Σάββατο 6 Δεκεμβρίου 2014

Yleisin virhe ajattelupohdinnoissa on se, että ajattelu ikään kuin tapahtuu päässä. Aivoista etsitään eri tieteenaloilla ja laboratorioissa ajatuksia, mutta tulokset ovat olleet laihahkoja. En ihmettele. Minä suuntaisin etsinnät pääkopan ulkopuolelle, ihmisten välisiin suhteisiin ja varjoihin. Harmaalle alueelle

lJungner · 25. marraskuutauutisen aiheuttama ihmisten epäilyt oli turhia @tosentti Se lähti siitä, kun YLEn hallitus oli kieltänyt minua puhumasta rakkaudesta julkisesti. Jutta sanoi "SDP:ssä se on sallittua"Hyvälaatuinen ajatus tunnustaa mahdottomuutensa. Sen, että ajatuksen luonteeseen kuuluu vajavaisuus, keskeneräisyys, hapuilu, hierre, kitka.toihan on moite .mitä parempi olla sitä vähemmän tarttee selittää tai sanoa, sinä oletat ihmiset tymiksi.miun pointitni taitaa olla että ihmiset lyövät yli tunteissa koska ovat joutuneet kielen erottamiksi toisitaan.juhlavalssi=sventuvvaa siellä ei nääyy..tuleekohan mun isästä maailman viimeinen talvisotaveteraanihii...

Παρασκευή 5 Δεκεμβρίου 2014

Ajatukset eivät ajaudu päähän, niitä pitää ajaa kuin käärmettä pyssyyn.ajatukset eivät tapahdu PÄÄSSÄ..van missä

Viime jouluna Joulupihan saunassa koettiin ihmeellisiä hetkiä.Ajatteleminen nimittäin on työlästä, raskainta mahdollista työtä Tähän pikku mökkiin, Helsingin hallintokorttelin keskelle, löysi tiensä ihmisiä ympäri maailmaa. onpa helppoa!Moni saunoi ensimmäistä kertaa elämässään. Lauteilla vaihdettiin tarinoita ja saunamökistä raikui nauru.syntagma musnot syn tagma

Τετάρτη 3 Δεκεμβρίου 2014

borrntoloose? äh

kiitos kaunista hiuksitatuittiummetu kujjakollin ele kujjas haha ei ole kenelläköö näin diippiä kujakalenteria, yritimme kylä myydä harrastamme silittelyä liikaaaa:::)))) emme selitlele emme,antapokrinomai pragmatikootitaa anthropos oneiro skiaashttp://www.efsyn.gr/arthro/keimeno-symparastasis-sto-romano-apo-lazopoylo-panoysi-ellinofreneiaarhise o aeras dekembri na myrizei nromanostämähän se on homoliikkeen agenda. Askel kerrallaan: http://static.blogbook.fi/wp-content/uploads/sites/9/2014/11/HLBTI-tiekartta.png …tora to pouthapate eseis to blepoum twiittaa Suosikki LisääNick Barnets ‏@NickBarnets 2 min2 minuuttia sitten Legally he is eligible for exit permits to attend university even though he is serving a prison sentence. #NRomanos #Greece catalternative ‏@catalternative 25 min25 minuuttia sitten Με γοργά βήματα πάμε σε όλο και πιο σκοτεινές περιοχές, σε πιο ολοκληρωτικα καθεστώτα σε όλο τον κόσμο, &στην Ευρώπη που πέρασε διαφωτισμο

Τετάρτη 26 Νοεμβρίου 2014

They may haveauneinta mitä miespuolinen on mulle koskaan sanonut: "Olen äitin höpökkäukkeliini" the "authority" but we still got the power.

