Πέμπτη 31 Μαΐου 2012

”Sanoin hänelle, että olen pahoillani, että ohitan niin kapteenin kuin majurinkin, mutta haluan varmistua, että asia etenee. Kerroin hänelle itsestäni ja sanoin, että arvioin olevani merkittävä turvallisuusriski niin varusmiehille kuin kouluttajille.”

ei edes lyönyt. Vuosien terapia on auttanut häntä tunnistamaan traumansa ja ominaisuutensa, jota hän nimittää valkoiseksi raivoksi.

”Mutta syvällä sisimmissäni olen tappaja, kuolemaani asti

miks et mua hylkäis onko se hyvä vai huono Egypt’s state of emergency has come to an end after 31 years after its last renewal expired on Thursday. http://glpo.st/L9qA0G

mi state emerg just began

Παρασκευή 25 Μαΐου 2012

siniemilian suonummen maja

Κυριακή 20 Μαΐου 2012

Muista ainakin nämä, kun eroat eurosta

ΧΩΣΕ ΛΑΚΗΗΗΗΗΗ !!!!!!!!!!!!ΜΑΣ ΕΧΕΙ ΖΑΛΙΣΕΙ ΤΑ ΑΡΧΙΔΙΑ Η ΜΕΡΚΕΛ !!!ΚΑΛΑ ΕΙΝΑΙ ΝΑ ΤΗΣ ΤΗΝ ΠΕΙ ΚΑΙ ΚΑΠΟΙΟΣ !!!!!!!!!

LEHTIKUVA/ ANGELOS TZORTZINIS

Tallettajat ovat alkaneet nostaa säästöjään Kreikan pankeista.

Vasemmiston Syriza ei halua Kreikkaa ulos eurosta

ARTO HUOVINEN

Vasemmiston Syriza saattaa kesäkuun uusintavaalien jälkeen joutua tosissaan miettimään, ottaako se harteilleen Herakleen urakan Augeiaan tallien siivoamiseksi.

Kreikan hallitusneuvottelut päättyivät odotetusti umpikujaan tiistaina. Koska tämä oli koko ajan todennäköisin vaihtoehto, neuvotteluissa oli kysymys myös asemien hakemisesta uusintavaaleja varten. Kysymys oli myös siitä, kenen kouraan jää Musta Pekka: kenen syyksi voi epäonnistumisen panna?

Vanhat valtapuolueet, konservatiivinen Uusi demokratia (ND) ja sosialidemokraattinen Pasok, saattoivat ehkä aluksi laskea, että uusintavaalit voisivat olla niille eduksi. Kansa olisi ehkä toukokuun vaaleissa purkanut suurimmat protestipaineet ja saattaisi uusissa vaaleissa tehdä paluuta kaksikon turvalliseen isänsyliin.

Tilanne muuttui, kun alkoi tulla tuloksia ensimmäisistä vaalien jälkeen tehdyistä gallupeista. Vaalien yllätyskakkonen, vasemmistolainen Syriza oli noussut selvästi suosituimmaksi puolueeksi.

Nyt vanhalle valtakaksikolle tuli kiire välttää uusintavaalit. Erityisen paljon hävittävää oli ND:llä, joka luultavasti menettäisi suurimmalle puolueelle annettavat 50 bonuspaikkaa.

Pasok ja ND hakivat tukipuolueeksi ennen kaikkea Dimaria, joka puoluekartalla sijoittuu Pasokin ja Syrizan väliin. Ongelmana oli, että Pasok ja Uusi demokratia ovat sitoutuneet Kreikan apupakettien ehtoina oleviin julkisten menojen leikkauksiin, kun taas Dimar oli vaalikampanjassa niitä vastaan.

Dimarin kiusaukset

Dimar tuntui horjuvan kahden vaiheilla. Pasokin ja ND:n kelkkaan lähteminen olisi voinut tuoda sille tilanteen pelastajan ja ”vastuullisen puolueen” sädekehän. Mutta toisaalta täyskäännös tärkeimmässä kysymyksessä olisi hyvä yritys poliittiseksi itsemurhaksi.

