näkis vaan ja kuulis kolinan

Θα τα παρατήσω όλα και θα γίνω fashion bloger. Ή dj. Ή chef. Θα δωSukupuuttoko se siellä? Kritiikki digitaalisessa maailmassa Maaria Pääjärvi | April 13th, 2014 - 13:59 Suomen kriittisin massa kokoontui eilen Helsinkiin Tieteiden talolle Suomen arvostelijain liiton Kritiikin päivän seminaariin. Aiheena oli kriitikkokuntaa viime vuosina paljon puhuttanut kritiikin asema netissä. Kysymys koskettaa käytännössä kaikkia kritiikin ulottuvuuksia.extraordinary level of macroeconomic stability Kritiikki matkalla tästä…Η κοπέλα που εχει πάθος, αγαπάει, ειναι συναισθηματική, με σταθερότητα κ φιλοδοξίες δεν ειναι τίποτα μπροστά σε αυτήν που έχει μεγάλα βυζιά! Kritiikin asema muuttuvassa mediamaailmassa on epämääräinen. Kriitikoiden mielestä edellytykset ansaita elantoa työllä ovat heikentyneet. Joissakin puheenvuoroissa internet näyttäytyy kenties merkittävimpänä kritiikin elinehtojen vaarantajana. Nämä kuvitelmat saivat kyytiä alustajilta. Sosiaalisen median tutkija Ένα πακέτο μακαρόνια λέει είναι 4 πιάτα! ΑααΧΑχαχααχχαχαχαχαΑΧΑΧΧαΧΧαJanne Matikainen esitteli internetin maailmaa. Mitä tarkoittaa julkaiseminen sosiaalisessa mediassa, hän kysyi, ja esitteli sisältöjen tuottamisen ja niiden jakamisen eroja. Matikaisen mukaan some on muuttanut yleisön suhdetta mediaan. Yleisö nähdään ennemmin aktiivisina käyttäjinä kuin vastaanottavana massana. Somella on ideologiakin. Osallistuminen on pyyteetöntä,Syntti Noudatit siis hätätilanteiden ohjeistusta: "pelastaudu ensin, twiittaa vasta sen jälkeen" tieto kulkee vapaasti, julkaiseminen on demokraattista, amatöörien ja käyttäjien valta kasvaa. Somen maailmassa kukaan ei voi sanella ylhäältäpäin, ja Matikaisen mukaan demokratisoituminen onkin toteutunut sosiaalisessa mediassa hyvin. Kuitenkin sosiaalisen median palveluita tarjoavat suuryritykset ovat isoa bisnestä, huomautti yleisöstä kriitikko Otso Kantokorpi. Somen infrastruktuuri on bisnestä. Onhan se ristiriitaista, minustakin. Samalla tähän rakennelmaan kätkeytyy yksi someidealismin pahimmista vaaroista. Kulttuuri nojautuu hauraisiin rakenteisiin, jotka mahdollistavat vakoilun ja käyttäjätietojen taloudellisen hyödyntämisen. Olen aloittanut kritiikin kirjoittamisen netin määrittämässä mediatodellisuudessa. Minulle printti ei ole koskaan ollut lähtökohtainen sisältöjen tuottamisen paikka, vaan yksi media toisten joukossa. Some on tehnyt minut kirjoittajana, samoin kuin runonlukijana, kun ryhdyin noin vuonna 2005 tutkimaan, tapahtuuko nykyrunoudessa mitään kiinnostavaa, onko sitä netissä. Sitä ennen olin jo tottunut pitämään sosiaalisia suhteitani yllä netissä, etsimään netistä sekä taidetta että tietoa. Kun aloitin ensimmäisen blogin vuonna 2006, samana vuonna kun valmistuin Helsingin yliopistosta, tiesin tarkalleen miksi halusin tehdä niin. Julkaisukanavat olivat ynseitä, minusta oli paljon parempi idea julkaista tekstinsä itse. Kriitikoksi ei kouluteta, eikä yhdeksän vuotta yleistä kirjallisuustiedettä ja taidehistoriaa juurikaan valmistanut kritiikin kirjoittamiseen, vaan paremminkin valmiiksi hyväksi havaitun taiteen tulkitsemiseen. Olin amatööri, ja tunnistan itseni edelleen amatööriksi, vaikka kaikkien mahdollisten mittapuiden mukaan olen ehdottomasti ammattikriitikko. Teen edelleen näitä juttuja ilmaiseksi ja kaikkien luettavaksi. Olen someidealistin perikuva. Nettipuheen merkitys voi jäädä triviaaliksi kulttuurin kokonaisuuden kannalta, vaikka sinänsä yhteydenpito, hauska ja arkinen jutustelu ovatkin tärkeitä asioita, sanoi Matikainen. Niinhän sitä luulisi. Olen kuitenkin nähnyt monia kulttuurisesti merkittäviä yhteyksiä syntyvän ja keskusteluja käytävän