αν μιλανε τα ματια οι σιωπες αθορυβα ζωγραφιζουν τις λεξεις

-the angels of Oblivion missed me- mä varmaan pyörryn tai sitt rupeen tappelemaan. nim mnjookaLOPETA! Tottelen nöyrästi. Mutta entä se, kun uskot johonkin ihmiseen. Avaat hänelle sielusi. Sitten häntä ei yhtäkkiä ole. Hän kääntää sinulle selkänsä. Huomaat olevasi yksin. Ehkä sinulla ei ole yhtään ystävää. Ei ole koskaan ollutkaan. (Selänkääntämisestä minulla on henkilökohtaisesti vain kaksi esimerkkiä. Toinen selvisi kun kysyin syytä asianomaiselta. Kävi ilmi, että se oli väärinkäsitys. Oltiin taas ystäviä! Toinen ei ole selvinnyt vieläkään, se on tapahtunut ns. virtuaalimaailmassa, ja oli oma syyni. Se olin minä, joka mielessäni kuvittelin häntä ystäväksi. Hän ei koskaan itse antanut sitä ymmärtää,