Dimar päätyi siihen, ettei se lähde hallitukseen, jos Syriza ei ole mukana.

Syrizalle ei hallituskumppanuus ND:n ja Pasokin ehdoilla ollut missään vaiheessa todellinen vaihtoehto. Se oli voittanut vaalit vastustamalla EU:n ja IMF:n vaatimia leikkauksia. Pyörtämällä kantansa se olisi tuhonnut kaiken uskottavuutensa.

Kaksi kolmasosaa kreikkalaisista äänesti leikkauksia vastustavia puolueita. Voi kysyä, miten olisi vaikuttanut yhteiskuntarauhaan, jos tuolla mielipiteellä olisi heti vaalien jälkeen pyyhitty pöytää.

Syriza ei pane talouskriisiä maahanmuuttajien tai saksalaisten syyksi.

Asian merkitystä äänestäjille havainnollistaa kehitys Kreikan äärioikeistossa. Viime parlamentissa ainoa äärioikeiston puolue oli uskonnollisnationalistinen LAOS. Osana väliaikaishallitusta se sitoutui talvella ND:n ja Pasokin ohella ainoana puolueena leikkausohjelmiin.

Toissa sunnuntain vaaleissa LAOS romahti alle äänikynnyksen. Parlamenttiin sen sijaan nousivat vasta helmikuussa perustettu oikeistopopulistinen Itsenäiset kreikkalaiset sekä ultraäärioikeistolainen Kultainen aamunkoitto.

Hallitusvastuu uhkaa

Tästä eteenpäin panokset uhkapelissä vain kovenevat.

Alexis Tsiprasin johtama Syriza on gallupeissa noussut 25–28 prosentin lukemiin. Vaaleissa tämä toisi suurimman puolueen bonuspaikat mukaan lukien pitkälti yli 120 paikkaa.

Tällaisella vaalituloksella Syrizan olisi lähes pakko ryhtyä kantamaan johtavan hallituspuolueen vastuuta ja löydettävä kumppaneita hallituskoalitioon.

Tosin yksi torstaina julkaistu gallup nosti ND:n jälleen ohi Syrizasta. Jännitys siis säilyy, koska gallupit varmasti heilahtelevat vielä rajusti ennen kesäkuun 17. päivän uusintavaaleja.

Tsipras lähetti viime viikolla kirjeen EU:n komission puheenjohtajalle José Manuel Barrosolle. Hän kirjoitti, että apupaketit eivät ole millään tavalla vaikuttaneet Kreikan talouden rakenteelliseen epätasapainoon. Päinvastoin, ”sisäisen devalvaation” ohjelma on ajanut Kreikan talouden katastrofin tielle ja sosiaaliturvaa romuttamalla se on johtanut humanitaariseen kriisiin.

Syriza ei ole missään vaiheessa ollut EU-vastainen tai eurovastainen puolue, toisin kuin kommunistipuolue KKE, jonka mielestä Kreikan pitäisi erota koko EU:sta.

Syriza ei siis tahdo Kreikan eroa eurosta, mutta se haluaa apupakettien ehtojen kohtuullistamista. Sen mielestä nykyiset ehdot eivät anna Kreikalle mitään mahdollisuuksia nousta jaloilleen, eivätkä kohenna sen velanmaksukykyä.

Syriza näkee taustalla myös tietoista politiikkaa: oikeisto käyttää velkakriisiä hyväkseen yksityistääkseen, leikatakseen sosiaaliturvaa, alentaakseen palkkoja ja romuttaakseen työlakeja.

Kovaa uhkapeliä

Äkkimenestys tuli Syrizalle luultavasti yllätyksenä. Nyt syynätään suurennuslasin kanssa, ovatko sen esittämät vaihtoehdot realistisia.