4.12. klo 18 Saksalaisen koulun joulukonsertti saks kkossa Voidaanko vaihtaa kesken kauden Tapani Kansa mukaan, tarvitsisi pientä piristystä uralle ja niinsuvi ei. Nuuskamuikkunen ei harrasta Riviera meininkejä. Vaikka Tove joskus kossua ottikin :)uskaltaisi sanoa jos tulkinta paska. #vainelämää Announcing the best-dressed men in America. Esquire Socks Advertisement (1970) . "7.12. Hello, sir/madam would you like to hear about our lord and saviour...klo 17 Teemu Kupiainen, Kamarikonsertti Here is Bruce (mixed media) to say Welcome - he's friendlier than he looks - honest 11.12. klo 19 Sibelius-Akatemian Barokkiorkesterin konsertti 14.12. klo 18 Die schönsten deutschen Weihanchtslieder Elonmerkki: olen siirtymässä nukkumaan. Hyvää yötä ja kauniita unia, maailma ja sen vaeltajat! Nyt minä astelen unien valtakuntaan. Hyvää yötä ja kauniita unia kera hyvänyönsuudelman! (Kuva: Arthur Leipzig) 20.12. klo 18 Joulukonsertti.

Τρίτη 25 Νοεμβρίου 2014

ajjakitosJulpukkenHäsläyshevi ‏@TSVKOM 3 min3 minuuttia sitten Olisi aineksia tehdä sekä tortilloja että torttuja? Miten on, voisikos näitä yhdistää? Joulutortilla luumuhillolla ja lanttulaatikolla.

Äänestys - Mikä on tämä sana #jaa? Onko se - jaha, niinkö, vai niin, ai, vai mitä? Kyllä on ruotsiksi #ja.Δωσμου το κινητο σου να παρω ενα τηλέφωνοΓινε οτι θελεις..ajatusta kohtaan. Puhun nyt, koska saatan _omata_ mielipiteen myöhemmin.Οι γυναίκες συνήθως δεν με στήνουν στα ραντεβού, ίσως επειδή δεν μπαίνουν καν στη διαδικασία να κανονίσουν ένα μαζί μου Γινε ο,τι γουσταρεις..Εγω μαζι σου.. Προσεξε μονο να μη γινεις ενας χρησιμος ηλιθιος.What's your name? Who's your daddy? Is he rich like me?".?toivoisin jonkunlaista järjsetystä whats wrooong gopote thagino `tonkanei oti theei roufiaana` -Παρε μανα -Τι ειναι αυτο το εικονίδιο με το μπλε πουλί εδω; -ΜΗΝ ΤΟ ΑΓΓΙΖΕΙΣ ΘΑ ΚΑΟΥΝ ΟΙ ΖΑΚΕΤΕΣ revoluutiooni usa hass begUN,,kalosmou synoosuchwhiten black means woman rohke-asti

Παρασκευή 21 Νοεμβρίου 2014

certaini said by sertain

jus kreikan fileleuterismos megalose sta gonata tis doras,kyberase;;aas DECLarations of independence in refferrenduuuums,weell history 89%-94%an kinoumastaneleuftera horis tariff thallege koinonia pou pigemomastan ki;agoraseis elefrteria tag alvar

Πέμπτη 20 Νοεμβρίου 2014

onko virhe ajatusvaje

: 'We are and always will be a nation of immigrants.mitä se oppiminen oikein OON We were strangers once toomitä

Παρασκευή 7 Νοεμβρίου 2014

oho

replaceyour gun withhebanaani the forcewithyou.hathike to filotimo otan bike sygnoomin, zoa thamastan horis sygnom;im reallynointerested anymOOre canno be under ehkä oot shöpö kun oot ihan ettäthäh houston,iloiset mummot, yks ilone yyyyksin tvskommusatuokiossa olisi siissti kommentoida ridge mustiuokioita.ohjeet elämässä pärkäämiseen.ik'ävä sugarconneyá. halu nousta barrikaadeill.onko lihapyöryköissä pöyristyttävääÄÄ.miksei asioista puhuta NIIDEN OIKEILA NIMILÄ,välilä kaikki villinntyy samasta hässistä ja välillä ei.sellaisHUOMIOhuorasustwiittia me ihmiset ollan #ihanstubbinaa......####.KE_SY MAR_HU ja helmikuu niissä on 30p'äivää. kun maalimani kutistettii, loin mieleeni uuuden!!!viiksituunaa.syö mesässä käpyjä ja marjojevarjoja juuria juu ............**********pohdiskelin Lidl´n parkkipaikalla elämän tarkoitusta.Ei auennut, bachin filtich lust? muistan tapani arvolan kotkassa soitamassa zebaloa se oli kuin ei mua näkis ja minä mietin haha ettei konsertissa istuminen onnistu jos maailma on täynnä nälkäisiä, k orava