netissä niin yksityisesti kuin julkisestikin. Ajanvietteenä käydyn keskustelun ideat saattavat lähteä elämään omaa elämäänsä – aivan kuten voi käydä kasvokkainkin. Sosiaalinen media on tehnyt mahdolliseksi lähes kaikki elämäni tärkeät yhteydet, ja sen välityksellä olen tutustunut moniin elämäni tärkeimpiin ihmisiin. Myös sellaisiin, joiden kanssa käydyt keskustelut ja yhteistyö näkyvät suoraan perinteisessä kritiikissä. Enkä ole lakannut hakeutumasta keskusteluyhteyksien lämpöön internetissä. Ircnetistä ja blogin pitämisestä Facebookiin ja nyt viimeisimpänä Twitteriin. Kriitikko Virpi Alanen painottikin yleisöstä, että sosiaalisen median keskusteluissa nähdään aivan liian vähän tasoja: kun esimerkiksi Facebookissa käydään keskustelua jostain kriitikoita kiinnostavasta kysymyksestä puolijulkisessa tilassa, seinälle saattaa kehkeytyä lukuisten ammattilaisten keskustelu. Tällaisella ajatuksenvaihdolla todella on merkitystä kulttuurin kannalta, totesi Alanen, ja toivotti mahdollisimman monet kollegat tervetulleeksi Facebookiin, jossa ajatustenvaihto on helppoa. Ideologia kuitenkin säröilee, kun vapaus ja demokratia merkitsevät kenen tahansa mahdollisuutta sanoa mitä tahansa. Verkkolehti Mustekalan päätoimittaja Sini Mononen painotti demokratian syntyvän toiminnan tuloksena. Hän ei nähnyt sitä annettuna tilana, jossa jokainen voi puhua suunsa puhtaaksi mielimällään tavalla, vaan prosessina, jossa puhujat saavuttavat legitimiteetin. Legitimiteetissä on kyse siitä, kenen puhetta kuunnellaan ja kenen ei. Sosiaalisessa mediassa tuollainen prosessi on jatkuvasti käynnissä. Julkaisemisen ja keskustelemisen matala kynnys on mahdollista ylittää, mutta demokratiaa kohti kuljetaan, siinä ei olla valmiiksi. Voiko kuka tahansa sitten ryhtyä kriitikoksi internetissä? Voi, mutta kuka tahansa ei tee niin. Kritiikin kynnys on sinänsä olematon. Ei siihen tarvita kuin kokemus taiteesta, halu antaa tuolle kokemukselle merkitys ja kyky selittää se muille. Tämä ei edellytä koulutusta, kokemus tulee toiminnan myötä ja julkaiseminen on helppoa. Silti motivaatiota ei useimmissa ihmisissä synny. Toivoisin, että niinkutsuttua maallikkokritiikkiä olisi paljon enemmän kuin nykyään. Kirjallisuudella on kirjablogit, muiden taiteenlajien tilanne on heikompi. Mononen jakoi kritiikin hitaaseen ja nopeaan. Käsitteellistys osoittautui hieman vaikeaksi yleisölle, mutta kyllä selitti kritiikin tilaa. Hidas kritiikki syntyi 1700-luvulla. Keskustelijan legitimoi koulutus, asema, syntyperä. Hitaassa maailmassa vapaus kritiikkiin oli vain harvoilla, kun taas nopeassa maailmassa sellaista vapautta on useammin. Hitaan ja nopean kritiikin eetokset elävät rinnakkain. Rutkasti yksinkertaistaen: hidas tarkoittaa perinteistä asiantuntijapositiosta nousevaa kritiikkiä, jolla voi olla pitkät seuraukset, nopea postkritiikkiä, kehollista kritiikkiä, vaihtoehtoisia medioita, videokritiikkiä jne. Monosen mukaan taiteen tehtävä liittyy kysymykseen hyvästä elämästä. Kritiikki on taiteen kumppani, se on ”paremman elämän esiin puhumista”. Sekä hidas että nopea kritiikki voivat toteuttaa tätä tehtävää. Kritiikin ja taiteen erityinen tehtävä on parrhesia [jos tälle on suomalainen kirjoitusasu, korjaan mielelläni]. Mononen sanoo, että parrhesiassa totuuden puhuja riskeeraa oman asemansa. Esimerkki tästä on Checkpoint Helsingin järjestämä Back to (The) Square 1 -näyttely, jossa taiteilijat Egyptistä ja Palestiinasta käsittelevät katujen politisoitumista Arabikevään jälkilöylyissä. Mononen listasi kritiikille vielä useita tehtäviä: vaikka kritiikki on journalismia, sen tehtävä on enemmän filosofiaan kuin journalismin tavoin politiikkaan