Syrizan papereissa vaaditaan julkisen vallan kontrollia rahoitusjärjestelmään, tuottavuutta kasvattavia julkisia investointeja, veronkierron kitkemistä, veropohjan laajentamista kirkkoon sekä sotilasmenojen reipasta leikkausta. Eurobondeja halutaan ja Euroopan keskuspankille oikeus suoraan lainanantoon.

Syriza olettanee, että tiukoista puheista huolimatta EU-johtajat eivät sittenkään päästä euroa hajoamaan.

EU on Angela Merkelin johdolla sanonut monta kertaa, ettei pilkkuakaan Kreikalle asetetuista ehdoista muuteta. Siitä on tullut jo arvovaltakysymys, vaikka yhä useammat asiantuntijatkin sanovat, ettei Kreikalle pakotettu malli toimi.

EU:ssa pelätään, että jos Kreikan ehtoja muutetaan, kasvavat paineet myös muiden tukipakettien avaamiseksi.

Pienenkin myönnytyksen Syrizalle pelätään aukaisevan Pandoran lippaan. Mutta ehkä kannattaisi ajatella myös sitä, mitä Syriza ei ole: se ei ole EU-vastainen, ei pane talouskriisiä maahanmuuttajien syyksi, ei ole nationalistinen, vastustaa kriisin kääntämistä saksalaisten syyllistämiseksi, ei lietso konflikteja naapurimaiden kanssa. Toisenlaisiakin vaihtoehtoja Kreikan politiikasta löytyy.

valtavirtainen talostiede pit'a austerityä vääränä, mellaan vaan erilaisia ihmisiä

Iceland's Amazing Peaceful Revolution - Still Not in the News

Salem-News.com

The best part is, all of this happened without violence or bloodshed.

(ICELAND GP) - No news from Iceland? Why? Last we heard, people were rising up and overthrowing the bankers. Then, no news on the television or newspapers for two years. What happened? Why won’t the papers and TV tell us how the bankers successfully crushed or minimized another rebellion? Because… THEY DIDN’T! This time, the people won.

The people of Iceland have overwhelmingly risen up and forced their government puppets of the banks to resign. Primary banks have been nationalized. The debt scam imposed by Great Britain and Holland money printers was declared null and void. A public assembly has been created to rewrite Iceland’s constitution.

The best part is, all of this happened without violence or bloodshed. A whole country’s revolution succeeded against powers that created the current global crisis without a shot being fired. A very good reason exists for the apparent failure of television and newspapers to provide any publicity on this unprecedented event: what would happen if the rest of the EU and the United States took this as an example?

The following is a summary of the facts:

2008 – The main bank of Iceland is nationalized. The Krona, the currency of Iceland devaluates and the stock market halts. The country is in bankruptcy

2008 – Citizens rise up at Parliament and succeed in forcing the resignation of both the prime minister and the effective government. New elections are held. Yet, the country remains in a bad economic situation. A Parliament act is passed to pay back 3,500 million Euros to Great Britain and Holland by the people of Iceland monthly during the next 15 years, with 5.5% interest.

2010 – The people of Iceland again take to the streets to demand a referendum. In January of 2010, the President of Iceland denies approval, instead announcing a popular vote on the matter by the people. In March, a referendum and denial of payment is approved by popular vote of 93%. Meanwhile, government officials initiate an investigation to bring to justice those responsible for the crisis. Many high level executives and bankers are arrested. Interpol dictates an order to force all implicated parties to leave Iceland.

An assembly is elected to write a new constitution (based on the Denmark’s) to avoid entrapments of debt based currency foreign loans. 25 citizens are chosen — with no political affiliation — out of the 522 candidates. The only qualifications for candidacy are adulthood and the support of 30 people. The constitutional assembly started in February of 2011. It continues to present ‘carta magna’ from recommendations provided by various assemblies throughout the country. Ultimately, it must be approved by both the current Parliament and the one created through the next legislative election.

In summary of the Icelandic revolution, we saw:

-resignation of the entire corrupt government of the country

-nationalization of the bank
-referendum enabling the people to determine their own economic system

-incarceration of responsible parties, and

-a rewriting of the Iceland Constitution by its people

This is significant stuff.

