakunnan myyttiä että valtion spatiaalista rakennetta. Helsingillä on pääkaupunkina ja vallan keskuksena erityinen symbolinen rooli kuvastossa. Kaupunki kuvataan hallinnon ”paternaalisena” ytimenä, josta käsin henkiset, poliittiset ja toiminnalliset verkostot levittyvät koko valtioterritorion alueelle. Samalla kaupunki on sekä liikenteellinen että mentaalinen portti Suomen valtiorajojen ja sisämaan välillä. Kuvasto rakentaa visuaalisia spatiaalisia ja ajallisia jatkumoita, jotka korostavat muun Suomen alisteista asemaa pääkaupunkiin ja sen edustamaan valtajärjestelmään nähden. Samalla kuvasto vaikenee monista teemoista. Esimerkiksi yhtenäisen ”valkoisen” kansallisvaltion ideaan sopimattomat teemat, kuten työväen Helsinki, on rajattu koulukirjojen ulkopuolelle.
Hannu Linkola

Helsingin yliopistoKÄVELY JA PYÖRÄILY ARJEN JA KAUPUNGIN KUVISSA


Liikkumisessa ja sen rakentamisessa kaupunkiin on kyse paljon muustakin kuin etäisyyksistä ja saavutettavuudesta – liikkuminen on aina ollut kaupunkimuotoa sekä siellä elettävää arkea ja niiden kokemuksia välittävä tekijä. Kävelijöiden ja pyöräilijöiden elävöittämät kadut, lähipalvelut ja viihtyisät lähiliikkumisympäristöt ovat tyypillistä hyvän kaupungin ja laadukkaan ”urbaanin arjen” kuvastoa. Ovatko nämä kuvat kuitenkin enimmälti akateemista kaupunkiromantiikkaa tai tyhjää kestävän kehityksen puhetta irrallaan asukkaiden arjen realiteeteista ja kokemuksista?
Esityksessäni pyrin konkreettisten tapausten analyysin kautta raaputtamaan tämän kuvaston pintaa ja purkamaan yleisluonteisia käsitteitä “hyvä arki”, ”kestävyys” tai ”elämälaatu”. Tarkastelen kävelyä ja pyöräilyä arjen käytäntöinä, joilla voi olla potentiaalia parantaa elämänlaatua kaupungeissa – kestävällä tavalla. Tarkastelen sitä, kuinka liikkumista kaupungissa on ladattu näillä lupauksilla ja näiden lupausten toteutumista (tai lunastumattomuutta) kaupunkilaisten arjessa. Esitys perustuu meneillään olevan väitöskirjatutkimukseni tapaustutkimuksiin Herttoniemessä, kahden pääkaupunkiseudun kauppakeskuksen ympäristöissä ja Hämeenlinnassa. Esittelen otteita laadullisten aineistojen, mm. kävelyhaastattelujen ja suunnitteludokumenttien analyysista.
Jenni Kuoppa
YTK Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä
Maankäyttötieteiden laitos Aalto-yliopisto
Αναρτήθηκε από στις Δεν υπάρχουν σχόλια:

LIIKKEET MARGINAALIEN JA YDINTEN PRÄSSISSÄ


Joko marginaaleja on vaikea tunnistaa kaupunkitilan politisaatiossa tai sitten ne kulkevat outoja reittejä. Alistetuiksi ymmärrettyjen yhteiskunnallisten liikkeiden tuottamat sisällöt, kuvat, politiikat ja symbolit löytävät yhä useammin ja suoremmin tiensä hallinnan asiakirjoihin, poliittisiin ohjelmiin ja käytäntöihin. Uusien ja vanhojen medioiden sekä osallistavan politiikan aikana politisaatio näyttäytyy entistäkin keskiluokkaisempana ja sietämättömän helppona rituaalina.
Ollaanko poliittiset marginaalit nielaisemassa lopullisesti osaksi kaupunkien hallinnan kaikkialle ulottuvaa myllyä? Otetaanko kehitykseen kriittisesti suhtautuvat avaukset todellisuudessa vakavasti vai käytetäänkö protesteja vain keppihevosena? Ja etenkin, ovatko nykyiset liikkeet pelkästään tiedontuotannon ja rationaalisten avausten paikkoja vai onko marginaalien identiteeteillä ja subjektiviteeteillä myös merkitystä?
Tarkoituksenamme on pohtia sekä kirjallisuuden että esimerkkien kautta jääkö nimbyilyn, eettisen kuluttamisen, aktivismishoppailun, identiteettipolitiikkojen, osallistamisen ja sektoroitujen protestien varjoon ja ulkopuolelle – marginaaliin – vielä jotain, mikä olisi syytä tiedostaa liikkeiden politiikkaa tarkastellessa. Vai voidaanko sittenkin "jälkimodernin yhteiskunnan" ja "kehittyneen liberalismin" politiikat selittää auki?
Tuomo Lindholm
Jani Lukkarinen
Historia- ja maantieteiden laitos

Itä-Suomen yliopistoVANHEMPAINVAPAALLA KAUPUNGIN KESKUSTASSA


Tarkastelemme esityksessämme kaupunkiympäristön merkityksiä Helsingin keskustassa asuville vanhempainvapaalla oleville vanhemmille analysoimalla äitien ja isien arkikäyttäytymistä tilassa. Esitys perustuu Johanna Liliuksen väitöstutkimuksen ensimmäisen vaiheeseen ja valokuvaaja Nina Kellokosken aiheeseen liittyvään valokuvausprojektiin. Tutkimuksen taustalla on Tukholmassa havaittu ilmiö: isät jäävät useammin isyysvapaalle kaupungin keskustassa. Ilmiö on mielenkiintoinen, sillä lähiympäristö ja koti on kaupunkisuunnittelussa perinteisesti määritelty äidin ja lasten tilaksi. Urbaanisuus on puolestaan yhdistetty miehisyyteen (esim. Wilson 1991; Saarikangas 1997; Domosh & Seager 2001). Tutkimuksessa tarkastellaan kaupunkiympäristön merkitystä vanhempainvapaalla olevien isien ja äitien arkielämässä.
Tutkimuksessa trianguloidaan eri menetelmillä kerättyjä aineistoja. Aineistona ovat tarra-kartat, aika-paikkapäiväkirjat, haastattelut sekä valokuvaaja Nina Kellokosken ottamat valokuvat. Valokuvat dokumentoivat tutkittavien arkielämän kontekstia ja käytännön rutiineja (Gardner 2011). Ne havainnollistavat tarrakarttoja sekä aika-paikkapäiväkirjoja ja toimivat haastattelujen alustana. Aineiston keruu on alkanut Helsingin keskustassa. Esityksessämme pohdimme edellä mainittujen menetelmien käyttöä arkiympäristön merkitysten kartoituksessa. Lisäksi tarkastelemme arjen kuvaamista valokuvien kautta.
Johanna Lilius
YTK Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä
Maankäyttötieteiden laitos

Aalto-yliopistoLASTEN ITSENÄINEN LIIKKUMISEN JA YHDYSKUNTARAKENTEEN KYTKENNÖISTÄ KAUHAJOELLA JA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA


Kasvava osuus, nykyisellään noin viidennes, suomalaisista nuorista on ylipainoisia. Lihavuuden yleistymisen yhtenä syynä pidetään fyysisen aktiivisuuden vähenemistä, vaikkakin kouluikäisten ohjattua ja omaehtoista urheilemista tarkastelleet väestötasoiset tutkimukset kertovat urheiluseuroissa tapahtuvan liikunnan yleistymisestä 30 vuoden aikana. Käsitys liikunnasta kokonaisuudessaan on kuitenkin yhä vajavainen, sillä tutkimukset eivät ole kuvanneet riittävästi kouluikäisten kokonaisliikuntaa ja omaehtoista fyysistä aktiivisuutta, kuten koulumatkoilla tapahtuvaa ja muuta organisoimatonta vapaa-ajan liikkumista, jota lapset ja nuoret eivät miellä ”liikunnan harrastamiseksi”. Erityisen vähän on tutkittu fyysisen aktiivisuuden ja rakennetun ympäristön yhteyksiä.
Tarkastelen esityksessäni yhdyskuntarakenteen yhteyksiä lasten koulumatkaliikkumiseen ja itselle tärkeiden paikkojen saavuttamiseen erilaisissa rakennetuissa ympäristöissä Kauhajoella ja pääkaupunkiseudulla. Tutkin yhdyskuntarakenteen vaikutuksia lasten liikkumisaktiivisuuteen yhdistämällä rakennetun ympäristön objektiivista paikkatietoa (karttapohjainen GIS-aineisto) lasten itse tuottamaan kokemukselliseen tietoon liikkumisympäristöistään (pehmoGIS-metodi).
Mahdollistavatko jotkut rakennetun ympäristön mitattavat piirteet lasten pyöräillen tai kävellen kulkemat koulumatkat toisten estäessä koulumatkaliikkumisen? Kannustaako aktiivisesti ja itsenäisesti kuljettu koulumatka lapsia aktiivisuuteen muussakin liikkumisessaan? Vai onko lopulta vain kyse siitä, että lasten vanhemmat jotka arvostavat kävely- ja pyöräilymahdollisuuksia, ovat hakeutuneet alueille, joilla lasten itsenäinen ja aktiivinen liikkuminen on mahdollista? Vastauksia näihin kysymyksiin (ja tukkuun muita) on haettu tutkimushankkeessa ”Kids Out! - Lasten ja nuorten liikkumisaktiivisuus erilaisissa kaupunkiympäristöissä”, joka on osa Suomen Akatemian Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys (SKIDI-KIDS) -tutkimusohjelmaa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama.
Anna Broberg
YTK Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä
Maankäyttötieteiden laitos

SOTIENJÄLKEINEN HELSINKI JA SEN ASUNTOPULA KAUPUNKITUTKIMUKSEN KOHTEENA


Sotienjälkeinen Helsinki kärsi erittäin vaikeasta asuntopulasta. Syyt asuntotilanteen nopeaan heikkenemiseen löytyvät armeijan kotiuttamisesta, sitä seuranneesta perheiden yhteenpaluusta ja siirtoväen ja maaseudun muuttoliikkeestä. Kaupunkiin suuntautuvan muuttoliikkeen jatkuessa nopea asunnonsaanti kävi mahdottomaksi, ja asuntoja välittävien huoneenvuokralautakuntien asuntojonot kasvoivat räjähdysmäisesti. Asuntopula kosketti kymmeniä tuhansia helsinkiläisiä, mutta sen vaikutukset olivat hyvin erilaisia suhteessa eri väestöryhmiin ja kaupunginosiin. Asumisen ympäristöjen eriytyessä eriytyivät myös kaupunkilaisten kokemusmaailmat.
Kaupunkilaisten kokemusmaailmojen voimakas eriytyminen heijastui vahvasti niin Aikalaiskeskusteluun kuin myöhempään tutkimukseen. Muistitietoaineistoon perustuvassa tutkimuksessa asuntopulan arki on noussut esille usein nostalgisessa sävyssä. Sotien jälkeen lapsuuttaan eläneet muistelijat ovat nostaneet esille arjen haasteet, ja muisteluissa ovat korostuneet pärjäämisen ja ihmisten sinnikkyyden teemat. Asuntopula ja kodittomuus ajoivat tuhannet perheet kuitenkin jaksamisen äärirajoille, ja näiden ihmisten arkea on kuvattu erityisesti sosiaalihistoriallisesti ja yhteiskuntatieteellisesti orientoituneessa tutkimuksessa. Edellä mainituissa lähestymistavoissa kokemushistoriallinen tarkastelu on jäänyt kuitenkin vähemmälle.
Esityksessäni käsittelen kysymystä, miten kaupunkilaisten eriytyvät kokemusmaailmat muovaavat omalta osaltaan sotienjälkeisestä Helsingistä syntyvää historiakuvaa. Historiantutkimukselle aineistot asettavat haasteita muun muassa sille, miten voidaan tavoittaa niiden ihmisten arkikokemus, jotka ajautuivat pysyvään kodittomuuteen tai syrjäytymiskierteeseen sotienjälkeisessä Helsingissä. Viranomaisten tilastoihin päätyneistä kaupunkilaisista ei tule myöhempiä muistelijoita. Aineistojen suhteen vapaampia ovat kirjailijat, joiden romaanit usein sisältävät omaelämäkerronnallisia piirteitä. Monet kirjoittajat edustavat kuitenkin sitä ryhmää, joka eli lapsuuttaan sotien jälkeen. Historiallisesti virittyneen kaupunkitutkimuksen haasteena onkin etsiä keinoja, joilla voidaan tavoittaa myös aviopuolisoiden, vanhempien ja iäkkäämpien ihmisten kokemus sotienjälkeisessä Helsingissä elämisestä.
Antti MalinenAalto-yliopisto
Αναρτήθηκε από στις Δεν υπάρχουν σχόλια:

ARKIVERKOT JA ALUEUSKOLLISUUS KUNINKAANKOLMION ALUEELLA: PAIKKA- JA ASUKASPROFIILILÄHTÖISIÄ TARKASTELUJA


Olemme tutkineet Kuninkaankolmion alueen arkiliikkumista ja arjen elämänlaatua paikkalähtöisesti keräämällä asukkailta heidän arkeensa liittyvää tietoa karttapohjaisen pehmoGIS-kyselyn avulla. Vastaajilta on taustatietojen lisäksi kerätty tietoa heidän preferenssiprofiileistaan (kysymällä millaisia asioita he asukkaina arvostavat) sekä heidän arjen elinpiiristään: miten usein he asioivat tietyissä paikoissa, mihin suuntaan ja mitä kulkuvälinettä käyttäen heidän arkiliikkumisensa yleensä suuntautuu. Kerätty aineisto tarjoaa oivat mahdollisuudet tutkia kuntarajat ylittävää liikkumista, ihmisten arkiverkkoja Helsingin, Espoon ja Vantaan rajavyöhykkeellä. Erityisen mielenkiintoista on suhteuttaa asukkaiden taustatietoja, asukastyyppejä (”tällaisena asukkaana näen itseni”) ja asukkaiden raportoimaa arkikäyttäytymistä toisiinsa ja edelleen suhteessa alueen yhdyskuntarakenteen piirteisiin. Minkätyyppiset yhdistelmät näyttävät pitävän asukkaiden arkiverkot pienikokoisina ja missä tapauksissa asukkaiden arkiliikkuminen hajautuu laajemmalle alueelle?
Kuninkaankolmion alueelle rakennetaan lähivuosina ja -vuosikymmeninä sekä kokonaisia uusia kaupunginosia (Kuninkaantammi) että useita täydennysrakentamiskohteita. OIemme kyselyn avulla kartoittaneet alueen nykyasukkaiden kiinnostusta rakentuvia alueita kohtaan. Yhdistelemällä asukkaiden antamia tietoja, esim. yleistä muuttohalukkuutta, nykyisten kotien koordinaatteja ja mahdollisten tulevien asuinpaikkojen sijaintia sekä uusien alueiden arviointeja, saamme hyvän tuntuman Kuninkaankolmion asukkaiden ”alueuskollisuuteen”. Sekä tämä että yllä kuvatut aihepiirit kiinnostavat myös alueen suunnittelijoita, jotka ovatkin osallistuneet kyselyn suunnitteluun yhdessä Urbaani arki -nimisen TEKES-hankkeen tutkimusryhmän kanssa. Käsillä onkin mielestämme hyvä esimerkki siitä, miten laadukasta karttapohjaista asukastietoa voidaan hyödyntää elinympäristöjen suunnittelussa.
Marketta Kyttä & Kaisa Schmidt-Thomé
YTK Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä
Maankäyttötieteiden laitos Aalto-yliopisto
Αναρτήθηκε από στις Δεν υπάρχουν σχόλια:

Κυριακή 15 Απριλίου 2012


MAAHANMUUTTAJA- JA SATEENKAARIPERHEET PÄIVÄHOITOPALVELUJEN KÄYTTÄJINÄ SEKÄ UNIVERSAALIEN PALVELUTARPEIDEN MÄÄRITTÄJINÄ


Tutkin maahanmuuttaja- ja sateenkaariperheiden asemaa päivähoitopalvelujen käyttäjinä. Tutkimuksessa selvitetään, millä tavoin päivähoito huomioi erilaisia käyttäjäperheitä ja miten perheet kokevat voivansa vaikuttaa käyttämiinsä palveluihin. Käyttäjien asemaa selvittämällä tehdään uutta tulkintaa palvelun universaalisuudesta. Universalismi antaa päivähoidolle raamit, miten yhtenäisiä palvelutavoitteita yhdistetään erilaistuviin palvelutarpeisiin. Käsitteellisellä tasolla universalismi linkittyy tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen sekä oikeudenmukaisuuden kokemuksiin. Päivähoitopalvelut heijastavat yhteiskunnassa vallitsevia arvoja ja asenteita.
Yhteiskunnallisilla muutoksilla on vaikutuksia julkisiin palveluihin. Muutosvoimana tutkimuksessa on käyttäjäkunnan heterogeenisyys ja siitä päivähoitopalvelulle koituvat uudistumispaineet. Päivähoidon tulevaisuuden näkymien selvittämiseksi tarvitaan tietoa ja tietoisuutta julkisten palvelujen ja käyttäjien määrittelyyn vaikuttavista tekijöistä. Millaisia tulkintoja päivähoidosta tehdään kun kaupunkikuva muuttuu entistä moninaisemmaksi niin perherakenteen kuin perheiden kieli- ja kulttuuritaustojenkin puolesta? Miten päivähoidon suunnasta keskustellaan ja onko palvelun käyttäjillä siinä jokin rooli? Tätä tutkin Helsingissä kysymällä niin perheiltä kuin päiväkotien työntekijöiltä, mitä mieltä he ovat päivähoidon suunnasta ja omasta asemastaan siinä.
Päivähoidon muutossuuntia tarkastelen maahanmuuttaja- ja sateenkaariperheiden kautta. Näiden voi sanoa edelleen haastavan perinteistä perhemallia, vanhemmuutta, kasvatusihanteita ja kansalaisnäkökulmaa, jotka kaikki sisältyvät päivähoidon hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuuteen. Eri kieli- ja kulttuuritaustaiset perheet istuvat marginaalikeskusteluun, koska palvelukohtaamisissa nämä perheet usein määrittyvät enemmistöstä erilaisina perheinä. Helsingin kaupungin päivähoidon tavoitteena on olla asiakasläheinen ja vahvistaa perheiden ja vanhempien osallisuutta. Se millaisina päivähoidon käyttäjät nähdään, kertoo heidän asemastaan osana päivähoidon hallintaa ja siinä vallitsevia valtasuhteita.
Johanna Selkee
Tampereen yliopistoLiikkumistarpeita tutkitaan useimmiten matkapäiväkirjamuotoisilla liikennetutkimuksilla, jotka tuottavat perustietoa päivittäisten matkoista ja niiden suuntautumisesta. Perinteisten liikennetutkimusten rinnalle on viime aikoina noussut uusia täydentäviä menetelmiä, joiden avulla voidaan muodostaa aiempaa yksityiskohtaisempi kuva yksilöllisistä liikkumistarpeista. Perinteisissä liikennetutkimuksissa korostuvat ne kohteet, jotka toistuvat arkirutiineissa päivittäin tai lähes päivittäin. Sen sijaan sellaiset kohteet, jotka ovat asukkaalle tärkeitä, vaikka niissä käydäänkin suhteellisen harvoin, osuvat harvoin matkapäiväkirjamuotoiselle tutkimuspäivälle.