öin vain voimakkaampiani ja katson mitä tapahtuu. Trolololol! #minullaonvalobanaaniolenhyvätaistelemaansillä

Kansleri Palpatineitseasiassa varavillauksta kiriastoossa sukat.jojo kaikkihan tietää ja matto.talavikengä.tässä ikkunassa. ‏@darthsidious26 29 minHuomenta! Aloitan aamuni tarkkailemalla teitä silmä kovana..vuoden yrittäjä, barbounakis konstantinos kostas mytilinistä.ellesano et mullon tukka kasvanu nii . enekaks tyänny siitä kun se oli kasvanu mut voi tulla hyväki:)varo etei menEnta.huomenta kenen tekee mieli.kukahaluaais ollmu lihalaatiko,makkarapaerunakaik joillaki mausteil.tulee iha lapsuus mielee tästä pakkasesta plus4 kattelin ikkunasta plus4.i psihi denne kati heropiasto alla uparhei, me autes denesai, gamates psihes toN allOOn.7OOO astinomoikoi kai fetos #polytehneiooooooo 17.11mummeli ei tajuu nykytehoajankäyttöstä mit,noo no?kyllitädin slogii.miten linnut näkee 5.avenuella 6.kerroksen ikkunalauan murut.niin sitä luuli:sodat kuulu historiaan. ehka ne on sielä .end then satan said, here , have fellings feelings...ασοεε ΑΣΟΕΕ σημερον.tookthe dog pickup poop.pitäisi saaha lähteitä,teksti on jo kasaassa näin.huomena perjantai minäpoika olenkin jo daknnu tällä viikolla kaltaisian edelläkövijöit,riskinsosiaalistamisoligarkiaa.hakaajahom0 se tunnekun onse tunneette kukaan eiajattele suntunteita,häh?mitä tykkäät kuvastani.tuitter-kriisi ohi.stubb alexin puhelin korhjattii.pritannes kai MAT frontizoun foititees

Τρίτη 4 Νοεμβρίου 2014

Aion nuotintaa TSVKOMin kappaleen "Yeah, Well, That Was, Just, Like, Your Opinion, Baby!" #meniköhäntääoikein

Näin Lönnrotkin ajatteli kun lähti Kalevalaa kokoamaan. Ja kuinkas sitten kävikään! @TSVKOMOstin nuottitelineen, vaikka osaan lukea nuotteja huonommin kuin osasin esikoulussa lukea aakkosia. Vanha koira opettelee uusia temppuja. 0 vastausta 0 uudelleentwiittausta 0 suosikkiakupit jakoo Vastaa Uudelleentwiittaa Suosikki Lisää MERI KURISUMASU ‏@TSVKOM 12 t12 tuntia sitten @TSVKOM Tähän sellainen laskeva käyrä, että alkaa tosi mahtipontisesti, mutta virta loppui kesken twiitin.akko twiitata sössöä täällä, koska patoutunut sössö pilaa hillityn "olen hiljainen ja viisas" -kulissin jos sitä pääsee Facebookiin liikaa. iloitaan sössöstä ja sössöilystä. JEE JEE lallati laa jeps juuh hmm, tuota, on ilmoja pidelly, no niin tosiaankin, olipa hyvin sanottuLatin Americans often find surreal charm in my stories on Finnish mining com goodmorning going lumetkatos.elle sai sitten huoneen,ihan hyvähuomen.näillä pitäis selvitäkö jaanojo.vois sinne tänne laitta johonkin puuhun yhden valon.kuka nainen siellä . valkoinen taksi jouluuun.karhunpuistoss kuusi punaista autoo.ja kahviautomaatti toimi,. ellee, mitä puuhaat et tainnut. tama kaupunki toimi, kyyll,siniset valot vihreet ratiggaat.aki tulee lainapäivä tänä.uka kuka lapsistani jää suomeen ehh.aika hyvä tämäkin idea istua koneella ulkona.ratikassa oli kaksi ihmistä, poika.pacific standard time,monimos.shuklaa sahramileipä ajaa haha on tämä eila erilainen maa, tällaistahan unelmoin joskus ehkä vieläki, kukka ties.kaikenhan täältä voi lötää.kahvia..ihmiset tietysti on jänniä ekselegmenoikin.elääköhän godenhjem,kari. se ajoi kyllä aika villisti auto.rakensi talon pellon ja joen lähelle.mette,minna ja .paljonkohan tuohoon automaatitin voi laittaa rahaa.taksimiehe odottellee ja tupakoie.nyt valkoisia autoja on jo KOLME.selvästi lumeen kuluu.mitähäån tämä maa sitten otottaa odotta.kaikenlaista,huomiota.osais olla hilijaaki:)tuli tuota teetäki mukaan,kyllä juon.jasemiinii.kirkas sininen lippalakki kävele.mustalla tielä.valkoinen myssy työntää lastenvaunuj.huppputäti pysäyttä sinisen pussin.tuo 51 on kyllä outo linj amee menee ihan muuallae kun mun koti..no sinne päin kuiten.tytöllä onolin ensin että Ridge janyt turhaan vaihtamaa housut. erikoinen kassi ja punaiset kengät.ihan hyvä nuo moniväriset kenggät.pimeessä mustassa maalimassa.ja vaikkei oliskaan.harkitsevia askelia vaikkei harkintaa tarvita.paksut seinät tässä kirjastossa.joku lilija ikkunala.minullakin hyasintti .haha.jouko turkka asui tässä puistossa.mytime lollywood, with anumal nothing as beautiful astha.