Have we been informed about this through the main stream media?

Has any political program on radio or TV commented on this?

Not that I’ve seen. The Icelandic people have demonstrated a way to beat the international money printers and controllers of information. The last thing entrenched usurers would want is for you to think you could also free yourself from their chains.<

Σάββατο 19 Μαΐου 2012

ohivenäjä

juuso hietanen purjehti päästä päähän, hirmunen kuti
mylläkkä selvitetty? kampititko vehansen, suvannossa hallinnassa, jalonen. puolustaja hiem epäonnine, jaha

valtteriii, erä on jekkujuttuja. yleisö mölisee kiitettävästi
lörpp. varlamov russians tilting the ice slowly surely

Σάββατο 28 Απριλίου 2012

ilmainen höyrymakkara ja muu tarjottava aiheutti Pispalan valtatien varteen pitkät jonot ja lievän tungoksen.

Κυριακή 22 Απριλίου 2012

hyvä fiilis vapauttaa aivot optimaaliseen suoritukseen. Asiaa ovat tutkineet neurologit ja psykologit ja siitä ovat monet puhuneet ja kirjoittaneet.

eikö syytä ihailla ihmisiä

Διαβάστε περισσότερα »

Παρασκευή 20 Απριλίου 2012

whats that white colour in the snow. it stays on clothes, too. is it paint?

reijo ruokanen sanoo talouselamassa etta lahjuksia on pakko maksaa Taloussosiologia tarkastelee erilaisten taloudellisten ilmiöiden yhteiskunnallisia syitä ja vaikutuksia. Tieteenala voidaan jakaa klassiseen ja nykyaikaiseen kauteen: klassisella kaudella keskityttiin erityisestimoderniin ja sen osatekijöihin, kuten rationalisaatioon, maallistumiseen, kaupungistumiseen jastratifikaatioon. Koska sosiologia kehittyi pitkälti reaktiona kapitalistiseen moderniin, taloustieteellä on merkittävä rooli suuressa osassa klassista sosiologista tutkimusta. Max Weberin työ koskien taloustieteen ja uskonnon suhdetta sekä länsimaiden lumouksen haihtumisen tematiikkaa on ehkä merkittävin taloussosiologian klassisen kauden lähestymistavoista.

Taloussosiologian nykyinen kausi sai alkunsa vuonna 1985, kun Mark Granovetter julkaisi teoksensa "Economic Action and Social Structure: The Problem of Embeddedness". Teoksessa Granovetter kehittää uppoutuneisuuden käsitettä, jonka mukaan yksilöiden tai yritysten väliset taloudelliset suhteet taahtuvat olemassaolevien sosiaalisten suhteiden sisällä ja ovat siten näiden suhteiden jäsentämiä.

[muokkaa]Klassinen taloussosiologia

Taloussosiologia syntyi uutena lähestymistapana taloudellisiin ilmiöihin; se korosti erityisesti talouden rakenteiden ja instituutioiden roolia suhteessa yhteiskuntaan, ja yhteiskunnan vaikutuksia talouden rakenteisiin ja instituutioihin. Kapitalismin ja modernin suhde on klassisen taloussosiologian keskeinen kysymys, jota käsittelevät esimerkiksi Max Weber teoksessaan Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki (1905) ja Georg Simmel kirjassaan The Philosophy of Money (1900). Marxin historiallinen materialismi voidaan nähdä pyrkimyksenä osoittaa, kuinka talouden voimat vaikuttavat yhteiskunnan rakenteeseen perustavalla tasolla. Émile Durkheimin The Division of Labour in Society Weberin Economy and Society julkaistiin molemmat vuonna 1922.