liittyvä. Kritiikki vaalii ja tuo esiin kauneutta sinänsä. Se kantaa osaltaan taiteen yhteiskunnallista vastuuta. Kritiikki on aina taiteen puolella, vaikka se voikin kritisoida kulttuurista ilmapiiriä. Monosen puheenvuoron taiteenfilosofiset painotukset hahmottivat kritiikin tehtävää varsin yleisellä tasolla, ja verkkolehden päätoimittajana hän joutui vastaamaan useita kertoja yleisökommentteihin, jotka olettivat hänen olevan ”nettikritiikin” puolustaja. Monosen sanoma oli kuitenkin hyvin selkeä: netti on alusta, jolla on hyvät puolensa, netti ei sinänsä muuta kritiikkiä radikaalisti eikä etenkään uhkaa sitä. Kritiikin Uutisten päätoimittaja ja kanssaluutija Aleksis Salusjärvi havainnollisti, miten dialogi toimii verkossa. Verkkokeskustelun suhde ammattimedioihin on kuin ravintolapäivän suhde ravintoloihin: vaihtoehtoja ja matalan osallistumisen toimintaa on, ja se toiminta sinänsä herättää kiinnostusta ruokakulttuuriin. Ravintolapäivä ei uhkaa ravintoloita, vaan paremminkin luo runsauden kulttuuria silläkin riskillä, että joku voi saada ruokamyrkytyksen. Salusjärvi linjasi kritiikin tehtävän ulospäinsuuntautuneemmin kuin Mononen: ”Kritiikki ylläpitää ja synnyttää taidekeskustelua”. Koska keskustelun mahdollisuus on aina läsnä, vanhat mediat suhtautuvat kritiikkiin kaksinaisesti: yhtäältä ajatellaan, ettei kritiikki tuo klikkauksia mutta toisaalta se voi synnyttää hallitsemattomana pidettyä nettikeskustelua. ”On yleinen harhaluulo, että keskustelun herättäminen olisi helppoa”, väitti Salusjärvi. Ei se olekaan, ja joskus keskustelu myös seuraa sellaisesta asiasta, jota ei olisi osannut ennakoida. Jokainen provokaatio ei johda keskusteluun. Oli hauskaa kuunnella yleisöstä, kun Salusjärvi kävi läpi niinkutsuttua kevytmodernismi-tapausta (2011). Hän hahmottaa tuon kulttuurikeskustelun logiikkaa vaihtelevien medioiden avulla. Juttuni ”Hyvän maun runoutta” ilmestyi Kritiikin Uutisissa (luettavissa tässä ), ja Mervi Kantokorpi reagoi siihen Helsingin Sanomissa Esa Mäkijärven runokokoelman arvostelun kommenttitekstissä. Minä vastasin siihen täällä Luutiissa, ja keskustelu jatkui ja laajeni kommenteissa. Se oli mahtava keskustelu. Runokentän halu ja valmius puhua asioista olivat loistavia, keskustelu hahmottui tiukoistakin äänenpainoista huolimatta juuri yhteisistä asioista välittämisenä. Asia koettiin tärkeäksi, ja keskustelu eteni, ja sen osapuolet pysyivät mukana alusta loppuun. Toinen esimerkki laajenevasta keskustelusta on vastausten ryöppy Tuula-Liina Variksen Kansan Uutisissa ilmestyneeseen kolumniin (2012), jossa Varis tyrmäsi nettiin kirjoittelevat kirjabloggarit mutuhuttuna, joka ei täytä ammattikritiikin tehtävää. Esimerkiksi Taika Dahlbom kirjoitti Variksen kolumniin vastineen. Varis ei lähtenyt mukaan laajaan keskusteluun, ja vaikka oli perustanut oman kirjoituksensa Salusjärven pääkirjoitukseen Kritiikin Uutisissa, hän vaikeni tähänkin suuntaan. Salusjärven vastaus Variksen kolumniin on tässä. Kysymys on olennainen: Salusjärvi kertoi, että Ylen pääradiokanavilla kuulijakunnan ikä lähenee 70 vuotta ja Hesarin tyypillinen tilaaja alkaa olla kuusissakymmenissä. Mitä tulee kulttuurimedioihin, nuorempi polvi tavoitetaan netistä, missä sillä on kärsivällisyyttä lukea pitkiäkin juttuja ja osallistua keskusteluun omilla puheenvuoroillaan. On myös olennaista, että vaikkapa kriitikko on tavoitettavissa ja valmis keskustelemaan. Voima-lehden päätoimittaja Kimmo Jylhämö esitti vastalauseensa. Lehdet edellyttävät toimittajiltaan läsnäoloa sosiaalisessa mediassa ja omien sisältöjensä jatkuvaa markkinointia – miksi Salusjärvi asettaa sellaisen välttämättömäksi kritiikin toiminnalle? Miksi työ ei