TEKESin rahoittamassa Urbaani arki -tutkimushankkeessa kerättiin tietoa asukkaiden liikkumisrutiineista pehmoGIS-kyselyllä, jossa vastaaja merkitsi kartalle itselleen tärkeitä ja usein toistuvia matkakohteita omasta elinympäristöstään. Tutkimus toteutettiin Tampereella sekä Helsingin, Vantaan ja Espoon yhteisellä Kuninkaankolmion alueella. Vastaajat olivat merkinneet kartalle huomattavan paljon erilaisia kohteita, erityisesti ostos- ja asiointipaikkoja, liikunta- ja ulkoilukohteita sekä muita erilaisia vapaa-ajan kohteita niin omasta lähiympäristöstään kuin muualtakin omalta asuinseudultaan. Lisäksi vastaajilla oli mahdollisuus merkitä kartalle itselleen tärkeitä kävely- ja pyöräreittejä sekä antaa niistä arvioita ja kehittämisehdotuksia.
Tulosten perusteella voidaan muodostaa kattava kuva asukkaiden arjen liikkumisesta, sillä matkakohteiden joukkoon on nostettu paljon sellaisia kohteita, jotka jäävät pienen käyntiuseutensa vuoksi varjoon perinteisissä yhden tutkimuspäivän liikennetutkimuksissa. Tutkimus nostaa esille myös sellaisia kohteita, jotka ovat asukkaille tärkeitä, vaikka niissä ei käytäisikään kovin säännöllisesti. Tutkimus antaa mielenkiintoista tietoa erityisesti omassa lähiympäristössä tehtävien matkojen toistuvuudesta ja toisaalta lähiliikkumiseen vaikuttavista asuinympäristöön liittyvistä taustatekijöistä.
Hanna Kalenoja
Tampereen teknillinen yliopisto
Liikenteen tutkimuskeskus VerneTyöryhmän työ aloitetaan lyhyellä taustoituksella ja kolmea sessiota yhdistävien teemojen esittelyllä. Työryhmämme liikkeellepaneva voima on TEKES-rahoitteinen Urbaani arki -hanke, jonka koko nimi(hirviö) kuuluu "Avara, sujuva, hyvinvointia tuottava arki urbaanin elämisen tilojen kehittämisen lähtökohtana". Hanke koostuu siis kolmesta teemasta: avara, sujuva ja hyvinvoiva arki. Teemoja yhdistävät käyttäjälähtöisen suunnittelun näkökulmat, uutta teknologiaa hyödyntävät metodit sekä pyrkimys yhdistellä monen tyyppistä tietoa urbaanien tilojen kehittämisessä. Kuhunkin teemaan liittyy pilottialueiden pari, joissa pureudutaan kyseessä olevaan teemaan. Esittelemme päivillä kahden pilottiparin alustavia tuloksia, jotka liittyvät asukkaiden arkiliikkumiseen sekä arjen palvelujen käyttöön, aika- ja paikkalähtöisesti. Sujuvan arjen teema-alueella on tärkeää selvittää, miten asukkaalle keskeiset arkiverkon paikat sijaitsevat suhteessa toisiinsa ja miten niiden välillä liikutaan. Hyvinvoivat arjen teema-alueella tutkitaan, millä ehdoilla erityyppiset urbaanin ympäristön tilalliset ratkaisut voivat vahvistaa terveellistä elämäntapaa.
Työryhmän yhteyteen toivotaan myös keskustelua aineistojen ja analyysien visualisoinneista ja kartografisten esitysten voimasta. Myös kokemukset tutkimustulosten jalkauttamisesta takaisin tutkittavien yksilöiden arkeen - esimerkiksi juuri laadukkaiden visuaalisten esitysten avulla - ovat tervetulleita keskusteluun.
Jorma Mäntynen
Tampereen teknillinen yliopisto
Liikenteen tutkimuskeskus Verne
Kaisa Schmidt-Thomé
YTK Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä
Maankäyttötieteiden laitos Aalto-yliopistomy girl s coming  shes

Αναρτήθηκε από στις Δεν υπάρχουν σχόλια:
Εγγραφή σε: Αναρτήσεις (Atom)