Päästäkäämme lopullisesti irti uninallestamme. #Wahlroos on vapaa mies

Nemesis (muinaiskreikaksi Νέμεσις) on kreikkalaisessa mytologiassa jumalaisen koston henki niitä vastaan, jotka sortuvat hybrikseen. Hän on koston ruumiillistuma säälimättömän jumalattaren hahmossa. Nimi Nemesis liittyy kreikan kielen sanaan νείμειν, joka tarkoittaa lähinnä "antaa ansionsa mukaan". Vääjäämätön jumalainen kosto on yksi hellenistisen maailmankatsomuksen pääteemoista, joka yhdistää Sofokleen tragedioita ja monia muita kirjallisia tuotoksia. Joissain tarustoissa Nemesis synnytti munan, josta kuoriutuivat kahdet kaksoset: Helena ja Klytaimestra sekä dioskuurit Kastor ja Polydeukes. Nemesis-sanaa käytettiin homeerisisissa runoissa ainoastaan abstraktina henkilöitymänä. Hesiodos kertoo, kuinka "Nyks synnytti Nemesiksen kuolevaisia vaivatakseen".[1] Nemesis esiintyy vielä konkreettisemmassa muodossa eepoksessa Kypria. Vaikka Nemesis onkin leppymätön oikeudenjakaja – siis oikeuden, jonka on määritellyt Zeus Olympoksen hallitsemassa maailmassa – on selvää, että Nemesiksen palvonta ulottuu aikaan ennen Zeusta. Hänestä tehdyt kuvat yhdistävät hänet toisiin jumalattariin, jotka ovat ilmentymiä aiemmasta Äiti Maasta: Kybele, Rhea, Demeter ja Artemis. Rhamnuksen jumalattarena Nemesistä kunnioitettiin ja lepyteltiin muinaisessa pyhäkössä syrjäisellä Rhamnuksen alueella Koillis-Attikassa. Siellä häntä pidettiin Okeanoksen, maailman läpi virtaavan alkujoen tyttärenä. Pausanias huomasi siellä häntä symboloivan patsaan. Sillä oli hirvensarvet, ja pienet Niket muassaan. Patsaan oli tehnyt Feidias Marathonin taistelun (490 eaa.) jälkeen veistäen sen Paroksen marmorista, jonka itsevarmat persialaiset olivat tuoneet mukanaan ajatellen tehdä siitä muistomerkin odotetun voiton kunniaksi. Sana Nemesis on alun perin tarkoittanut onnentuojaa – tosin ei hyvän eikä pahan – yksinkertaisesti kullekin ansionsa mukaan. Sittemmin nemesis edusti katkeruutta, jonka aiheutti mikä tahansa häiriö tähän ansioiden ja onnen väliseen tasapainoon; oikeudentajua, joka ei voinut sallia tällaisen tapahtua rankaisutta. Nimi yhdistettiin yleensäkin katkeruuden tunteeseen.[2] Neljännestä vuosisadasta alkaen Nemesis, tasapainottaen onnea sattumanvaraisesti jakavaa Fortunaa, voitiin liittää Tykheen. Kreikkalaisessa tragediassa Nemesis esiintyy pääasiassa rikosten kostajana ja hybriksen rankaisijana ollen siten sukua Atelle ja Erinyksille. Yleensä Nemesis kuvataan Okeanoksen tai Zeuksen tyttärenä, mutta Hesiodoksen mukaan hän oli Ereboksen ja Nyksin lapsi. Nemesistä on kuvailtu myös pelkästään Nyksin tyttäreksi.Hybris (muinaiskreikaksi ὕβρις, ”loukkaus”) tarkoittaa nykyaikana liioiteltua itsevarmuutta ja -luottamusta, joka lopulta usein johtaa ansaittuun rangaistukseen. Antiikin Kreikassa hybris tarkoitti toimia, jotka niiden tekijä suoritti häpäistäkseen uhriaan tarkoituksenaan siten ylentää itseään. Hybris oli antiikin Ateenassa rikos. Rikkomuksina tätä lakia vastaan pidettiin kaikkea aina pahoinpitelystä seksuaaliseen väkivaltaan ja siitä julkisen tai pyhitetyn omaisuuden varkauteen saakka.[1] Antiikin kreikkalaisessa kirjallisuudessa esimerkki hybriksestä ovat Homeroksen Odysseiassa Penelopen kosijat. He joutuvat lopulta maksamaan julkeasta käyttäytymisestään Odysseuksen perhekuntaa kohtaan. Hybriksen vastakohdiksi on mainittu itsekritiikki ja itseironia.[2]Extraordinary ways to surprise the one you love Hybris antiikin Kreikassa[ Hybristä jumalia vastaan on usein sanottu kreikkalaisen mytologian henkilöhahmojen traagiseksi virheeksi, joka on johtanut näiden hahmojen päälle langetettavaan "nemesikseen" ja tuhoon. Tämä kuitenkin edustaa vain pientä osaa kreikkalaisessa kirjallisuudessa esiintyvästä hybriksestä suurimman osan hybriksen kuvauksista koskiessa kuolevaisten keskinäisiä rikkomuksia. Siksi nykyisin on hyväksytty väite, etteivät kreikkalaiset niinkään ajatelleet hybristä uskonnollisena kysymyksenä; vielä vähemmän, että sitä olisi pidetty normaalisti jumalien rankaisemana rikoksena.[3] Aristoteles määritteli hybriksen seuraavasti: »[...] loukkaus (ὕβρις) on sellaisen asian tekemistä ja sanomista, josta aiheutuu kohteena olevalle ihmiselle häpeää, eikä loukkausta tehdä jonkin muun asian saamiseksi itselle tai siksi että jotakin on tapahtunut, vaan loukkauksen antaman nautinnon takia; sillä hyvitystä tavoittelevat eivät loukkaa vaan kostavat. Loukkaajien saama nautinto aiheutuu siitä, että he uskovat itse olevansa parempia, kun tekevät toisille pahaa.[4]» Keskeistä määritelmässä ovat antiikin Kreikan käsitteet kunniasta (m. kreik. timē) ja häpeästä. Käsite timē ei sisällä ainoastaan kunniaa saaneiden korottamista, vaan myös tekojensa vuoksi hybriksen nujertamien häpeämistä. Tämä käsite kunniasta on tavallaan nollasummapelin kaltainen. Rush Rehm yksinkertaistaa hybriksen määritelmän aikalaisten käsitteeksi "röyhkeys, halveksunta ja kohtuuton väkivalta".[5] Hybris nykyaikana[muokkaa wikitekstiä] Nykyään sanaa hybris käytettäessä tarkoitetaan ylimielisyyttä ja rajatonta luottamusta ja ylpeyttä omiin kykyihinsä; siihen usein liittyy myös piittaamattomuus ja tiedon puute menneisyyden kokemuksista yhdistettynä nöyryyden puutteeseen.lähde? Hybrikseen viittaamiseen liittyy edelleen usein myös vihjaus seuraamuksista rangaistuksen tai kärsimyksen muodossa, – samalla tavoin kuin hybris ja nemesis liitettiin satunnaisesti yhteen kreikkalaisessa maailmankuvassa. Raamatun Sananlaskujen kirjassa esiintyvän[6], nykyäänkin yleisen sanonnan "ylpeys käy lankeemuksen edellä" on ajateltu olevan yhteenveto nykyajan käsityksestä hybriksestä.