[muokkaa]Uusi taloussosiologia

Nykyisin taloussosiologia keskittyy erityisesti taloudellisen vaihdon sosiaalisiin seurauksiin ja merkityksiin sekä sosiaalisiin vuorovaikutuksiin, joita taloudellinen vaihto helpottaa tai haittaa. Modernin taloussosiologian tärkeitä hahmoja ovat esimerkiksi Fred L. Block, James S. Coleman,Mark Granovetter, Harrison White, Paul DiMaggio, Joel M. Podolny, Richard Swedberg ja Viviana Zelizer Yhdysvalloissa, sekä Euroopassa Luc Boltanski, Laurent Thévenot ja Jens Beckert. Näihin voidaan lisätä Amitai Etzioni, joka on kehittänyt sosiaalitaloustieteen ideaa, sekä Chuck Sabel, Wolfgang Streeck ja Michael Mousseau, jotka toimivat poliittisen taloustieteen ja sosiologian tieteenaloilla.

Keskittyminen matemaattiseen analyysiin ja hyödyn maksimointiin 1900-luvulla on johtanut siihen, että taloustieteen on nähty liikkuvan pois juuriltaan yhteiskuntatieteissä. Useat taloustieteen tai talouspolitiikan kriitikot ovat tuoneet esille näkökannan, jonka mukaan talouden abstraktissa mallinnuksessa ei huomioida keskeisiä yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Taloussosiologia pyrkii määrittämään perinteisesti taloustieteilijöiden tutkimia kysymyksiä uudelleen sosiologisin käsittein. Se on siten vastaus myös taloustieteilijöiden (kuten Gary Becker) pyrkimyksiin tuoda talouden lähestymistavat - erityisesti hyödyn maksimointi ja peliteoria - sellaisten sosiaalisten tilanteiden analyysiin, jotka eivät selvästi ole luonteeltaan tuotantoa tai kauppaa. Karl Polanyi oli ensimmäinen teoreetikko, joka toi esille idean uppoutuneisuudesta, jolla hän tarkoitti, että taloudella on kiinteä suhde yhteiskunnallisiin instituutioihin.

[muokkaa]Aiheesta muualla

Taloussosiologian esittely Turun yliopiston sivuilla

vieraskynä hesarissa tänää

EU ei voi pitkään pakoilla demokratiaa

20.4.2012 | 8 |

Lauri Tähtinen Kirjoittaja on historiantutkija Euroopan yliopistoinstituutissa Firenzessä.

Ei ole sattumaa, että Euroopan instituutiot saattavat tuntua kaukaisilta. Estääkseen toisen maailmansodan kauhujen toistumisen Euroopan hiili- ja teräsyhteisön luojat hakivat vastapainoa kansanvallalle ja siihen liittyvälle tunteiden palolle asiantuntijavetoisesta integraatiosta.

Nyt eurokriisi on tuonut keskusteluun tätä paloa. Se on osoittanut, miten EU-asiat ja esimerkiksi Kreikan sisäpolitiikka vaikuttavat koko mantereen tulevaisuuteen. Siksi Eurooppaa ei voi enää jättää vain ammatillisesti asemoituneiden asiantuntijoiden murheeksi.

Kriisin seurauksena EU:n päätökset ovat keskittyneet pienelle joukolle, joka on entistäkin kauempana parlamentaarisesta kansanvallasta. Aiemmin Brysselin byrokraatteja oli vain unionin tasolla. Nyt kansallisvaltioitakin on päätynyt teknokraattien hallintaan.

Taloudelliset kysymykset eivät koskaan ole puhtaan teknisiä, vaan ne vaativat poliittista ja parhaimmillaan demokraattista ohjausta. Jokaisen valuuttaliittoon lähteneen maan olisi tietysti pitänyt nähdä teknisen lähestymistavan riskit jo liittymisen hetkellä. Ehkä osittain tästä syystä syvän parlamentaariset Ruotsi, Tanska ja Britannia jättäytyivät euron ulkopuolelle.

