Παρασκευή 8 Αυγούστου 2014

#nyttapahtuu:

henkilöjkohtanen kakka Henkilökeskinen jakamisen ja seuraamisen kulttuuri lomii tietysti osaksi laajempia yhteenliittymiä. Itse asiassa se on osa useampien perinteisten elämänmuotojen ja ylipäänsä paikallisen hävittämiseen pyrkivää yleiskulttuuria, sekä olennaisesti kaupunkilainen, maailmanporvarin kolonialistinen koitos. Siitäkin huolimatta, että tullaan samastetuksi perussuomalaiseen kuplapuheeseen – joka sekin on selvästikin yritys sanoa hyväntahtoisuudessaan brutaalin demokraattisena itseään pitävän yleiskulttuurin piirissä jotakin poikkipuolista – lienee paikallaan tähdentää, että Imagen, Helsingin Sanomien, kirjallisuuspiirien ja monenlaisen yhdistystoiminnan kaltaiset väljät mutta tuumaansa taipuvaiset toimijakollektiivit kertovat itse asiassa hyvin vähän mistään muusta kuin itsestään, omista haluistaan ja arvostuksenkohteistaan. Ja kuitenkin samainen yleiskulttuuri dominoi kansalaiskeskustelua ja luo jaettua kokemusta yhteisistä asioista, antaen ymmärtää juuri tämän mistä puhutaan olevan tärkeää. Se, mikä on sille käsittämätöntä, jää joko kokonaan pois tai asettuu hätääntyneen pilkan ja tyhjänpäiväisen tuohtumuksen kohteeksi ja jakoon.i d have undesrstood many things if nobody bothered toexplainAPOEL ULTRAS @AU_1979 · 30. heinäkuuta Η ανατροπή του ΑΠΟΕΛ https://www.youtube.com/watch?v=CdSHbik67Ls … #APOELAPOEL ULTRAS @AU_1979 · 28. heinäkuuta ΑΠΟΕΛ "Fan Day" 26.7.2014: http://youtu.be/D70dbVFaA4s #APOEL #APOEL_FAN_DAY"Kirjasi menee nyt painoon" kuulostaa yhtä todelliselta ja ymmärrettävältä kuin vaikkapa "zxxx muna heememe". #matrix #moido

4 σχόλια:

  1. iahku suuttuneita lapsia nyt ollaan toisen kieltäminen kauppakiellot

    ΑπάντησηΔιαγραφή
  2. "Miss Espanja ja Miss Universumin perintöprinsessa on ensimmäinen avoimesti homoseksuaalinen kansainvälinen kauneuskuningatar."
    HOT DANG!"SINUA KIINNOSTAVAT NAISELLISET NAISET"

    Well duh!Sir Mix-A-Lot - I like big butts ( Official Music…: http://youtu.be/SYyd0dvNNXU

    ΑπάντησηΔιαγραφή
  3. http://youtu.be/sVlBqMdJiFs @NtiJalmari @tahtoisin #telecockneys

    ΑπάντησηΔιαγραφή