KAHDEN KUUKAUDEN KAUPUNKIKUVA
Alkuvuodesta minulla oli mahdollisuus tehdä kaksi kuukautta kaupunkikuvatutkimusta New Yorkissa. Tutkimussuunnitelmana oli perehtyä valokuvaten ja muuten observoiden erityisesti kaupunkikuvassa esiintulevaan kulttuuriseen monikerroksisuuteen.
Kaupunkisuunnittelija ajattelee kaupunkikuvaa paitsi analyysi- ja suunnittelukohteena, myös koettavana ja aistittavana. Suhtauduin kohteeseeni suunnittelijana hiukan skeptisesti, koska New York on niin monimuotoinen, sekava ja ilmeisen kiinteistökehittämisen tulos, ettei sitä millään hallituilla suunnitelmilla olisi koskaan voinut synnyttääkään.
Matkaoppaiden ja elokuvien luoma mielikuva New Yorkista on Manhattan ja välkkyvien mainosvalojen, korkeiden rakennusten ja monien kansallisuuksien yhdistelmä. Mutta minun kaupunkikuvani alkoi rakentua East Riverin itäpuolelta Brooklynistä, josta matkaoppaat eivät paljon kerro.
Kohdekaupungin monikulttuurisuus oli kiehtova lähtökohta kaupunkikuvaobservoinnille. Kulttuurinen diversiteetti näkyy paikkojen, katujen ja liikkeiden nimissä, mutta täyteläisimmin se näkyy ja kuuluu ihmisissä, joita ei kuitenkaan voi tuijottaa ja valokuvata samalla intensiteetillä kuin muuta kaupunkia. Haastattelujen sijasta otin oppaakseni brooklyniläisiin tässä kaupunkikuvatutkimuksessa paikallisen kirjallisuuden. Amerikkalaisista nykykirjailijoista suosikkejani ovat jo monen vuoden ajan olleet Paul Auster ja Sini Hustvedt, tuo Brooklynin Park Slopessa asuva ja usein omaa elämäänsä materiaalina käyttävä kirjailijapari. Lisäksi minulla oli ollut matkalukemisena Jean Kwokin (2011) “Girl in Translation”, joka kertoo maahanmuuttajan ja lapsen silmin muutaman vuosikymmenen takaisesta Brooklynista. Lisäaineistoa kertyi mukaan paikallisesta kirjakaupasta, mutta siitä kerron enemmän (mahdollisessa) esityksessäni.
Osallistuva suunnittelukulttuurimme olettaa, että asukkaalla on paitsi oikeus omaan kokemukselliseen kaupunkikuvaansa myös oikeutus yrittää vaikuttaa siihen. Satunnaisella asukkaalla (matkailijalla on oikeus omaan kokemukseen kaupunkikuvasta, vaikkei juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa siihen muuten kuin omalla näkymisellään, mikä sekin useimmiten haihtuu suurkaupungin vilinään.
Helena Teräväinen% PROSENTTI TAITEELLE – TAITEILIJA JA ESIKAUPUNKITILA
Kaupunkitilan visuaalinen infrastruktuuri on murroksessa, mutta samalla se nojaa menneisyyteen ja muistoihin (1). Monet suomalaiskaupungit ovat käynnistäneet rakennushankkeita prosentti taiteelle periaatteella. Prosenttiperiaate tarkoittaa sitä, että prosentti rakennuskustannuksista käytetään taiteeseen. Prosenttiperiaate tuo taiteilijat esikaupunkikuvaa elävöittämään. Suurin tällä hetkellä toteutettava prosenttiperiaatteen rakennushanke on Joensuun vanha saha-alue Penttilänranta. Hankkeessa on haluttu nostaa esiin taide luontoarvojen ja muistojen välittäjänä. Monet prosenttiperiaatteen taidehankkeet kohdistuvat esikaupunkialueeseen. Prosenttiperiaatteen idea on kiinnostava osa muuttuvaa esikaupunkikuvaa. Toinen kiinnostava asia on prosenttiperiaatteen merkitys ammattitaiteilijoiden kannalta. Teen tutkimusta Itä-Suomen yliopistossa ammattitaiteilijan paikasta yhteisössä. Tutkimukseni tavoite on hahmottaa taiteilijan asemaa visuaalisten ideoiden välittäjänä esikaupunkitilassa. Tarkastelen taiteilijan asemaa osana yhteisöllisten arvojen kenttää.
Esikaupunkikuva on poliittisen päätöksenteon ja taloudellisen toiminnan kohteena ja toisaalta kaupunki on kaupunkilaisten oman osallistumisen kenttää. Kaupunkilaisten osallistamisen näkökulmasta koulut, taideoppilaitokset ja museot voivat toimia kaupunkilaisten aktivoijina kaupunkitilan visuaalisen ilmeen määrittämisessä. Toimin vuosina 2010–2011 Porvoon kansallisen kaupunkipuistohankkeen ohjaajana. Osallistuimme Albert Edelfeltin lähiökoulun kuudesluokkalaisten kanssa Porvoon kansalliseen kaupunkipuistohankkeeseen laatien taideteoksia, joilla otimme kantaa roskaantumiseen, esikaupunkikuvan muutokseen ja kaupunkimuistoihin. Sekä prosentti taiteelle periaate, että kaupunkipuistohanke ovat esimerkkejä pyrkimyksestä kaupunkiympäristön haltuunottoon. Tutkimuksessani tarkastelen uusia tapoja tuottaa esikaupunkitilan visuaalisia arvoja. Kuvataiteilijat toimivat kaupunkitilan muutoksessa välittäjinä julkisten toimijoiden ja kaupunkiyhteisön välillä.
(1) Esim. Kervanto Nevanlinna, Anja 2005. Näköaloja kadunkulmalta. 97–107.
Δεν υπάρχουν σχόλια:
Δημοσίευση σχολίου