Viimeaikaisen teknokraattisen vallankaappauksen kärjessä on ollut Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy. Helmikuun lopulla hän kutsui kansallisia kansanedustuslaitoksia "EU-instituutioiksi". Jo viime syksynä hän oli käynyt Firenzessä läksyttämässä italialaisia: "Tämä maa tarvitsee uudistuksia, ei vaaleja."

Sanoma oli Brysselistä kannettuna kärjekäs, mutta italialaiset vaikuttavat olleen yhtä mieltä. Entinen komissaari, nykyinen Italian pääministeri Mario Monti on selvästi maan suosituin nykypoliitikko. Pitääkö meidän siksi pelätä demokratian puolesta?

Kansanvaltaa kriisiaikoina tutkiva Cambridgen yliopiston David Runciman on esittänyt, että toisin kuin itsevaltaisissa järjestelmissä, demokratioissa voidaan hetkellisesti kokeilla erilaisia hallintotapoja, sillä lopulta kansan paine palauttaa hallintomuodon kohdalleen. Esimerkiksi Kiinan kommunistisen puolueen olisi huomattavasti vaikeampi kokeilla demokratiaa vaihtoehtoisena hallintomuotona.

Asiantuntijavallan – teknokratian – ei tarvitse siten tietää kansanvallan loppua. Valppaana on silti oltava. Oleellista on, miten teknokratiaan vastataan. Tämä on pidettävä mielessä myös Suomessa, kun poliittiset johtajat vakuuttavat kotimaisen perustuslain joka tapauksessa taipuvan unionin tarpeisiin.

Tilanne ei ole uusi, sillä EU:n suhde kansanvaltaan on jo pitkään ollut kaksipiippuinen ja jopa paradoksaalinen. Mahdollinen jäsenyys on houkutellut Euroopan maita demokratisoitumaan. Toisaalta unioniin liittymisen jälkeen lainsäädäntötyö on siirtynyt suurelta osin ylikansalliseksi, kauemmaksi parlamentaarisesta hallinnasta.

Nyt edessä on entistä vaikeampia aikoja. Kun suvereniteettia siirretään tasolta toiselle, poliittiset vaikutukset muistuttavat samanaikaisia kuolonkouristuksia ja synnyinkipuja. Brysselin ylilyönneille voi olettaa tulevan vahvan nationalistisia vastavoimia.

Tosiasia kuitenkin on, että eurooppalainen yhteistyö on nyt välttämättömyys valtioille, jotka aikoinaan päättivät lähteä rahaliittoon. Siksi demokraattisen prosessin on myös seurattava poliittisesti välttämättömiä kehityskulkuja.

Kriisi on muistuttanut, miksi mantereen laajuista demokratiaa ei ole. Van Rompuyn tekemiset on lopulta helpompi sulattaa juuri sen vuoksi, että hänen demokraattinen mandaattinsa puuttua Kreikan asioihin on heikko. Saksalaisten ja kreikkalaisten välinen sanailu on antanut esimakua siitä, mitä tuleman pitäisi, jos Angela Merkel olisi koko unionin demokraattisesti valittu johtaja.

Euroopassa demokraattinen legitimiteetti on edelleen sidoksissa kansallisvaltioon, sillä mantereen laajuista yhteenkuuluvien yksikköä, demosta, ei ole olemassa. Kansallisvaltio on polis, politiikan areena, jossa demos päättää asioistaan.

Suorilla vaaleilla valittava Euroopan parlamenttikaan ei ole ylikansallisen demoksen ilmentymä vaan kokoelma kansallisia edustajia, joita äänestää alle puolet äänioikeutetuista. Se on kaukana demokraattisesti suvereenista toimijasta.

Ei tarvitse olla nationalisti puolustaakseen kansallisvaltiota, sillä sen synty uuden ajan alussa oli kovin etäällä 1800- ja 1900-luvun vaihteen nationalismista. Vastaus Brysselistä leviävään teknokratiaan ei ole nationalismin vaan demokratian korostaminen.