rajaudu, eikö se koskaan lopu? Ainako pitää olla valmis kommentoimaan? Minähän olen. Kukaan ei pakota minua siihen, vaan se kiinnostaa minua. Minulla on edelleen amatöörin tai taiteilijan eetos, ja niin Jylhämö sanoikin – Salusjärven ajatukset kritiikistä edellyttävät samantyyppistä tekijyyttä kuin taiteilijoilla. Työn logiikan kannalta tämä on hankalaa, kaikella idealismilla on kääntöpuolensa. Kysymys on jatkuvasti kulttuurin edellytyksistä. Samaan tapaan kuin taiteilija asettaa rimansa taiteeseen ja kauneuteen itseensä, kriitikko asettaa rimansa jonnekin muualle kuin työhön ja ansaintalogiikkaan. Hirveän vähän motivaatiosta puhutaan. Olen toki tietoinen siitä, että kaikissa puheissa tulisi vastustaa perseensä antamista millekään korporaatiolle tai bisnesmeiningille, ja varmistella ammattimaiseen tapaan, että työstä saa palkkaa. Että voisi olla ikäänkuin toimistossa, jossa ideaalitilanteessa kaikki valkokaulusälytyöläiset tekevät työpäivänsä ja sulkevat oven. Mutta nyt on sunnuntai, lapset virpovat sateesta huolimatta, ja minä ajattelin sillä aikaa kirjoittaa tämän jutun, vaikka voisin myös siivota eteisen. Paneelikeskustelussa nousi esille kriitikon mahdollisuus tienata kirjoituksillaan ja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Tienaako somessa? Ei. Sekä Salusjärvi että Matikainen pitivät täysin selvänä, että somesta sinänsä ei saa rahaa. Työtä kyllä saa, jos somen kautta jaksaa myydä itseään, mutta tämä soveltuu vain niille, joille itsensä jatkuva markkinointi on luontaista, varoitti Salusjärvi. Kun yleisö on tottunut maksuttomiin sisältöihin, kulttuurin muuttaminen on vaikeaa, huomautti Matikainen. Samaa sanoi Mononen, joka haluaa pitää Mustekalan ehdottomasti ilmaisena lukijoille, vaikka nykyisellään lehden vuosittainen toiminta-avustus on onnettoman pieni. Lehti haluaisi kuitenkin maksaa juttupalkkioita. On toki erilaisia mikromaksukokeiluja, mutta toimivaa on vaikea löytää, sanoi Matikainen. Esimerkiksi Luutiilla on taloudellista potentiaalia, sanoi Salusjärvi, mutta sen rahaksi muuntamiseen ei ole mitään ilmeistä konstia. Keskustelun ja dialogisuuden merkitystä somessa kaikki panelistit pitivät erittäin tärkeänä. Kommentit voivat tuoda olennaista lisätietoa uutisiin, maallikoiden halu tehdä esimerkiksi luotettavia Wikipedia-artikkeleita, jotta toimittajat käyttäisivät oikeaa tietoa uutisoidessaan, on tärkeää, Matikainen kertoi. Monosen mukaan taidekentän sisäisiä keskusteluja käydään paljon sosiaalisessa mediassa, ja tällainen aktiivisuus on tärkeää. Vuorovaikutuksen keinoja on, ja niitä voidaan käyttää hyvin. ..tähän. Mediaa tehdään yhä enemmän naamalla, yksilövetoisesti. Kirjabloggari Taika Dahlbom puhui kirjoittajan brändistä: lukijat oppivat luottamaan kirjoittajaan, ja palaavat lukemaan samoja blogeja. Nettikirjoittamisessa järjestelmällisyys ja pitkäjänteisyys ovat tärkeitä asioita. Salusjärvi muistutti, että 1800-luvulla, sanomalehtikritiikin syntyaikana, arvostelun kirjoittajan nimeä ei välttämättä painettu lehteen ollenkaan. Ollaan ikäänkuin palattu salonkikritiikin 1700-luvulle, jolloin kriitikko puhui ja keskusteli omilla kasvoillaan, välittömässä dialogissa. Ammattimaisen kritiikin ja muun sisällöntuotannon takana on toimitus ja toimituksen työ, mutta jutut myydään yhden henkilön kasvoilla. Kritiikki on hyvissä kantimissa, myös verkossa. Kritiikin päivän alustajat onnistuivat hälventämään uhkakuvia ja kaventamaan kuilua “nettikriitikoiden” ja, öh, perinteisten kriitikoiden välillä. Nettiä voidaan käyttää, käytetään sitten. - See more at: http://www.luutii.ma-pe.net/sukupuuttoko-se-siella-kritiikki-digitaalisessa-maailmassa/#sthash.rUsQpvlA.dpuf