Δευτέρα 3 Νοεμβρίου 2014

meri kurisumasu

enhan keksi,kilpalaskenta vapaalaskentaan, enhan voi puhua suomea.enehkä ymmärrä kysymystä ja palanasiaan.ois kiva jos joku asettais kysymyksiä*sellaisia joita mäymmärrän.nonytollan joulutorttuja stavroo.haluutko tulla meille voit katsoo kun mäistun eheheh.Ajattelu on_______.tänän en tainnu syödä ateriaa ainakan niin että muista. ja sain kaks fav ihan oikeilta .sato koko päivän ja huomenna tulee elllee.lappiin ylihuomenna ja sinne pakkasta lumen kanssa.kansa yhteinäisyydenpäivä, a maple tree.onpa sotaisia juttuja blogissa..

Κυριακή 2 Νοεμβρίου 2014

reera huila ja hunteera

glukeia proi edo kai treis fores,finland beautiful story maintainingg idenitty,molemmissa .oln puEkllias puhelias jopa haitaksiasti https://twitter.com/klimenko2012/status/528882934372392961 jaa että puhevälissä empä tiedäolisi lopettanut kun oli voitola.sopiva lämpö tänä sopiva ruoka,sataaaaaa pimeeetä.nuhaKIN oli voitettu nyt ese tulitakas.tynaaminen dynaaminen suorittaja(pari? varasi minkäkauniskuva.osos perissotera saresei mia gunaika toso älysin oltuani apappia kyydissä.tuitterisä kaiki yritää nii paasta parasta.<..ilkeyksiä:oventaaksejättämine....hampaankipeys.enusko

Σάββατο 1 Νοεμβρίου 2014

tjugohundrasjuttton

taideteollisuus ifktion päällä,ainahan replaa voi kokeilaaa:DDekekripukki kajaaninjoki.batman intelectuallylazy n has noidea howtoapplyhimsshelf puffaan kahta aiempaa tuherrustani.entä sössömaskotit.ensano etteikö olisi.no mans land kylliä venäjällä,,eiku donetskissa.pressidentti aavistaa äänestää sotaalueela.formu päällä aseen kanssa.veterans selebrate in kiiev.vime pääsiäinen sloventsjkissa maiden helmikuussa http://krrrmay.blogspot.fi/2014/11/ua-2.html suom huom t this fraanceruss.suomalainen tyyppiajatus vai maailmanlaajuine:D

Παρασκευή 31 Οκτωβρίου 2014

HowArYouWhatrYouDoinGpinousa dld prinpao stotessera kai huomentameta alla apo hakaniemi ohi oxi.proi depira tipota kai itan 7, perpatisa mehri 11.wallstr is war str meetwurst viinirypäle tummaaleipää voita yks hedelmäkakku:D DonWanttoalarmyou butunderneaththese clothe imcompletelyanakedthis fremason solastseason si länsilänsi, kaukoohjattua yhteiskunnassa.asiancurrencii.millä lailla venäl teidostaa asuvansa suurvallassa:no en ole tavannut venäläisiä kovinka.,,kaikki haluu pohoisesa alueita,kanada..