Eurooppa tarvitsee demokraattisia liikkeitä, jotka ylittävät rajoja mutta kunnioittavat kansallisvaltioiden kansanvaltaisia perinteitä ja tarjoavat syvän demokraattisen peilipinnan alati yhdentyvälle Euroopalle. Asiantuntijavalta, joka kävi 1950-luvun eurooppalaiselle liikkeelle, ei enää ratkaise vaan vaikeuttaa ongelmia.

Yksi historiallinen esimerkki Euroopalle voisi olla Intian kansalliskongressi, joka loi monimuotoiseen Britannian siirtomaahan keskustelutilan ja poliittisen vaikutuskanavan kauan ennen kuin se hallitsi luomaansa itsenäistä Intiaa. Uuden eurooppalaisen liikkeen ensisijaisena päämääränä olisi demokraattinen prosessi eikä liittovaltio, vaikka demokratia voisi johtaa liittovaltioonkin.

Nykyinen unioni on perinnöltään teknokraattinen hanke, jonka sisäsyntyisesti vaikea suhde demokratiaan on tullut ilmeiseksi kriisin jatkuessa. Eurooppa kaipaa kipeästi lisää demokratiaa, mutta teknokraateista ei ole luomaan demosta.

Τετάρτη 18 Απριλίου 2012

ihlajaranta sanna.pihlajaranta@helsinki.fi

13.49 (5 tuntia sitten)

-> mao-lista

Beyond BKT – Mistä uudet hyvinvointimittarit?

Aika: Lauantai 21.4. klo 12.00-13.45
Paikka: Arbis, Dagmarinkatu 3 (luokka 13)
Vapaa pääsy

Yhteiskunnan hyvinvointia ei voida mitata enää yksin bruttokansantuotteella. Nykyisin menestyksen avaimiksi on talouskasvun rinnalle nostettu yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvointi. Miksi kuitenkin jatkamme yhteiskuntiemme kehityksen mittaamista talouden indikaattori BKT:lla

Tule kuulemaan asiantuntijoiden näkemyksiä ja keskustelemaan aiheesta Kehys ry:n ja Suomen World Visionin Suomen Sosiaalifoorumin yhteydessä järjestämään tilaisuuteen Beyond BKT – Mistä uudet hyvinvointimittarit? Tilaisuutta alustaa Jukka Hoffrén tilastokeskuksesta ja mukana keskustelemassa ovat ympäristöneuvos Sauli Rouhinen, Etlan tutkimusjohtajan Mika Maliranta, Siemenpuu-säätiön toiminnanjohtaja Jaana Vormisto ja Intian World Visionista Ronald John.

Uudet tavat mitata kehitystä tulevat olemaan keskeisessä asemassa myös kesäkuussa järjestettävässä YK:n kestävän kehityksen Rio+20–kokouksessa. Myös Suomen yhtenä painopisteenä huippukokouksessa tulee olemaan uudet kehityksen indikaattorit, joilla voidaan mitata kehitystä laajemmin kuin taloudellisesta näkökulmasta. Monet odottavat Rion kokoukselta selkeyttäviä suuntaviivoja asian suhteen. Monenlaisia hyvinvointimittareita on jo kehitetty, mutta mikä näistä tulisi valita?

Tervetuloa!

Lisätietoja allekirjoittaneelta

--
Sanna Pihlajaranta
Assistentti - Assistant

Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry
The Finnish NGDO Platform to the EU Kehys ry

Töölöntorinkatu 2 B (5th floor

Kirsi Pauliina Kallio ja Jani Vuolteenaho (toim.)

Kantaaottava alue- ja ympäristötutkimus, nyt!
Jani Vuolteenaho ja Kirsi Pauliina Kallio

Kaksikymmentä vuotta Alue ja Ympäristö -lehteä
Kirsi Pauliina Kallio

Alue ja Ympäristö -lehti: talkoita, tutkijakoulutusta ja tapaustutkimuksia
Ari Aukusti Lehtinen

Miten minusta tuli tutkija?
Jouni Häkli

Maantieteellinen aluetutkimus ja poliittinen valta
Sami Moisio