Τετάρτη 10 Σεπτεμβρίου 2014

Tulkaa sieltä nimien ja kasvojen takaa puskiin huutelemaan,

Minä makasin tai seisoin, en tiedä, tallenteena syvällä maan­kuoren alla. Olin uskonut elämäni tallentamisen pien­yrityksistä parhaalle. Se oli lupaillut ikuista elämää ja digitoinut minuuteni magneetti­nauhalle, tuhansiin ferriittisiin kieppeihin. Sitten se oli tehnyt konkurssin. Jäämistö oli kipattu kaato­paikalle ja minut sen mukana. Olin sedimentoitunut yhteis­kunta­jätteeseen. Sähkö­magneettiset aallot kimahtelivat ympärilläni ja siirsivät minuuteni bittejä nauhalla. Tiesin, että niin tapahtui. Minä jopa iloitsin siitä, saatoin seurata radiota ja televisiota, pysyä mukana maailman menossa. Meno äityi yhä hurjemmaksi ja todellisuus pakeni minulta. Näin ja kuulin edelleen, mutta en ymmärtänyt mitään. Mietin olinko itse muuttunut vieraaksi, olinko nauha­mutaatio ja miltä näyttäisin, jos minuuteni jonain päivänä palautettaisiin lihaksi. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut. Ymmärsin, että olin jäänyt teknisen kehityksen jalkoihin. En enää kiinnittänyt huomiota sähkö­magneettiseen säteilyyn, vaan kertasin menneitä. Nuorena olin iloinnut kehoni voimasta, rakastanut ja ollut minä. Vanhennuttuani olin kaivannut seksiä tai oikeastaan kumppania, mutta olin jäänyt yksin ruumiillisen vajavaisuuteni takia. Silloin olin päättänyt talletuttaa itseni ja odottaa uutta aikaa, uutta syntymääni. Aika kului. Radio- ja televisio­lähetykset loppuivat, en tiennyt enää mistään mitään. Kaikki ollut oli läsnä saman­aikaisesti. Betelgeuse räjähti. Se oli ollut räjähtämäisillään jo miljoona vuotta ja yli. Se purkautui galaksien väliseen tyhjiöön valtavina massa- ja energia­virtoina. Se tunkeutui maa­perään, väänsi ajatteluni ammolleen ja minä elin.na huikee yhdistelmä sumua, lähes täysikuuta ja tähtitaivasta..@gynsy Millainen masennustila siitä seuraakaan, kun kakkakuvaa seuraa viesti "sori, meni väärään osoitteeseen"..paha

4 σχόλια:

  1. Teukka Salami @teukkasalami · 3. syyskuuta
    Sipen mukaan meillä ei mee kotityöt tasan. -Sä paiskit kotona duunia yhtä paljon kuin kaukalossa omalla puolustusalueella, se totes. #Touché
    VastaaVastattu0 kertaa UudelleentwiittaaUudelleentwiitattu 21 kertaa21 SuosikkiLisätty suosikkeihin 82 kertaa82
    Lisää
    Niklas Günsberg @gynsy · 5. syyskuuta
    Rack dej, @andrewickstroem !
    VastaaVastattu0 kertaa UudelleentwiittaaUudelleentwiitattu 0 kertaa SuosikkiLisätty suosikkeihin 0 kertaa
    Lisää
    Niklas Günsberg uudelleentwiittasi
    Päivi @NyyperiSeO · 5. syyskuuta
    "Hei muru, jotta tää meidän juttu vois toimia täytyy mun päästä bilettämään tuntemattomien kanssa." Saatoin just tunnistaa itseni #legomovie

    ΑπάντησηΔιαγραφή
  2. Jag tänker bygga en gigantisk tvättmaskin.

    Jag ska kalla den Twätter

    Den ska klara av 140 täcken.valintoja

    ΑπάντησηΔιαγραφή
  3. ίναι μια ήσυχη σκοτεινή νύχτα κάτω από τον δήθεν αστικό ουρανό μιας ταλαιπωρημένης επαρχιακής πόλης, την πιο αμφιμονοσήμαντη εποχή, λίγο μετά την άνοιξη και λίγο πιο πριν από το καλοκαίρι.

    Τα πάντα γύρω παραμένουν αβάσταχτα σιωπηλά. Οι μεσήλικες και οι γέροι της περιοχής είναι βυθισμένοι σε έναν ηθελημένο λήθαργο και η νεολαία μέρα με τη μέρα δημιουργεί τη δική της εποχή που στο μέλλον θα μείνει γνωστή ως “η γενιά της αποχής και της παραίτησης”.

    Την ίδια στιγμή, η επικαιρότητα κάνει θόρυβο. Για την ακρίβεια, η επικαιρότητα κάνει ένα διαρκή εκκωφαντικό θόρυβο. Η απόλυτη φασαρία συνοδευόμενη από έντονες δονήσεις. Ένα ιδανικό ξυπνητήρι, θα έλεγε κανείς.

    Κάπου κάπου, μικρές φερέλπιδες εκλάμψεις εμφανίζονται για να δώσουν παράταση στο απευκταίο. Και εκεί είναι που κερδίζουμε. Είναι η στιγμή που παύει ο εφιάλτης. Είναι η στιγμή που σηματοδοτεί τη μεγάλη ανατολή του ανθρώπινου είδους. Είναι η στιγμή που τα ανθρώπινα μάτια δακρύζουν μόνον από χαρά. Είναι η στιγμή που γεννιέται ο έρωτας στην πιο αγνή του μορφή.
    Διότι, ως γνωστόν, ο έρωτας είναι η πρώτη επαναστατική πράξη.

    Υ.Γ. Ευχαριστώ τα Παλιοτράκτερα για τη φιλοξενία στη στήλη “η κασέτα του μήνα” την οποία μπορείτε να ακούσετε online εδώ:
    http://paliotraktera.gr/tape

    ΑπάντησηΔιαγραφή
  4. Betwitt the lines @arizarkan · 11. heinäkuuta
    -Είσαι πολύ όμορφη
    -Η ομορφιά είναι υποκειμενική
    -Είσαι πολύ υποκειμενική.

    ΑπάντησηΔιαγραφή