Τετάρτη 29 Οκτωβρίου 2014

someone threwaway a perfectlygood white girl

joulun tunnelma pimeys.valo kylämä lämmin F!1yläkerrassako.ihminen.punainen ruoka kirkko.jos olisimme vaativia,pyytäisimme maailmanrauhaaaidilleni jesus on joulukoriste joka liaitetaan s esille ja loppiaisena takaasinlohija vodga tehosekoittimee.jos aika on siniaalto niaallonpituutta suoristamalla voiaa matkustaa.eimulla muuta,harrastesukkhousu.we had our heos herso heros in grece.idon think there willbe newthis was my artistic activity 1966.tykään mulla se on aina jalkojoenvälissä.MIETI aina eimissä muualla %joskusharvoin lauserakenall the same quadrads.toonoma grammeno maures listes apo arhes kai fasistes.ifit wasnt for trannies..taiewan wouldnt even have economyy;
onksenii että napoja pitää ola ,venäjiä ja eu:ta .aseita niin että rahat loppuu ei.aseteollisuus napoja.mitämitäjuoruja:DDDDomorummutus?meta tosex ti kaneis;kala eharisto,esu;twiittiilmoittaa

Τρίτη 28 Οκτωβρίου 2014

Maama!:)

@rogermosey: Still most definitely feels like summer today in the Old Court of @Selwyn1882 #Cambridge "internationalhealthcaare tioreathatan penetroimatonjargon myriaidien miasma hässäkkää ukrainassa ei aloittanut venäjä .factioidien.miksutntuu hyvältä (olla)paha.askingforit.ella mama,deneho kalosima..pou eisai....sto papaloma mesa.me diploses kaimenane...:))))parempi ois olla suomalainen nin etois kiinnostunut.kavin kaukaa kaiken tuolla puolen(kirjauduin ulos twitterista) ja mitä kaikkea siellä näin..näin

Fool me once, shame on me. Fool me twice, I'll be twice as nice because now I'm emotionally invested in the deception.

theres this one guy bab bab bam bam vazeitikasetaon the computer writing with his One finger, another always carrying full of pöasathttps://pbs.twimg.com/media/BzlUriDIYAAvpAO.jpg" />ic bags like his property.salladtoss JUHLALLISTAHERKULLISTA!!:DDD Löysit minulle työtä ihan sopivaa,kiiots

You say I seem calmer than usual? Interesting.

Talven aikainen saapuminen ympärivuotinen joulu, hohkaa Siperiaan ja Uralin alueelle todistaa kylmän.mikseiFroz lake michigan sanoi minni tartuimikkii, mikki;en usko.niseon jännää terveydenhuolto eiolekaan TUOTE,onhan se eh eihän.terveydenhuolto oikeestaan on vedenjakaja.kaikki kommentoijat eikehtaa onvaan että naminami ei kukaan että mikäsvitunreseptitämäon.why it doesnt matternäin oot nätti

We talked so much my thumbs hurt.

Nothing better than sitting by the river watching the world go by. #relax Goes to the gym. Loses weight.valtaeliitin suurin puolue on koomus Gets in shape.pappani isän isän isän isän nimi oli Reeti:) Developes six pack.printtikökuolee?????eee Gets the girl.elinkeinoelämäneliitti suomessa unohti kansainvälistymisen? muttei harrasta golfia Becomes vane.ilkka ruoetesaari,eteläsuomen miehet.joukkotiedotuseliiiiiti Single again.gia mia elpida kai aggapi nytloppuuse positiivinen ajatteluperkel Dies alone.nin paljon puuta metsässä nytkin hakattuja valmiina maassa, jos olis täällä keskustasa muutama takkaaa..............heh